Teksti: Helena Taskila
Poikkeusoloissa konserttien ja muiden musiikkitapahtumien ollessa tauolla, on aikaa syventyä tutkimaan omaa levyhyllyä. Näinä suoratoiston aikoina pidän itse edelleen enemmän cd-levyn yksinkertaisuudesta. Poimin hyllystäni pari aarretta, joihin tulee palattua pitkänkin ajan kuluttua.
Lauluyhtye Rajattoman vuonna 2012 ilmestynyt Suomen lasten lauluja on riemukas kokonaisuus tuttuja ja yhtyeen toimesta sävellettyjä uusia lastenlauluja. Laulut on tietenkin sovitettu pettämättömään Rajaton-tyyliin- taidokkaasti ja mielikuvitusta käyttäen. Tutut laulut saavat uuden ulkoasun näiden muusikkojen käsittelyssä. Esimerkiksi monelle rakas Päivänsäde ja Menninkäinen voisi olla kuin iltasatu. Se alkaa lempeällä laulannalla kuin kehtoa keinuttelisi. Sitten surumielinen ja riipaisevakin tarina alkaa keriytyä auki, mutta lempeys ja rauhoittavuus säilyvät koko matkan ajan.
Pienen siskonpoikani suosikkikappale on Jussi Chydeniuksen säveltämä Meidän möröt. Laulu on niin suosittu, että jos pikkumies saisi päättää, mitään muuta laulua levyltä ei kuunneltaisikaan. Meidän möröt onkin hyvällä tavalla jännittävä ja musiikillisesti kekseliäs laulu mukaansatempaavine rytmeineen ja kertosäkeineen. Siskonpoikani lempimörkö on supermörkö, jonka äänen luulen kuuluvan Hannu Lepolalle. Se on omasta mielestänikin laulun parasta antia.
On levyllä myös heikot hetkensä. Peppi Pitkätossu -laulussa sorrutaan mielestäni yliyrittämiseen – tulee tunne, että tässä aikuiset yrittävät miellyttää lapsia hassuttelemalla niin sanotusti lapsentasoisesti. Se on valitettavasti usein hyvin kiusaannuttavaa kuultavaa, eikä tässä tehdä poikkeusta. Lässyttävä laulutapa saa ainakin omat niskakarvani nousemaan pystyyn välittömästi.
Kokonaisuutena Suomen lasten lauluja on kuitenkin viehättävä ja sopisi hyvin vaikkapa lahjaksi lapselle, miksei myös aikuisellekin.
Vaikka joulu ei ole lähimaillakaan, on minun pakko ylistää Iiro Rantalan vuonna 2013 ilmestynyttä jouluoratoriota. Sen ovat levyttäneet poikakuoro Cantores Minores ja Tiksola CO. Tekstin oratorioon on tehnyt Jaakko Heinimäki. Kertojan osuudet laulaa ansiokkaasti tenori Mika Pohjonen, ja Marian osan tulkitsee sopraano Anu Komsi. Kokeneita muusikoita kuullaan siis tälläkin levyllä.
Oratorio alkaa viehättävällä pianon ja orkesterin yhteisellä introlla. Iiro Rantala on onnistunut loihtimaan tähän sävellykseen jotain siitä lapsen ainutlaatuisesta, kuplivasta joulunodotusilosta, jonka moni meistä varmasti tunnistaa. Muutenkin teos on hyvällä tavalla hyvin lapsenomainen – mikä on musiikin lisäksi paljon Jaakko Heinimäen tekstin ansiota. Vaikka oratorio on totta kai Raamatun joulukertomus, saa se Heinimäen käsittelyssä uuden, hauskan muodon. Oma ehdoton suosikkini on hilpeä valssi, jossa enkeli etsii sopivia eläimiä Jeesus-lapsen juhlavalmisteluja varten. Leijona jylisee mahtavasti ja lupaa raadella, jos joku tulee uhkaamaan lasta. Tämän enkeli tuomitsee liian julmaksi. Kettu puolestaan lupailee varastaa vauvalle kaikkein makeinta hunajaa, mutta se on enkelistä ”kauhean rumaa”. Riikinkukon tarjous koristaa vuode sulilla tyrmätään liian huikentelevana toimintana. Lopulta tärkeään tehtävään valitaan tietenkin aasi ja härkä, jotka arasti pohdiskelevat, että ehkä ne voivat huiskuttaa hännällään kärpäset lapsen luota pois.
Jos joulumusiikilta kaipaa jotain aivan muuta kuin niitä perinteisiä joululauluja, suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän oratorioon. Tämä musiikki ei oikeastaan olekaan välttämättä sidottu mihinkään vuodenaikaan, koska se poikkeaa niin paljon perinteisestä joulumusiikista. Mikäpä estäisi uppoutumasta hetkeksi musiikillisesti hienosti kerrotun tarinan äärelle vaikkapa näin toukokuussa.