Teksti: Tuula-Maria Ahonen
Panu Pihkala: Mieli maassa? Ympäristötunteet
Kirjapaja 2020
”On paljon sellaisia tekijöitä, jotka estävät nykyihmistä olemasta niin elinvoimainen kuin hän voisi olla”, siteeraa tutkijatohtori Panu Pihkala psykologi Robert Jay Liftonia. Liiallinen teknologisoituminen ja luontoyhteyden puute ovat muun muassa näitä tekijöitä. Kirja vahvistaa ja rohkaisee ihmisiä tuntemaan erilaisia tunteita suhteessa luontoon tuomalla esiin ja sanoittamalla näitä tunteita.
”Moni ympäristötietoinen ihminen kokee, että hänellä ei oikein ole oikeutta iloon, koska maailman tilanne on niin huono ja hänen omat tekonsa tuntuvat kaikesta huolimatta riittämättömiltä”, Pihkala sanoo ääneen tärkeän asian.
”Voi olla, että on erilaista katumusta suhteessa ympäristöön (esim. paljo lentäminen ja yksityisautoilu) ja parannuksen tekoa tarvitaan, mutta iloon on oikeus. Elämän täyteys ja kaikki kestävä toiminta kumpuavat ilon ja surun yhteen kietoutumisesta, molempien olemassaolosta”.
”Minun oli ensin vaikea kohdata lastenlasteni ilmastolakkoilu ilmastonmuutoksen vuoksi. Lopulta sain tunteitani käsiteltyä ja minussa heräsi voimakas ympäristöhyvittämisen halu; halusin jotenkin hyvittää sen, miten paljon olin saanut nauttia aineellisesta rikkaasta elämäntavasta, ja sen, miten olin osasyyllinen omalta pieneltä osaltani tähän ekokriisiin”, Pihkala siteeraa erästä isovanhempaa.
Jos tuntee syyllisyyttä omasta osallisuudestaan ympäristötuhojen syntymisessä, Pihkala lohduttaa ja rohkaisee toteamalla, että katumus on lähtökohtaisesti tärkeä ja elämää edistävä tunne. Usein ongelmana on pikemminkin katumuksen puute kuin itse katumus.
Kun tunnistaa katumuksen, omatunto pääsee vapautumaan ja hyvittämisen halu toteutuu.
Kohti maapalloon kohdistuvaa rakkautta
Pihkala käsittelee kirjassaan hyvin laajasti ympäristöön liittyviä tunteita ja luo myös uusia sanoja erilaisille tunteille. Näin hän tekee näkyväksi ja sallituksi sen, että ihmisillä on paljon erilaisia tunteita liittyen ympäristöön.
Tähän astihan ”sallitut” tunteemme ovat liittyneet ennen kaikkea ihmisiin. Mutta ihmisten kesken tarvitaan myös uusia tunteita.
Pihkalan mukaan ajassamme ympäristötuhojen todistamisen keskellä tarvitaan yhteisöllistä myötätuntoa ja ihmisten keskeistä ympäristölohtua. On tarpeen yhdessä todeta, sanallisesti tai eleillä: ”Tiedämme, että tämä on todella kurjaa ja pelottavaa, mutta me pidämme huolta toisistamme ja kohtaamme nämä asiat yhdessä.”
Kirja esittää myös uuden rakkauden lajin, joka voi yhdistää meitä kaikkia.
”Planeettarakkaus on maapalloon kohdistuva rakkaus, jota sävyttää vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Taustalla on ymmärrys siitä, että koko planeetan elämä muodostaa keskinäisriippuvaisen verkoston. Planeettarakkaus-termistä ovat keskustelleet esimerkiksi taiteilija-tutkija Henna Laininen ja tutkija Pärttyli Rinne.
Yhtenä planeettarakkauden ilmentymänä voi pitää sitä, kuinka talvella 2019 ilmastonmuutoksesta huolestuneet nuoret lauloivat maapallon luonnolle Ultran Bran musiikkikappaletta ”Minä suojelen sinua kaikelta”.
Pihkala vahvistaa lukijoitaan tarjoamalla elinvoimaisuuden lauluja ekokriisin ajalle. Mukana on viisi suomenkielistä laulua, Mara Ballsin ”Maailma palaa”, Jukka ja Jytämimmien ”Ei mun aikana ole vielä”, Litku Klemetin ”Juna Kainuuseen”, Antti Tuiskun ”Hyökyaalto” ja CMX:n ”Niin me kaikki mennään”.