Teksti: Marianne Tenhami
Koska emäntäni oma teatteriharrastus on nyt tauolla rahapulan vuoksi, hän on käynyt tänä syksynä ahkerasti teatterissa – minä tietysti mukana. Mikäköhän se rahapula oikein on, johon ihmiset aina vetoavat? En ymmärrä.
Mutta siis niistä teatterikäynneistä. Lokakuun puolessavälissä matkustimme emäntäni kanssa metrolla kotoa Espooseen. Siellä näimme Espoon Kaupunginteatterissa esityksen Sanaton rakkaus, josta emäntäni piti todella paljon. Minä olen tottunut emäntäni ja hänen näyttelijäkollegojensa koohaamiseen lavalla ja useaa teatteriesitystä emäntäni kanssa katsomassa olleena eivät ammattinäyttelijöidenkään tekemiset lavalla ole minua juurikaan kiinnostaneet. Paitsi kun Sanattomassa rakkaudessa tuli kohtaus, jossa syötettiin sorsia rannassa! Emäntäni istui ensimmäisellä rivillä ihan lavan lähellä, minä tietysti hänen jaloissaan. Kesken torkkujeni yläpuoleltani alkoi sataa leivänpaloja, pari ihan kuononi eteen. Konkariopaskoirana tiedän niin hyvin, että mitään maassa olevaa ei saa ottaa varsinkin näin käskyn alla oltaessa. Mutta kun ne leivän palat olivat ihan kuononi ulottuvilla. Jospa ihan vähän kurottaisin… Mutta aina se emäntäni on niin valpas, vaikka olikin ihan Sanattoman rakkauden lumoissa. Nytkin tunsin nyppäyksen pannassani kurottaessani niitä kahta leivänpalaa kohti. Ei auttanut. Oli toteltava ja jätettävä leivänpalat maahan – ihan siihen kuononi ulottuville. Emäntäni kehui minua tästä, mutta kyllä vähän harmitti. Lähtiessämme väliajalle yritin vielä matkan varrella hotkaista edes toisen leivänpaloista, mutta jälleen oli emäntäni harmittavan nopea ja haikeana jätin leivänpalat maahan. Takaisin väliajalta palatessamme totesin pettyneenä, että ne oli lakaistu pois. Höh, minä olisin niin mielelläni ottanut hiukan välipalaa.
Olen näinä hiukan yli yhdeksänä työvuotenani ihmetellyt ihan vieraita näkeviä ihmisiä, jotka tahallaan tulevat häiritsemään valjaissa olevaa opaskoiraa. Kokemukseni mukaan lapset uskovat kaikkein parhaiten, ettei töissä olevaa opaskoiraa saa silittää ja rapsuttaa, sille ei saa puhua, sitä ei saa ruokkia eikä edes katsoa. Vaan toista ovat ah niin kaikkitietävät aikuiset, jotka luulevat saavansa tehdä mitä haluavat. Monissa näkövammaistapahtumissa emäntäni mukana olleena olen havainnut opaskoirattomien sokeiden ihmisoppaat ihan mahdottomiksi opaskoirien häiritsijöiksi. Onneksi tämä ei päde kaikkiin ihmisoppaisiin, mutta ollessamme emäntäni kanssa lokakuun lopussa katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä esitystä Täydellinen lauantai, totesin jälleen pari näkevää ihmisopasta ihan mahdottomiksi. Onneksi teatterikäynnin järjestäneen Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten vapaaehtoisoppaat olivat kunnolla, eivätkä kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Mutta toista maata olivat sokeita opastavat ihmisoppaat, jotka olivat näiden sokeiden ystäviä, tuttavia tai sukulaisia:
”Voi koiraystävä siinä!” lässytti joku sokeaa taluttava ihmisopas ainakin kolme kertaa opastaessani emäntääni hänen ohitseen. Minä en korvaani lotkauttanut. Emäntäni sanookin minun olevan hieno rotuni edustaja, koska en välitä tuon taivaallista ihmisten lässytyksistä, enkä edes lähde kaikkien mukaankaan kuin vain emäntäni luvalla. Mutta kovin kiusaantunut olin, kun yhden sokean miehen hieman humalassa oleva ihmisopas kävi minuun kiinni jonottaessamme ihmisten takkeja teatteriesityksen jälkeen.
”Älä koske koiraan!” ärähti emäntäni hänelle havaittuaan tilanteen.
”Enhän minä koske”, sönkötti ihmisopas ja jatkoi rapsutustani. Emäntäni sai minut vedettyä pois tilanteesta ja olin ihan sanoinkuvaamattoman helpottunut. Fiksut näkevät ihmiset ympärillämme kauhistelivat hänen käytöstään. Syystäkin. Miltäköhän tuosta sönköttäjästä olisi tuntunut, jos joku olisi tullut häiritsemään häntä hänen keskittyessään johonkin tosi tarkkuutta vaativaan puuhaan? Emäntäni onkin alkanut miettiä, olisiko opaskoirien sittenkin hyvä osata puolustaa itseään ja käyttäjäänsä. Niin kuulema kollegani ammoisina aikoina ovat tehneet. Jos meidät oppaat koulutettaisiin vaikka vain murisemaan käyttäjiemme käskystä ja lopettamaan sen myös heidän käskystään, pysyisivät lässyttäjät, rapsuttelijat ja liukuportaissa ohitsemme ryysäävät ihmiset loitolla.