Näkövammaisten Kulttuuripalvelun 90-vuotisjuhlamatka Suomussalmelle
Teksti: Malla Juntunen
Kerrankin asuimme sopivalla kohtaa Suomea. Suurin osa matkalaisista oli aloittanut matkansa jo aamukahdeksalta Helsingistä. Me nousimme linja-autoon vasta kello kuusitoista Iisalmesta. Matka alkoi kiinnostavasti. Sain tutustua Eija-Liisa Markkulaan. Hän tuli jututtamaan meitä peräpenkkiläisiä. Heti päästiin keskustelemaan metsäaiheesta ja tietysti Ponssesta, Einari Vidgrenistä, unohtamatta lempikirjailijaamme Antti Heikkistä. Perillä Suomussalmella olimme hieman ennen yhdeksäätoista. Majoituttuamme virkistyskylpylä Kiannon Kuohuun ilta päättyi yhteiseen illalliseen kylpylän ravintolassa. Ruokailun yhteydessä saimme lähemmin kontaktia Timo Kuoppalaan…mielenkiintoista…kiireesti googlettamaan…miten suuren työn hän onkaan tehnyt Näkövammaisten liitossa järjestötyössä, miten hän on työskennellyt kansainvälisissä tehtävissä… kulttuuripuolella… ja miten hän arvostaa myös ruokakulttuuria.
Matka oli kustannuksiltaan edullinen, sillä Jenni ja Antti Wihurin säätiö oli myöntänyt apurahan tälle matkalle. Matkan kulttuurianti oli todella kattava.
Lauantaina suuntasimme heti aamiaisen jälkeen opas Olavi Seppäsen johdolla kirjastoon tutustumaan Kianto-näyttelyyn, kirjakokoelmaan ja Turjanlinnan pienoismalliin, joka oli kuin suurehko nukkekoti. Itse Ilmari Kiannosta oli nuoruudenaikainen kuva. Enpä enää ihmettele hänen suurta suosiotaan naisten keskuudessa! Kaikista vaimoista, kolmesta vihitystä, kahdesta omantunnon liitosta, olivat valokuvat seinällä. Samoin lasten nimet A, B ja C-sarjoista. Lasten nimet olivat ihmeellisiä, kuten Helmi Simpukka, Virmo Imatro, Sotaprinssi, Iltatähti ja monia, monia muita. Tarina kertoo Kiannon 75-vuotisjuhlilla erään runoilijattaren polvistuneen Kiannon eteen ja ehdottaneen, että hän voisi synnyttää kirjailijalle vielä D-sarjan lapsia…
Ilmari Kianto oli syntynyt 1874 Pulkkilassa pappilan poikana Galamnius-sukuun. 1906 hän muutti nimensä. Hän kuoli 1970 (95 v) Helsingissä. Hänen kirjailijauransa kesti 60 vuotta, hän on julkaissut noin 60 kirjaa. Ehkä tunnemme hänet parhaiten korpikirjailijana Punaisen viivan (1909) ja Ryysyrannan Joosepin (1924) kirjoittajana. Tällä matkalla ihastuin Kiannon Turjanlinnan satukirjaan, joka on ilmestynyt 1915. Se oli pakko lukea…pakko ihmetellä opettavaisia mielikuvien leikittelyjä satuina. Suosittelen teille kaikille!
Kirjastossa oli myös Maarit Nurmen akvarellinäyttely Galleria Kiepissä, todella vaikuttava näyttely. Tauluissa kuvattiin elämän ja kuoleman rajaa maisemateoksina, värien eri sävyissä: luontoa, metsää, suota…. taas päästiin metsäteemaan.
Välillä pistäydyimme hotellilla lounaalla. Sitten olikin vuorossa laivaristeily Ilmari Kiannon Turjanlinnaan, joka sijaitsee vastapäätä Ämmänsaarta Kiantajärven Niskaselän pohjoisrannalla. Matkaoppaana toimi selkeäsanainen Eija-Riitta Juntunen. Selvisi, että olemme molemmat olleet perustamassa Juntusten sukuseuraa, hänellä se on geeneissä, minulla ei. Hänen esityksensä oli kiinnostava ja monipuolinen, hän lupasi lähettää minulle aineistoa saaren ja Turjanlinnan historiasta. Jos saan tuon aineiston, lupaan tehdä siitä myöhemmin kirjoitelman Valokiilaan. Turjanlinnan ”kivikirkolta”, makilta, pirtistä, savusaunalta, niiltä kuuluisilta raunioilta kiirehdimme laivaan pullakahville ja uusia kulttuuriseikkailuja kohden.
Lauantai-iltana hotellimme teatteri Retikassa oli Anni Kytömäen kirjailijavierailu. Eija-Liisa Markkula haastatteli ansiokkaasti Anni Kytömäkeä. Haastattelu avasi mieleni ymmärtämään paremmin hänen kirjojaan ja sen valtavan taustatiedon määrää, jonka hän on omaksunut kirjoihinsa. Mielestäni hän käyttää tosi runsaasti historiallisen tietämyksensä lisäksi aistien perusteella tulevia kuvauksia. Hän on varsin nuori Ylöjärvellä syntynyt kirjailija (41 v) Hän on kirjoittanut kolme teosta: 2014 esikoisteos Kultarinta, 2017 Kivitasku ja kolmas teos 2020 Finlandia-voittaja Margarita. Haastattelun aikana päästiin taas metsään ja lähelle luontoa. Naisen elämää sivuttiin vuosien saatossa, siis väestöoppia. Yksi lapsi, omahyväinen, allekirjoitankohan? Kolahti pahasti!
Anni Kytömäestä kuulemme vielä, jotain uutta on syntymässä.
Sunnuntaiaamuna retkemme suuntautui matkaopas Lassi Within selostuksella Juntusrantaan, Hossan kansallispuistoon ja Luontokeskukseen, jossa lounastimme ennen patikointia. Tarkoituksemme oli patikoida kolmen kilometrin lenkki, mutta pieni vesisade teki juurakot ja kivet liukkaiksi. Matka koko joukolla edistyi liian hitaasti, joten käännyimme kilometrin jälkeen takaisin järvenrantalaavulle, jonne patikan jälkeen oli puhe kokoontua. Kaikista ripeimmät ja reippaimmat kyllä jatkoivat patikointia luontopolun loppuun saakka. Toki saimme käsityksen Hossan luonnonkauneudesta vesistöineen, harjuineen ja metsineen vai pitäisikö puhua puustosta? Luonnonsuojelualueellahan ei korjata pois kaatuneita puita, vaan ne saavat lahota paikoilleen. Toisista luonnonvarainen metsä on kaunista, toisille hoidettu, kunnostettu metsä on kauniimpaa. Niinpä niin, metsässä oltiin, metsästä puhuttiin.
Päivän viimeinen kohde oli ympäristötaideteos Hiljainen Kansa ja kahvilan pitäjän Riitan laulun kera tarjoamat lettukahvit. Vaatteemme olivat kostuneet, kuten Hiljaisen kansankin vaatteet. Kukaan ei mennyt niitylle, eikä vaihtanut itselleen vaatteita teoksen 700 henkilön kanssa.
Teos on vaikuttava, kannattaa mennä kuulemaan teoksen syntyhistoriaa paikanpäälle.
Sunnuntai-iltana nautimme kolmen ruokalajin juhlaillallisen ravintolasalissa. Alkumaljan jälkeen meille tarjoiltiin alkupalaksi lohitartar, pääruoaksi pippuripihvi kermaperunoilla ja kasviksilla, jälkiruoaksi juustokakku vadelmamelballa ja vaniljakastikkeella. Ennen jälkiruokaa puheenvuoron käyttivät Eija-Liisa Markkula ja Timo Kuoppala. Onneksi meidän Raimo Lampinen käytti puheenvuoron matkalaisten puolesta ja lahjoitti omia levytyksiään kulttuuritoimen henkilöille. Kiitos Raimo, miten hyvin ”Havumetsän Happi” sopi matkaamme johdattelevaan aiheeseen metsään.
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu oli järjestänyt matkan yhteistyössä Suomussalmen kulttuuritoimen kanssa. Luonto, kainuulaiset elämäntavat, toimeentulo, sotahistoria, käydyt taistelut ja sodan muistomerkit kuin myös Suomussalmen nykytietous siivittivät retkioppaiden kertomuksia kaikilla tutustumismatkoilla. Oppaiden tarinat olivat niin kiinnostavia, etteivät silmät lupsahtaneet kertaakaan untenmaille. Matkatoverini, Suomussalmella syntynyt Irma, sanoi kainuulaisen kulttuurin ja sielun maiseman avautuneen hänelle valtavasti. Olen samaa mieltä, en jaksa kirjoittaa kaikkea kokemaani, kaikkea saamaani tietoa. Jospa tämä matkakertomus herättelisi uteliaisuutenne Kainuuseen.
Erkki Hyytisen ja Olli Alangon säveltämän Kainuunmaan runon sanoin:
”Maa vaarojen, virtojen, metsien,
peuran ja karhun ja joutsenen,
ei ole seutua kauniimpaa,
kuin ylväs ja ylhäinen Kainuunmaa”
Jk… taas mentiin metsään…Terv. Malla