Teksti: Helena Taskila
Meillä on kotona keittiössä vanha kasettisoitin, joka on ahkerassa käytössä lähes viikoittain. Tapanamme on napata nauhalle radiosta kuulemaamme musiikkia, jos se on mielestämme tarpeeksi mielenkiintoista. Materiaalia onkin kertynyt jo monen kasetin verran. Ja kyllä, suurin osa musiikista on nykyisin parin klikkauksen päässä suoratoistopalveluissa, joten voi tuntua hölmöltä nauhoittaa sitä kasetille, jonka äänenlaadustakin voi olla montaa mieltä. Viehätys piileekin juuri siinä, ettei musiikki kuulosta viimeisen päälle puhtaaksi puleeratulta, ja kasetilla oleva niin sanottu soittolista on enemmänkin kollaasi mitä erilaisimmista kappaleista popista kupletteihin tai vaikkapa huuliharppuorkesterin sovitukseen Valse Tristestä. On toki niin, että jos valtavirrasta poikkeavaa musiikkia haluaa kuulla, on pysähdyttävä kuuntelemaan muita kuin yleisimpiä kaupallisia kanavia.
Jaanpa kanssanne nyt erään kuuntelukokemuksen. Tämä kappale tuli eteeni sattumalta Radio Suomen taajuudelta. Toimittaja alusti kappaletta kertomalla, kuinka ihmiset kyselevät aina aika ajoin erään erikoiselta kuulostavan kappaleen perään. Sitten selvisi, että kyseessä oli Marjut Fabritiuksen laulama Kaipuu, joka on alunperin brittiläisen The Kinks -yhtyeen kuusikymmenluvulla tekemä laulu Village Green. Fabritiuksen versio on 1990-luvulta.
Kiinnostukseni heräsi ja halusin kuunnella, mikä tässä laulussa niin erikoista on. No, olihan siinä paljonkin. Ensinnäkin kappale alkaa marssimaisella rummutuksella, jonka päälle korkeat naisäänet lallattavat kolmiäänisesti. Kun varsinainen lauluteksti alkaa, kuulijaa hätkähdyttää laulajan kirkas, melkein lapsenomainen, mutta kuitenkin nuoren naisen ääni ja laulutapa. Se on hyvin eläytyvä, melkein teatraalinen – voisi sanoa vakavan leikkisä. Tulee mieleen samaisella 90-luvulla suosiota saavuttanut Kikka, paitsi että Fabritiuksen laulutapa on viattomampi ja vähemmän flirttaileva.
Pakkohan minun oli kuunnella tämän esityksen jälkeen myös alkuperäinen versio. Ja pakko on myös yhtyä radiotoimittajan sanoihin siitä, että Marjut Fabritius on tehnyt tästä laulusta paljon mielenkiintoisemman. Jotain samaa Fabritiuksen ja The Kinksin versioissa on, kuten ilmiselvät barokkkivaikutteet. Myöhempi versio on kuitenkin niin sanotusti vedetty överiksi cembaloineen, haitareineen sekä vaski- ja jousisoittimineen, jotka kaikki on ilmeisesti toteutettu syntetisaattoreilla. Lopputulos ei kuitenkaan ole mauton, lähinnä se jättää hämmentyneen olon ja herättää kysymyksen, kuka tämä laulaja on.
Harmi kyllä laulajasta löytyy vain hajanaisia tietoja, jotka eivät kerro oikeastaan mitään. Kaipuun lisäksi löysin ainoastaan toisen julkaistun singlen, nimeltään Tanssit mulle sateen, joka on peräisin myös 90-luvulta. Näistä kahdesta Kaipuu on netin keskustelupalstojen mukaan ollut hitti, josta ihmiset ovat pitäneet kovasti. Vuonna 2011 Suomi24-keskustelupalstalla erään keskustelijan mukaan singlejulkaisu, joka sisältää nämä kaksi kappaletta, on erittäin harvinainen, ja sitä on painettu vain kourallinen. Etsiskelyjeni perusteella näin tosiaan näyttää olevan. Toki kappaleet löytyvät nykyisin esimerkiksi youtubesta.
Ehkäpä Marjut Fabritius on Kajastuksen lukijoille tuttu. Minulle hän oli ilahduttava löytö. Onneksi avasin radion juuri sopivasti. Ja totta kai Kaipuu päätyi myös kasetille.