Teksti: Jouko Lehtonen
Keskuudessamme elää jatkuvasti hyviä ihmisiä. Jos joku on harvinaisen hyvä, saatetaan sanoa: ”Hän on varsinainen pyhimys.” Entä sitten oikeat pyhimykset, ne jotka katolinen kirkko on tutkinut, vahvistanut ja julistanut pyhimyksiksi? Heitä nimittäin on tällä hetkellä useita satoja ja lisää ehdokkaita löydetään koko ajan. Ensimmäiset pyhimykset olivat alkukirkon marttyyreita. Uskonsa puolesta kuolleitten luku väheni, kun Rooman keisari Konstantinus Suuri lopetti kristittyjen vainot vuonna 313. Kristinusko vahvistettiin valtion uskonnoksi 380. Tämän jälkeen roolimalleiksi alettiin kelpuuttaa muitakin kirkon kannalta esimerkillisesti eläneitä: munkkeja ja nunnia, suuria sananjulistajia, uskonoppineita ja seurakuntien perustajia.
Samalla pyhimyskultti siirtyi palvelemaan maallisten hallitsijoiden oikullistakin valtapolitiikkaa. Tämä alkoi vähitellen kiusata pyhää istunta Roomassa. Yksi esimerkki on kotoisesta Pohjolasta. Kun Ruotsin kuningas Knuut I nosti pyhimykseksi isänsä Erik Jedvardssonin, paavin sietokyky ylittyi lopullisesti. Eerik Pyhäksi kototettu kuningas oli Paavin saamien tietojen mukaan saanut surmansa vuonna 1160 joutuessaan juovuspäissään tappeluun. Paavi Aleksanteri III kielsi ankarasti kunnioittamasta Eerikiä pyhimyksenä. Sen jälkeen paikalliset valtiaat eivät enää saaneet nimittää pyhimyksiä. Se oikeus varattiin yksin paaville. Pyhimykseksi voidaan ehdottaa ihmistä, jonka hyveelliseen elämään liittyy jokin ihme, esim. sairaan epätavallisen nopea parantuminen. Ihme tutkitaan Vatikaanin toimesta tarkasti. Tutkintaryhmään kuuluu teologeja, historioitsijoita ja lääkäreitä. (Tiede 12)
Helsinkiläinen elokuvaohjaaja Zaida Bergroth on tehnyt filmin hurmossaarnaaja Maria Åkerblomista ja hänen ympärilleen muodostuneesta lahkosta 1920-luvulla. Åkerblom oli pienikokoinen, tyylikäs nainen, joka saarnasi rakkaudesta, mutta teki samalla taloudellisia rötöksiä ja väkivaltaisia tekoja. Hän oli vankilassakin. Kansalaissodan jälkeisenä kuohuvana aikana ihmiset kaipasivat selkeitä, yksinkertaisia ”totuuksia” ja lohtua elämäänsä, myös lupauksia ”kukkivien puiden paratiisista”. Karismaattinen johtaja osasi tarjota tätä kaikkea ja sai mukaansa hurmioituneita seuraajia. ”Marian paratiisi” on Bergrothin neljäs elokuva ja sai ensi-iltansa lokakuussa. Hänen seuraavan elokuvansa päähenkilö on Tove Jansson. (Viva 10)
Kirjailija Satu Rämö on asunut perheineen 10 vuotta Reykjavikissa. Tämä viikinkitarujen kaupunki elää vahvasti kiinni kansanperinteessä. Pohjoismaiset pakanajumalat ja Islannin saagojen sankarit elävät mm. kadunnimissä. Lähes kaikki keskustan omakotitalot on rakennettu 1900-luvun alussa. Kaikissa sateenkaaren väreissä kylpevät talot ovat kuin satukirjan sivuilta. Keskustan asukkaissa näkee pienellä alueella koko Islannin kirjon taiteilijoista poliitikkoihin ja puliukoista pankinjohtajiin. Keskusta on myös kissojen valtakuntaa. Valtavan kokoiset hyvin ruokitut kissat kulkevat jättisuurista kissanluukuista ulos ja sisään. Puiston penkilllä tai kahvilan terassilla vierustoverina on usein rapsutuksia kerjäävä kissa.
Reykjavik eli savujen lahti – kuumien lähteitten höyry – perustettiin 1700-luvulla, jolloin Islannissa oli noin 50 000 ihmistä. Nyt koko Islannissa on asukkaita suunnilleen Espoon verran, 300 000, ja pääkaupunkiseudulla noin 20 000. Reykjavik on maailman pohjoisin pääkaupunki. Pääkatu on Laugavegur. Laug tarkoittaa kuumaa vesiallasta, Laugavegur eli Tie kuumille altaille. Islannin ensimmäisen asukkaan, norjalaisen Ingofur Arnarsonin uskotaan rantautuneen viikinkiveneellään Reykjavikin kohdalle vuonna 878. (Viva 10)
Nämä katkelmat ovat osa syksyn viimeisestä Pistepostin numerosta. Pisteposti on kuudesti vuodessa ilmestyvä näkövammaisten kulttuurilehti.