Teksti: Anne Huttunen
Monitoiminainen on poissa
Marjatta Terävän muistolle
Kirjoitan tätä iltapäivällä, helmikuun yhdeksäntenätoista päivänä. Tavallisesti tämä päivämäärä on ilontäysi, koska hyvä ystävättäreni täyttää vuosia. Meidän synttäripuhelumme ovat täynnä naurua ja rupattelua. Tänä aamuna oli toisin. Olimme kaksi päivää sitten saaneet suru-uutisen, joka mykisti koko pääkaupunkiseudun näkövammaisyhteisön. Marjatta Terävä, meidän kaikkien rakastama vapaaehtoistyöntekijä, oli nukkunut pois 79 vuoden ikäisenä. Aamupäivällä ystäväni ja minä muistelimme häntä murhemielin. Ja ehkä juuri nyt, sormieni kiitäessä tietokoneen näppäimistöllä, hänet lasketaan haudan lepoon.
Maan hiljaiset Marjatat ja Martit
Nyt korona-aikana joukkoviestimet täyttyvät tarinoilla siitä, kuinka kaikenikäiset ihmiset turhautuvat virikkeiden puutteeseen ja neljän seinän sisällä pysyttelyyn. Harrastukset ja riippumattomuus eivät olekaan nyt itsestään selviä, elämän suomia luontaisetuja. Meille näkövammaisille ne eivät ole sitä olleet eivätkä tule koronan jälkeenkään olemaan, ellei meidän läheltämme löydy Marjatan kaltaisia ihmisiä, jotka tarjoavat jalkansa, kätensä, silmänsä, ja ennen kaikkea aikansa toisten iloksi ja hyödyksi. Nämä ihmiset pysyttelevät huomaamattomina taustalla eivätkä jää historiaan. Mutta he helpottavat näkövammaisten elämää kymmenin eri tavoin: opastavat lääkäriin, virastoon, lenkille tai kulttuuritilaisuuteen, lukevat postia, lastaavat noutopöydästä lautasen herkkuja täyteen. Vaikka näkövammaisilla nykyään on oikeus palkattuun henkilökohtaiseen avustajaan, vapaaehtoisten auttajien merkitys ei ole suurestikaan vähentynyt. Näiden arjen sankareiden kuohukermaan Marjatta kuului.
Monitoiminen Marjatta
Marjatta kävi Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry:n järjestämän vapaaehtoistyökurssin v. 2000 ja oli siitämisin mukana yhdessä jos toisessakin. Opastamistehtävien lisäksi hän toimi yleisavustajana kokouksissa ja hoiti käytännön järjestelyjä isoissakin juhlatilaisuuksissa. Näkövammaisten Kulttuuripalvelun onneksi taide kaikissa muodoissaan kiinnosti Marjattaa. Hän opasti museokierroksilla, kaatoi kahvikuppeja täyteen kirjailijavierailuissa, muonitti viikonloppukursseilla, möi lippuja näkövammaisten omissa teatteriesityksissä. Hänen lämmin, rauhallinen ja joustava luonteensa oli onnen omiaan tähän kaikkeen. Lisäksi Marjatalla oli se tärkein ominaisuus, joka teki hänet meille niin suosituksi ja rakastetuksi: Hän viihtyi näkövammaisten seurassa ja piti aktiivisesta elämästä. Ja kun hän oli jotakin luvannut, häneen saattoi aina luottaa.
Marjatta ja minä
Minulle näkövammaisena elämisessä on vaikeinta avun pyytäminen. Kun haluan jotain, mitä en voi omin voimin hankkia tai tehdä, kysyn itseltäni, onko asia sen arvoinen, että sillä pitäisi vaivata ketään. Tämä koskee erityisesti huvitilaisuuksia. Mutta Marjattaa en ujostellut. Hän ilahdutti meitä niin mielellään ja sai siitä iloa itsekin. Kun halusin kovin kiihkeästi vaikkapa nähdä jonkin pääkaupunkiseudulla esitetyn teatterikappaleen, ensimmäinen ajatukseni oli: lähtisiköhän Marjatta. Seuraavaksi tuumin: Olenkohan liikkeellä kyllin varhain? Hänhän on niin hurjan kysytty. Ja sitten kännykkä käteen ja soittamaan. Kuulen nyt sieluni korvilla Marjatan äänen sanovan:
”Oota, mä katon kalenterista”.
Hetki hiljaisuutta ja sitten:
”Joo, kyllä mä voin tulla”.
Ilman Marjattaa olisin jäänyt vaille montaa ikimuistoista elämystä. Viimeiseksi ennen korona-aikoja hän matkusti minun ja ystävättäreni silmiksi Lappeenrantaan Näkövammaisten Kulttuuripalvelun järjestämälle, mielenkiintoiselle museoretkelle ja meillä oli jälleen kerran kivaa kolmisin.
Tanssin loppu
Marjatta harrasti liikuntaa aina vuodentakaiseen korona-
seisaukseen saakka. Erityisesti tanssiminen oli lähellä hänen sydäntään. Viime vuosina Näkövammaisten Kulttuuripalvelu on ryhtynyt järjestämään virikkeitä myös keholliseen ilmaisuun. Niinpä otimme ilahtuneina vastaan Marjatan tarjouksen suunnitella näkövammaisille mahdollisuus senioritanssin kokeilemiseen. Kyseessä on harrastus, jossa ryhmä tanssijoita liikkuu ennalta määrätyn askelkoreografian mukaisesti tanssipareja ja muodostelmia vaihdellen. Marjatta oli projektista erittäin innostunut. Hän laati helpon koreografian ja värväsi määräpäiväksi tarvittavan joukon näkeviä tanssijoita neuvomaan meitä vasta-alkajia. Kuten niin monet muutkin tilaisuudet, tämäkin hautautui viimekeväisten koronarajoitusten alle. Vielä viime elokuussa, kun onnittelin Marjattaa nimipäivän johdosta, rupattelimme toiveikkaina, että ehkä jo piankin turvavälit voidaan unohtaa ja pistää senioritanssit pystyyn Iiris-keskuksessa. Mutta Marjatta tanssii nyt muualla, kevyemmin jaloin, ja me täällä murehdimme raskain sydämin hänen lähtöään ja muistelemme kiitollisuudella sitä kaikkea, mitä hän sai aikaan.