Teksti: Sanna Tynkkynen
Lahdessa pidetyn näkövammaisten esperantokongressin ohjelmassa oli tutustumista kimonoihin. Japanilaisten perinneasujen maailmaan osallistujat johdatti Kazuko Kikusima, esperantonimeltään Krizantemo. Hän on aiemminkin tuonut näkövammaisten esperantistien kongresseihin tuulahduksia japanilaisesta kulttuurista, mutta tällä kerralla hänen valtavat matkatavaransa pitivät sisällään upeita kimonoja ja niihin kuuluvia asusteita. Koska paikalla oli näkövammaisia, sai juhla-asuja käydä myös koskettelemassa. Puvut ovat erittäin kalliita, joten tällainen mahdollisuus on lähes ainutlaatuinen.
Kimonojen esittelyä
Mallinuken ylle puettiin ensin aluskimono (nagajuban). Sen tarkoitus on suojata kalliimpia kimonoja rasvoittumiselta ja hieltä. Aluskimonon avulla päällimmäiset kerrokset saadaan istumaan niin kuin pitää. Nykyään muodollisissa tilaisuuksissa aluskimono on valkoinen. Epämuodollisissa tilaisuuksissa se voi olla hailakasti värillinen tai kuvioitu. Aluskimono tehdään lyhyemmäksi kuin päällimmäiset kerrokset, joten sitä ei taiteta vyötäröltä.
Seuraavaksi nukke sai ylleen edestä sidottavan välikimonon. Niitä voi olla useampikin päällekkäin. Alus- ja välikimonojen paikallaanpitämiseen käytetään erilaisia vöitä. Niiden ja erilaisten toppausten avulla saadaan aikaiseksi tavoiteltava lieriömäinen vartalonmuoto, joka estää päällyskimonon ja etenkin obi-vyön rypistymistä.
Viimeiseksi tuli päällyskimono, joka sidottiin leveällä obi-vyöllä. Obin päällä käytetään erilaisia kapeampia vöitä tai nyörejä (obijime), jotka voivat olla hyvinkin koristeellisia. Selkäpuolelta obi solmittiin näyttävällä solmulla. Obi voidaan solmia lukuisilla tavoilla riippuen tilaisuudesta. Solmuja on yksinkertaisista rumpusolmuista aina kukkia tai lintuja kuvastaviin solmuihin.
Samalla kun mallinukkea puettiin, yleisöllä oli mahdollisuus kokeilla ylleen arkikäyttöön tarkoitettuja yakatoja. Ne ovat kaapumaisia, puuvillasta valmistettuja väljiä asusteita. Malli on käytännöllinen ja etenkin kesällä vilpoisa. Niistä tulivat mieleen kimonot, joita länsimaissa myydään aamu- ja kylpytakeiksi.
Erityisiin kimonohenkareihin ripustettuina olivat esillä kaksi Krizantemon omaa juhlakimonoa (homongi). Kimonot ommellaan suorakaiteen muotoisista kappaleista, joten niitä ei voi ilman rypistymisen vaaraa ripustaa tavalliseen henkariin. Perinteisen juhlakimonon hinta voi olla kymmeniätuhansia euroja, joten niitä kohdellaan varovaisesti. Obi-vyöt voivat olla jopa kalliimpia kuin itse kimono.
Esillä olleet kimonot olivat raakasilkkisiä. Toisen kirkkaan vaaleanpunainen pohjaväri ja kukka-aihe ovat tyypillisiä nuoren, naimattoman naisen puvulle. Toisen kimonon luontoaiheiset kuviot muodostivat kokonaisuutena linnun. Tällainen pienemmistä yksityiskohdista muodostuva suurempi kuva-aihe on melko yleinen koristelutapa perinteisissä asusteissa. Kangas voi olla joko molemmilta tai vain yhdeltä puolelta kuvioitu. Sisä- ja ulkopuoli voivat olla myös erilaiset. Valaistus vaikuttaa kimonon väriin ja etenkin vaaleat kankaat kuultavat läpi. Kimonot ovat aina erilaisia. Kuvioinnilla ja värityksellä on perinteisesti voitu kertoa kantajansa syntyperästä, kotipaikasta, asemasta ja siviilisäädystä. Myös materiaalilla on voitu viestiä esimerkiksi varallisuudesta.
Aamupäivän lopuksi sain toimia mallina, kun Krizantemo apulaisineen puki minut esillä olleeseen kimonoon. Tehtäväni oli vain seistä suorana ja ojennella käsiäni hihoihin pujotettavaksi pyydettäessä. En osaa sanoa, kuinka monta vyötä pukemiseeni käytettiin. Jo ensimmäisen kerroksen jälkeen kuitenkin panin merkille, että syvään hengittäminen ei ole mahdollista. Leveän obin kanssa tehtiin monenlaista kiristämistä ja nykimistä. Ymmärrykseni hevosia kohtaan kasvoi operaation edetessä. Odotin koko ajan, että kohta tulee muksaus kylkeen vyön maksimaalisen kireyden saavuttamiseksi. Selkäpuolen pehmuste ja monimutkainen solmu varmistivat suoran ryhdin. Itseasiassa ne tukivat mukavasti ristiselästä lapaluiden alakärkeen asti.
Siirtyessäni paremmin näkyville huomasin, että askel oli hyvä pitää korkeintaan jalkaterän mittaisena. Siro sipsuttelu oli ainoa tapa liikkua. Vaikka ylläni oli vain kaksi kerrosta, pukeminen vei silti melkoisesti aikaa. Perinteisen juhlakimonon pukemiseen tarvitaankin apua, sillä vain harva pystyy tekemään sen täysin itse. Etenkin taidokkaan obisolmun tekeminen selkäpuolelle on lähes mahdotonta omin voimin. Krizantemo kertoikin, että kimonoperinteestä ollaan Japanissa huolissaan, sillä nuorempi sukupolvi ei opi sitä enää kotonaan. Myös muun vanhan tradition jatkuvuus on enemmän ja vähemmän erityisten oppilaitosten ja harrastajien varassa.
Kimonon historiaa
Kimono on perinteinen japanilainen T-mallinen, suoralinjainen kaapu, jossa on kaulus ja laajat hihat. Niitä voivat käyttää kaikenikäiset miehet, naiset ja lapset. Malleissa on kuitenkin eroja. Kimono kiedotaan vartalon ympärille ja kiinnittämisessä käytetään erilaisia nauhoja ja vöitä.
Sanan kimono (jap. hartioille puettava) nykymerkitys vakiintui 1800-luvun loppupuolella Meiji-kaudella. Tällöin japanilaiset vaatteet alettiin erotella länsimaistyylisistä. Aiemmin kimonoja käytettiin lähes aina ja ne eroteltiin käyttötarkoituksen, ajankohdan tai kangaslaadun mukaan. Kimono tarkoitti mitä tahansa vaatetta.
Varhaisimmat maininnat japanilaisten käyttämistä vaatteista on tehty hautalöydösten perusteella. Kiinalaisen kulttuurin vaikutus näkyi japanilaisten pukeutumisessa, mutta se alkoi eriytyä omaan suuntaansa Heian-kaudella (794-1192). Kulttuuri keskittyi hoviin silloiseen pääkaupunkiin Kiotoon. Hovipuvuissa näkyi edelleen kiinalaista vaikutusta, mutta vaatteita tyyliteltiin omaan suuntaan. Muotia hallitsivat suurihihaiset kaavut, joita puettiin kerroksittain. Hovietiketti ja eleganssi säätelivät tarkoin vaatteiden värejä ja kuviointeja. Naisten pukeutumiseen kuului monimutkainen järjestelmä suurihihaisia kaapuja, mistä puku sai nimen jūni-hitoe eli ”kaksitoista kerrosta”. Tosiasiassa kerroksia oli yleensä viidestä seitsemään ja kahtatoista käytettiin vain erityistilaisuuksissa. Tavallisten ihmisten vaatteet olivat paljon yksinkertaisempia. Erotuksena hovissa käytettäviin laajahihaisiin kaapuihin (hirosode) kansan käyttämää asua kutsuttiin nimellä kosode viitaten niiden osittain kiinni ommeltuihin hihoihin.
Kamakura-kaudella (1185-1333) samurait vaikuttivat siihen, että vaatteet alkoivat muuttua käytännönläheisemmiksi. Naisten muodissa kerrokset vähenivät ja epämuodollisesta kosodesta tuli yleisvaate. Niitä alettiin tehdä hienommista materiaaleista nilkkapituisina ja koristeluun kiinnitettiin erityistä huomiota. Lämpötilasta, varallisuudesta ja tilaisuudesta riippuen kosodeja puettiin monta päällekkäin.
Meiji-kaudelle (1867-1912) tultaessa pukeutumiseen oli tullut vaikutteita länsimaisista suuntauksista portugalilaisten tutkimusmatkailijoiden ja lähetyssaarnaajien mukana. Hihojen leveys vaihteli ja pukeutumiseen lisäiltiin esimerkiksi huiveja. Obi-vyön leveys kasvoi nykyisiin mittoihinsa ja siitä tuli tärkeä osa pukua. Keisari Meiji tilasi hoviin pariisilaistyylisiä asusteita, mikä herätti uteliaisuutta ja epäluuloja kansan parissa. Todisteena muotitietoisuudesta saatettiin kuitenkin hankkia jokin vierasmaalainen asuste, joka yhdistettiin perinteisen pukeutumisen kanssa. Kauden lopulla yhdistelmät katosivat ja länsimaalaisesta pukeutumisesta tuli normaalia. Kimonosta tuli koti- ja juhlavaate.
Kansallisylpeys voitetusta sodasta Venäjää vastaan nosti perinteisen pukeutumisen arvoa 1900-luvun alkupuolella. Kansainvälisessä muodissa alettiin ottaa mallia japanilaisesta suoralinjaisuudesta ja vyötäröltä löysistä kaavuista.
Kuten muuallakin maailmassa, myös Japanissa naiset lähtivät sotien aikana kodeista töihin. Pukeutumisessa korostui käytännöllisyys. Puutteen aikana kimono oli turhan ylellinen ja pitkine hihoineen epäkäytännöllinen ja jopa vaarallinenkin. Sotien jälkeen japanilaiset naiset jatkoivat käytännöllisten ja halpojen länsimaisten vaatteiden käyttämistä. Paluuta kimonojen arkikäyttöön ei enää ollut.
Erilaisia kimonoja
Yukata on puuvillasta valmistettu kimonomallinen asuste. Japanilaiset eivät pidä sitä kimonona lainkaan, mutta sopivan obi-vyön kanssa hyvälaatuinen yukata sopii asusteeksi perinteisiin kesäisiin tapahtumiin tai vaikkapa kylpylään. Kotona sitä voi käyttää oloasuna tai kylpytakkina kapean obin kanssa. Alunperin väritys oli indiko-valkoinen, mutta värjäystekniikoiden kehityttyä niitä on monissa väreissä ja kuoseissa. Miesten yukatat ovat kuvioinniltaan graafisempia, kun taas naisten asujen kuviointi on usein luonnosta ja värit ovat kirkkaampia.
Naimisissa olevan tai vanhemman naimattoman naisen muodollisin asu on tomesode. Nimi tarkoittaa katkaistuja hihoja. Tämä juontaa historiallisen hääseremonian tavasta leikata morsiamen nuoren neidon pitkät hihat. Tomesoden yläosa on yksivärinen ja helmassa on yhtenäinen kuvioalue, joka on värjätty harsittuun kimonoon niin, että se kulkee saumojen yli. Tämä katkeamaton kuvio on hienompien juhla-asujen tunnusmerkki. Mitä matalampi kuvio on, sitä vanhemman kantajan puku on kyseessä. Kuvio ei kuitenkaan koskaan nouse lantion yli. Kuvioaiheet ovat aina perinteisiä ja juhlavia, kuten viuhkoja, kurkia tai kukkia. Tomesodessa on aina vähintään yksi sukuvaakuna.
Furisode (liehuvat hihat) on naimattoman nuoren naisen juhlavin ja seremoniallisin asu. Sen tunnusmerkkinä ovat melkein nilkkoihin asti ulottuvat hihat, joskin ne voivat myös olla lyhyet tai ¾ mittaiset. Asu on voimakkaan värinen ja obi-vyö solmitaan monimutkaisella solmulla. Kuvio on katkeamaton, mutta vyötärön alue on yleensä vain vähän kuvioitu tai yksivärinen, koska se peittyy leveän obi-vyön alle.
Homongi on melko muodollinen vierailuasu. Se on värikäs ja epäsymmetrisesti kuvioitu. Kuviointi on hyvin vapaata; se voi olla furongin lailla kokonaan kuvioitu tai muistuttaa tomesodea. Siitä voidaan tehdä myös hyvin taiteellisia versioita. Tavallisin on juhlaan sopiva maalaus, joka sommitellaan helmaan sekä olkapäälle tai hihaan. Epämuodollisemman tsukesagen kuvio kiertää helman ja hihassa tai olkapäällä on sitä tasapainottava kuvioläikkä. Homongia ja tsukesagea voi olla vaikea erottaa toisistaan. Hōmongin kuvio suunnitellaan leikattuun ja esiharsittuun kimonoon, kun taas tsukesage värjätään ennen kankaan leikkaamista. Tsukesage on nykyään hyvin suosittu kimonomalli, koska se sopii hyvin monenlaisiin tilaisuuksiin riippuen käytetystä obi-vyöstä. Näin yhdellä kimonolla voidaan korvata laajempi kokoelma.
Muotilehdissä voi nähdä kimonoista haute couture -muunnoksia. Perinteistä kimonoasuakin voidaan muunnella epämuodollisella pukemistavalla tai lisäämällä tavallisuudesta poikkeavia asusteita. Tällainen ei kuitenkaan ole kaikkien suosiossa, sillä kimonoa pidetään kunnianarvoisena perinteenä. Kimono-hime (kimonoprinsessa) tarkoittaa nuorta naista, joka pukeutuu kimonoon nykymuodin kanssa leikitellen. Esimerkiksi perinteisiä asusteita on korvattu moderneilla tai kimonoa käytetään huomattavan lyhyeksi sidottuna farkkujen ja saappaiden kanssa. Geishat ovat nykyään lähes ainoita, jotka käyttävät perinteistä kimonoa jokapäiväisessä elämässään.