Lukunurkka: Topeliuksen viisaus ja myötätunto
Teksti: Tuula-Maria Ahonen
Timo Jantunen : Myötätunto ja viisaus Topeliuksen ajattelussa
Basam Books, 2019
Topeliuksen sadut ovat vastausta aikamme huutavaan puutteeseen
Tänä päivänä elämme materian paljoudessa, jossa itsekkyys ja ahneus väijyvät. Tuntuu aivan erityisen hyvältä ja puhdistavalta lukea Topeliusta, joka nostaa itsensä ja itsekkyytensä voittamisen sekä urheuden tarkasteluun. Niitä tarvitaan tässä ajassa, jossa ihmissuhteetkin saattavat esineellistyä ja välineellistyä materiaalisiin tavoitteisiin pyrittäessä, kirjoittaa luokanopettaja Timo Jantunen. Kirjassa on myös useita muita kirjoittajia.
– Sakari Topelius syntyi autonomiseen Suomeen vuonna 1818. Isä oli lääkäri ja kansanrunouden kerääjä, äiti varakas kauppiaan tytär. Perhe oli ruotsinkielinen, mutta Sakari osasi myös suomea erittäin hyvin, kertoo Martti Hellström.
Topelius muistetaan erityisesti Suomen kansan satusetänä valtavan satutuotantonsa vuoksi. Hän kirjoitti lapsille opettavaisia ja hyvin suosittuja lastensatuja, kuten ”Koivu ja tähti”. ”Adalmiinan helmi” ja ”Sampo Lappalainen”.
Ajattelemme helposti, että sadut kuuluvat vain lapsille, eivät aikuisille. Aikuinen ylentää itsensä lapsen yläpuolelle. Topeliuksen mukaan lapsen vilpittömyys ja aitous nostavat lapsen aikuisen yläpuolelle.
Kirjaa lukiessa huomaa, että aikuinen voi avartaa ja syventää ajatteluaan lukemalla satuja. Hän voi saada silmilleen Mahdollisuus-silmälasit, jotka lapsella ovat. Kyvyn ajatella, että asiat voisivat olla toisinkin ja paremmin.
-Topeliuksen saduissa on hyvin suurelta osalta kysymys myötätunnon kasvamaan saattamisesta kertomuksen kautta. Meidän aikamme ehkä huutavin puute on tuon myötätunnon puuttuminen tai kykenemättömyys ilmaista sitä. Siten on mahdollista kiusaaminen, väkivalta sanoissa ja teoissa, kyvyttömyys elää erilaisuuden kanssa, Jantunen toteaa.
-Sadut puhuttelevat meissä tiedostamattomia ja esitietoisia kieliä, tajuntamme tasoja, jotka arjessa ovat piilossa.
Toisen kunnioittamisen kyky kasvaa parhaiten mielikuvituksen kasvattamisen kautta
-Tiedon määrä ei tee meistä viisaita; tätähän korosti jo Sokrates muinaisessa Ateenassa kävellessään toreilla ja keskustellessaan ihmisten kanssa, Jantunen toteaa. – Viisaus tulee tiedon laadusta, sytyttääkö se meissä hengen paloa vai kerääntyykö se vain tarpeettomaksi rihkamaksi. Todellinen tieto tavoittelee aina syvempien kerrostemme koskettelua; se on sellaista, joka puhuttelee meissä tunnetta ja mielikuvitusta ja myös välillisesti vaikuttaa toimintaamme ja tahtoomme.
Itselleni lapsena Hans Christian Andersenin ” Iso Niilo ja pikku Niilo” -satu vaikutti edellä kuvatun syvällisesti. Järkytyin, kuinka epäoikeudenmukaisesti Iso Niilo saattoi kohdella Pikku Niiloa. Tämä satu saattoi minut asettumaan heikomman puolelle koko elämäni ajaksi.
Topeliuksen sadut jäivät lapsena vieraammiksi, mutta po. kirja innostaa korjaamaan tilanteen. Olen lukenut myös lapsilleni paljon satuja ja nuorten klassikkokirjallisuutta. Nuorempi tytär muisteli äskettäin Anni Swanin Iris rukka -kirjaa, joka kosketti häntä syvästi.
Aion tarjoutua lukemaan hänelle Topeliuksen satuja myös nyt, kun hän on jo aikuinen.
Kirjailija Kersti Bergrothin mukaan Topeliusta lukiessa huomaa, että on unohtanut kaikkein selvimpiä ja tärkeimpiä asioita. – On esimerkiksi aivan unohtanut, kuinka ihanalta tuntuu olla nöyrä ja vaatimaton. Adalmiina muuttui prinsessasta kerjäläistytöksi, mutta vasta silloin hän on saanut sen, mikä on parempaa kuin kauneus, viisaus ja rikkaus, nimittäin hyvän ja nöyrän sydämen, Bergroth kirjoittaa.
Tämähän on aikamme narsistiselle ihmiselle aivan outoa puhetta, ja siksi satu vaikuttaakin erityisen kiinnostavalta!