Vapaustaistelijan kunniamerkki
Sokea mies Vinokas käveli valkoista keppiä heilutellen verkkaisesti bussipysäkille. – Bussi tulee kohta, pysäkillä seisova nainen sanoi. – Kiitos tiedosta, Vinokas vastasi. Mieltä lämmitti, kun ymmärtävästi otettiin vastaan. – Miten näkövammasi on syntynyt? nainen kysyi. – Miten tökeröt käytöstapasi ovat syntyneet? Vinokas kysyi. – Nyt en ymmärrä? nainen hämmästeli. – En minäkään kysele, miten ylipainosi tai erikokoiset rintasi ovat syntyneet, Vinokas sanoi. – Ei minulla ole erikokoisia rintoja, nainen vastasi. Kohta on, Vinokas ajatteli ja tuijotti niin pistävästi kuin osasi. Vinokas astui sivummalle ja keppi kilahti lasiseen pysäkkikatokseen. Vinokas mietti, mikä pakko hänen oli elellä yleisten käytössääntöjen mukaan. Häntä pidettiin erilaisena joka tapauksessa. Voisiko hän ryhtyä terroristiksi? Ei hän halunnut tappaa viattomia ihmisiä. Vinokas halusi olla sankari. Minkälainen sokea sankari? Vuoristokiipeilijä, kilpa-autoilija tai tutkimusmatkailija. Ei toimi. Sokea voisi olla sotasankari. Vinokas oli menettänyt näkönsä sodassa.
Vinokas alkoi tutkia netin tarjontaa. Lopulta ruudunlukuohjelma kertoi hänelle kiinnostavan tuotteen. Vapaustaistelija Che Guevaran sotilaspuku. Baretti ja takki. Tilauksen pystyi tekemään puhelinsoitolla. Vinokas myhäili. Hän kykeni hoitamaan homman itse.
Vinokas haki avustajansa kanssa paketin postista. – Mitä siinä on? avustaja kysyi. – Antiikkia, Vinokas vastasi. Hän ei jaksanut alkaa selittää. Sokea sai muutenkin jakaa joka toisen ajatuksensa avustajiensa kanssa. Kaikki oli nykyisin netissä salasanojen ja monimutkaisten polkujen takana. Avustajalle aukeni nettihommissa puolet sokean elämästä. Yksityisyys oli luksusta.
Vinokas hyvästeli avustajansa ja avasi paketin. Baretti mahtui kivasti kutreille, eikä takki kiristänyt vatsan kohdalta. Vinokas laittoi keltalinssiset aurinkolasinsa nenälleen. Ne olisivat voineet olla kirkkaan auringon alla taistelevan hävittäjälentäjän rillit. Lasit täydensivät vapaustaistelijan asukokonaisuuden.
Vinokas lähti liikenteeseen. – Äiti, katso kumma setä, lapsi sanoi. Vinokas mietti, ettei mikä tahansa setä vaan itsenäisyyssodassa näkönsä menettänyt vapaustaistelija. – Tarvitsetteko apua? aksentilla puhuva mies kysyi. Ystävä vai vihollinen, Vinokas mietti. Sitten hän hymyili. – Olen menossa raitiovaunupysäkille, Vinokas vastasi. Jos mies yrittäisi jotain, Vinokas lennättäisi hänet taisteluotteella puskaan! – Voin viedä teidät pysäkille, mies sanoi. Mies ei valitettavasti kysynyt, miten Vinokkaan näkövamma oli syntynyt.
Vinokas pyöri keppiä heilutellen kaupungilla. Kukaan ei tullut kyselemään häneltä mitään. Niinpä niin. Todennäköisesti näkevät huomasivat jo kaukaa, mikä tämä sokea oli miehiään. Kunnioittivat, pelkäsivät, karttelivat. Lopulta Vinokas kuuli viereltään äänen: – Oletteko tulossa tänne? hienostuneelta kuulostava nainen kysyi. – Kyllä, Vinokas vastasi. – Vienkö teidät istumaan? nainen kysyi. – Kiitos, Vinokas vastasi. – Tuoli on oikean kätenne puolella, nainen sanoi. – Kiitos, Vinokas vastasi ja istui. Vinokas kuunteli. Tilaisuudessa esiteltiin palovaroittimia. Vinokas nousi seisomaan. – Arvostan turvallisuutta. Olen menettänyt näköni vapaussodassa!
Suuressa huoneessa kuului supinaa. – Hänellä on ehkä sivupersoonahäiriö. Häiriötä sairastavan olisi hyvä oppia havainnoimaan persoonallisuutensa eri osien vaihtumista. Persoonallisuuden erilaiset osat voivat tuntua pelottavilta. Toisaalta osat voivat myös tehdä yhteistyötä. Vaikka yksi osa ihmisestä reagoi rähjäämällä, se yrittää parhaansa mukaan auttaa. Itsetuntemus vähentää sivupersoonahäiriöisen pelkoja, joku kuiskutteli Vinokkaan takana. – Oletteko lääkäri? Vinokas kysyi. – Olen. Haluaisitko jutella? mies kysyi. – Ei kiitos. Minä olen sotasankari, Vinokas vastasi. Hän nousi tuoliltaan ja lähti etsimään ovea.
Vinokas vaappui keppiään heilutellen pitkin keskustan katuja. Kukaan ei tullut kyselemään näkövammasta, kun kysymyksiä toivoi. – Etsittekö jotain? nainen kysyi. – Tiedättekö missä on hampurilaisravintola? Vinokas vastasi. – Tässä tämä nyt on, nainen sanoi hampurilaispaikan ovella. Nainen puhui ystävällisellä nuotilla. Niinhän sokealle kaikki. Kunnes puhe katoaa. Nainen ei tuntunut olevan tulossa peremmälle. Vinokas päätti panna kaikki peliin! – Tiedättekö miten näkövammani on syntynyt? Vinokas kysyi. – En tiedä, nainen vastasi. – Olen vapaustaistelija. Menetin näköni sodassa, Vinokas sanoi. – Näkövamma on siis elämän kunniamerkki, nainen vastasi. – Naulan kantaan. Olen elämän soturi, Vinokas sanoi. – Teillä on baskeri. Luulin että olette runoilija, nainen sanoi. – Jos pidätte enemmän runoilijoista kuin vapaustaistelijoista, se on minulle ihan sama. Voin olla vaikka kerjäläinen, kunhan et ensisijaisesti pidä minua sokeana, Vinokas sanoi