Teksti: Malla Juntunen
Mielikuvissani olen käynyt usein Turjanlinnassa. Maatilalla asuessani tuvan seinällä oli pieni suomussalmelaisten tuoma puinen reliefi Ilmari Kiannosta. Pyyhkiessäni siitä pölyjä minulla oli hyvin vaatimattomat tiedot itse kirjailijasta, mutta Turjanlinnasta loihdin mielessäni hienoja korkeatornisia linnakuvitelmia.
Tämän syksyn kulttuurimatkan yhteydessä minulle avautui vihdoinkin tilaisuus päästä tutustumaan Turjanlinnaan. Jo Suomussalmen kirjastolla karisivat haaveeni linnasta. Kirjaston pienoismalli antoi kuvan suurehkosta maakartanosta: kylläpä tuollaisessa kartanossa sopisi emännöidä!
Pettymyksekseni ei sieltä mitään linnaa tai kartanoa löytynyt. Pelkkiä pieniä lautarakennuksia ja raunioita, mutta hyvän oppaan kertomana Turjanlinna alkoi elää.
Pappilan poikana Ilmari koulutettiin. Perinteisesti hän hakeutui opiskelemaan ensin teologiaa, mutta pian hän olikin pestautunut armeijaan tarkka-ampujaksi. Ei sekään onnistunut. Hän päätyi filosofiseen tiedekuntaan, suomen- ja venäjänkieli pääaineinaan. Kianto avioitui 1904 Hildunsa kanssa siviiliavioliittoon Ruotsissa, muutti Kajaaniin ja toimi siellä venäjänkielen lehtorina. Jo parin vuoden kuluttua hän muutti Suomussalmelle ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Samana vuonna hän muutti sukunimensä Calamniuksesta Kiannoksi. Kun perhe kasvoi, hän monien vaiheiden jälkeen pääsi toteuttamaan haavettaan isommasta kodista.
Ensimmäinen Turjanlinna 1912-21.12.1939
Nimensä linna oli saanut Turjanrannikosta ja Turjantietäjästä, joka oli taruolento. Pohjapinta-alaa rakennuksessa oli 9 x 20 metriä ja korkeutta yhdeksän. Alakerrassa oli suuri pirtti eli sali ja erkkeri, Sininen salonki. Pöytä oli keskellä, penkit molemmin puolin ja siellä vietettiin aikaa ja ihailtiin maisemia. Siellä nautittiin Kiannon kuuluisia toteja. Totivesi piti hakea Kullanperän Korpihetteestä. Miksi muu vesi ei kelvannut? Kerrotaan, että kesäyönä metsänneito on haikeana itkeskellyt lähteen reunalla. Kyyneleet ovat putoilleet lähteeseen. Siitä toti saa haikean ja melankolisen maun ja seuraavan aamun outo olo johtui tietysti totivedestä.
Toisessa kerroksessa olivat poikien makuukamari ja isännän työhuone Paratiisi. Sieltä pääsi maiseman katseluparvekkeelle. Sieltä Kianto huuteli ohisoutaville, jotta toisivat postin tullessaan suoraan hänelle itselleen, ei emännälle, ei sihteerille, kenties olisivat avanneet hänelle tulevan postin. Kiannon sisar postineiti Aina Calamnius oli nokkela ja höyrytti veljelleen tulleita kirjeitä kontrolloidakseen veljensä rakkauselämää. Lähtevä posti vastaavasti otettiin rantasaunan seinälaatikosta.
Kiannolla oli kolme rantaa: Kala-, Keski- ja Saunaranta, käyttötarkoituksen mukaan. Veneitä hänellä oli hauskasti nimettyjä jopa viisi. Saunarannan arkiveneet; Sorsanpoika, Jooseppi Kenkkunen ja Laatikkovene eli Peltitoosa. Keskirannan kirkkovene Kaiser Wilhelm, sillä Kianto ihaili Saksan keisari Wilhelmiä. Viides vene Kalavene liplatteli Kalarannassa.
Kianto oli kova kalamies. Etsiessään lehti-ilmoituksella uutta sihteeriä vaatimuksena oli hyvä soututaito. Tuolla vaatimuksella minäkin olisin päässyt Kiannon sihteeriksi, ilman kymmensormijärjestelmää, muuten kyllä vene olisi ajautunut pikaisesti karille…
Ensimmäinen Turjanlinna poltettiin talvisodassa joulukuussa 1939. Poltetun maan taktiikassa poltettiin ensin Suomussalmen kirkonkylä, sitten Hulkonniemen kautta Turjanlinna. Ajattelemattomuuttaan Kianto kirjoitti viestin sikarilaatikon kanteen venäjäksi ja jätti sen portaikkoon. (Venäläiset toverit, kunnioittakaa ohimenolla tätä taloa! Täällä asuu köyhä kirjailija. Huomio! Saari tuolla on tyhjä, samoin huvila itään päin ja muut rakennukset. Tunnen Moskovan, olin siellä 1901-1903. Suomalaiset löysivät viestin, eivätkä ymmärtäneet tekstin sisältöä. Viesti toimitettiin esimiehille, eivätkä hekään ymmärtäneet tekstiä. Kianto tuomittiin kuuden kuukauden kuritushuonerangaistukseen Mikkeliin maanpetturuudesta.
Ensimmäisen Turjanlinnan puut oli haettu Kajaani Oy:ltä. Kianto oli saanut romaanistaan Punaisesta Viivasta hyvän palkkion, mutta rahat olivat huvenneet muihin kuluihin. Muutaman karhulaskun laitettuaan yhtiön johtokunta päätti antaa Kiannolle velat anteeksi. Kirjailija lähetti kiitokseksi kaksi Punaista Viivaa ja ilmoitti vuolaasti käyttävänsä yhtiön palveluja vastaisuudessakin.
Tietäväisen temppeli
Kiannon perikunta omistaa edelleenkin pihapiirissä sijaitsevan Tietäväisen Temppelin. Rakennus on punainen puurakennus. Kianto etsi lehti-ilmoituksella rakennusmestaria rakentaakseen toisen Turjanlinnan. Rakennusmestari Tietäväinen ilmoittautui tehtävään. Ensimmäiseksi hänen tuli rakentaa varasto, jotta Kianto näki hänen taitonsa. Varastorakennus onnistui ja Tietäväinen pestattiin Turjanlinnan rakentajaksi. Helsinkiin lähtiessään Kianto ohjeisti rakentajaa ja melko pian Tietäväiseltä tuli kirje, jossa pyydettiin kirjailijaa lähettämään rahaa harjakaisviinoihin. Kianto alkoi epäillä rakennuksen nopeaa valmistumista ja matkusti keväällä tarkistamaan asiaa. Olihan siellä muutama hirsi päällekkäin, mutta Tietäväinen oli hävinnyt omille teilleen rahojen kanssa. Siitä Kianto kiivastui ja nimitti varaston Tietäväisen temppeliksi, joka on edelleenkin nähtävissä pihapiirissä.
Kesällä 1945 päästiin rakentamaan uutta Turjanlinnaa. Rakentaminen oli hidasta, ei ollut tarvikkeita, ei rahaa, työmiehiä oli vaikea saada, ystävätkin olivat vähentyneet maanpetossyytteen vuoksi. Harjannostajaisia vietettiin 1947 ja lopulta talo valmistui 1949. Oli heinäkuu, alettiin leipoa tupaantuliaispullia, leivinuuniin sytytettiin tuli. Uunissa oli valuvika, arina halkesi, kipinä karkasi uunin lautaiseen alustaan, syttyi tulipalo, rakennus paloi ennen kuin palokunta ehti veneillä saareen.
Kohtalon Korsu ja Taiteilijakoti
Kolmatta Turjanlinnaa ei koskaan rakennettu. Entinen, palamatta jäänyt jäkälävarasto muutettiin Kohtalon Korsuksi, Emännän puoleksi, siis keittiöksi. Pommituksessa hajonneen kalamajan hirsistä jatkettiin rakennusta, jotta taiteilijakoti saatiin pystytetyksi. Kirjailijan sängyn päällä roikkui naru, joka oli viritetty keittiössä olevaan vaskikelloon. Herrasmies tilasi näin aamukahvit sänkyyn. Takaseinälle Kianto oli kirjoittanut: Naiset, älkää jumalauta rähjätkö! Siellä oli myös latinalaista tekstiä, joka suomennettuna kuuluu: Jos naista ei olisi luotu, me miehet keskustelisimme jumalien kanssa. Siinä se nyt oli se kuvittelemani Turjanlinna… mökki pahanen… silti niin kiehtova monine yksityiskohtineen. Esineistön, kalustuksen ja elämänkulusta tuossa ”linnassa” saisi pitkän, erillisen tarinan.
Rantasauna
on alkuperäinen, polttamatta jätetty, 1913 rakennettu savusauna. Sauna jäi polttamatta, koska pukuhuoneessa oli suomalaisen sotilaan ruumis. Polttajat eivät ehtineet ottaa vainajaa mukaansa, joten he kunnioittivat vainajaa ja jättivät saunan tuhoamatta.
Kiannon kerrotaan opettaneen kaikki lapsensa uimaan. Uimakoulu oli hiukan kovaotteinen: hän on itse kahlannut lapsi olallaan järven selälle ja paiskannut lapsen veteen ja sitten lapsen piti selviytyä takaisin rannalle uimalla. Ranta vaikutti tosi kivikkoiselta. Lapset ihmettelivät, miksi alaston isä ui aina selällään. Isä totesi järvessä olevan isoja haukia, joten hän ei uskaltanut uida mahallaan.
Sukukokouskatos
Pihapiirissä oli sukukokouskatos, joka on rakennettu Kiannon kuoleman jälkeen. Ylälaudoissa on Kiannon sukuhaarojen nimet. Kaiteessa näimme Kiannon 1910-luvulla kehittelemän kirjailijamerkkinsä Tursaan sydämen.
Makki ja liiterirakennus
Nämä rakennukset olivat keskellä pihaa. Alkuperäisen makin ikkunat muistuttivat laivan ikkunoita, koska Kianto oli äitinsä puolelta merenkävijäsukua. Makissa oli viisi erikokoista reikää. Ovessa luki: Naturalia non sunt turpia. Tarkoittaa: Luonnolliset asiat eivät ole hävettäviä. Miksiköhän kirjailijalla itsellään oli erillään oleva makki, jota muut eivät saaneet käyttää?
Haltiakuusi
Kiannolle kuusella oli kaksi merkitystä: siinä pidettiin kiinni poroja ja kuusen latvaan oli piiloutunut enkeli, joka näki varkaat ja valvoi jatkuvasti aluetta.
Pikkupojan kirkko
Pihapiirin ulkopuolella on suuri luonnonkivi. Puussa on taulu, jossa lukee: ”Tämä suuri kivi on pikkupojan kirkko, josta on sepitetty satu Turjanlinnan satukirjassa. Satu kertoo Otso-pojasta ja hänen omasta kirkkoratkaisustaan. Otsosta tuli aikuisena pappi, Alppilan seurakunnan kirkkoherra”.
Portti
Pihapiirin rajasi aita ja portti. Kyltissä luki: Seis vieraat, yksi kerrallaan. Jos on kolme, laulu viritköön: Kuulkaa korpeimme kuiskintaa. Näin teimme, meitähän oli iso joukko. Sinne jäi se kuuluisa Turjanlinna… tuon portin sisäpuolelle. Niin paljon saimme tietoa ja kokemuksia mukaamme.
Vielä matkamuistoissa Malla
Jk.
Kirjailijan hauta
Opetusministeriö myönsi Kiannolle hautapaikan Niettussaaren keskeltä. Ilmari Kianto kuoli Helsingissä 27.4.1970. Hän lausui viimeiset sanat tyttärelleen Orvokille: ”Minulla ei ole ikävä ihmisiä, vaan aikoja, entisiä aikoja, onnellisia aikoja”.
Ilmari Kiannon latinaksi laatima hautakirjoitus suomeksi:
”Tässä lepää kuolemansa jälkeen rauhassa kirjailija, runoilijamestari Ilmari Kianto. Tähän minut haudataan, katson vanhaan pappilaan, siellä armaat aallot pauhaa, lapsuuteni hellää rauhaa.
Turjanlinna tuossa on, sodan jälkeen onneton… Minä kuljen onnen mailla, en oo enää mitään vailla! Älkää hyvät ihmiset häpäiskö tätä paikkaa. Ego ipse infelix…”