Yksin yksinäinen
Teksti: Aila Malkki
Seurassa tuntee olonsa usein hyvin yksinäiseksi. Ihmisiä vilisee ympärillä, mutta kehenkään ei oikein saa kontaktia. Todellista yhteyttä. Kuinka yksinäinen voikaan ihminen sitten olla itsekseen istuessaan kotisohvalla miettien muiden iloa. Vai onko kaikki vain harhaa – riippuuko yksinäisyyden tunne lainkaan siitä, mitä ympärillä tapahtuu?
Olen kokenut monia hivuttavan yksinäisiä juhlapyhiä, jolloin olen uskonut olevani maailman onnettomin olento. Toisaalta yksinäisenä olen saanut myös tuntea suurta iloa ystävästä, jonka tiedän ajattelevan minua. Mietittyäni tunteen syntyä olen ajatellut, että tieto jonkun läheisen lämpimästä mukanaelämisestä ja myötätunnosta antaa elämälle valtavasti sisältöä.
Kun olen jonkun mielessä, en ole yksin. Olen elossa. Aivan kuten edesmenneet tuttavat jäävät eloon mietteissämme ja muistoissamme. Jo sen vuoksi kannattaa säilyttää hyvät välit läheisiinsä! Sitä paitsi se tuntematon serkku saattaisi osoittautua mitä parhaimmaksi seuralaiseksi ja ystäväksi. Sukulaisensa voi siis valita uudelleen.
Palaan vielä muistoissani niihin päiviin, jolloin en tiennyt, miten selvitä tunnista toiseen yksinäsyyden kalvaessa mieltä. Itsetuntoa ei löytynyt, ja hyvät ajatukset kiersivät minut kaukaa. Odotin vain arkea. Arki on aina ollut elämäni juhlavinta aikaa, joten turvauduin siihen. Nämä mietteeni saattavat kuulostaa masennukselta, mutta epäilen, että niistä löytyy jotain syvempää.
Kosketus toiseen ihmiseen taitaa olla avain tässäkin tilanteessa. Käden hipaisu kädellä tuo valtavasti lämmintä rakkautta ja rohkeutta hetkessä sisimpääni. Rohkeuden tuojaksi sopii kuka tahansa hyväntahtoinen lähimmäinen. Ehkä ainut edellytys on ymmärrys ja samanhenkisyys. Se ei ole ihmisten välistä kemiaa vaan hienovireisempää psyykkistä hyväksyntää.
Perustaksi tälle kaikelle paljastuu välittäminen. Mikä on arvokkainta elämässä? Aineellinen hyvä vai inhimillinen rikkaus. Monesti molemmat kirivät kärkeen, mutta tarkemmin ajatellen valinta ei ole vaikea. Valinnan ajankohta sen sijaan voi osua liian myöhään. Täysillä eletty elämä sopii vastaukseksi tähänkin. Silloin ei jää katumaan arkuuttaan.
Yksinäisyys saattaa siis kääntyä myönteiseksi viime kädessä, jos sen taustalla on oma valinta. Se vaatii lujaa itseluottamusta ja kykyä elää sovussa itsensä kanssa. Ehkä myös sisäänpäin kääntyvää luonteenlaatua. Eräät meistä viihtyvät loistavasti omissa oloissaan, eikä siinä liene mitään pahaa. Ennakkoluulot saattavat syntyä vetäytyvässä ihmisessä itsessään, eivät muissa.
Loppujen lopuksi kyse on hyvin henkilökohtaisesta päätöksestä. Ympäristö pyrkii usein johdattelemaan esimerkillään meitä yleisesti hyväksyttyyn elämäntapaan. Siihen ei aina sovi muiden yksilöllisyys. Erilaisuus on muutoinkin yhä vähemmän suvaittua. Heijastuksia ilmenee muillakin alueilla. Haemme yhteisöllisyyttä – siihen opimme jo pienestä pitäen.
Nyt elän yhtä elämäni kauneinta vaihetta. Yksinäisyyttä koen edelleen silloin tällöin, mutta se ei muserra minua. Vapaat hetket pystyn ottamaan antoisina kasvamisen tuokioina. Tunnen, ettei minua ole unohdettu. Jos yksikin ihminen muistaa minut.