Näkövammainen kulttuurinkuluttaja ja hänen unelmansa
Teksti: Tanja Rantalainen
Kun Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n jäseniltä kysyttiin jäsenkyselyssä, millainen on heidän unelmiensa kulttuuritapahtuma, moni mainitsi, että se on sellainen, jossa vammansa voi unohtaa. Tutkin Kulttuurituottaja (YAMK) -opinnäytetyössäni, mitä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n tulisi tehdä, että osallisuus toteutuisi paremmin yhdistyksen toiminnassa ja unelmat mahdollistuisivat. Samalla työni esittelee kulttuurin kentälle näkövammaisen kulttuurinkuluttajan. Tässä artikkelissa keskityn tarkastelemaan näkövammaisen osallisuutta yleiseen kulttuurielämään ja sitä, miten kulttuuripalvelujen tuottaja voi vahvistaa näkövammaisen osallisuutta.
Kulttuuridemokratia – oikeus vai velvollisuus?
Taide ja kulttuuri alettiin 1960-70-luvulla nähdä osana hyvinvointiyhteiskunnan palveluja. Silloin perustettiin kulttuurisihteerin virkoja ja läänien taidetoimikuntia. Pienenkin kunnan maamerkiksi kohosi komea kulttuuritalo. Kulttuuridemokratialla viitattiin ihmisen oikeuteen osallistua kulttuurielämään elämäntilanteesta tai asuinpaikasta riippumatta. Tänä päivänä taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset tunnustetaan, mutta onko kulttuuriharrastus siirretty yksilön oikeudesta kunniallisen kansalaisen velvollisuudeksi? Jos ihmisellä ei ole vammansa takia mahdollisuuksia siirtyä vaivattomasti kulttuurin pariin, ei sosiaalista verkostoa tai rahaa, pitäisikö hänen todeta tappionsa ja kuluttaa vain sellaista kulttuuria, jonka takia ei tarvitse poistua kotoaan?
Näkövamma vaikuttaa niin laajasti ihmisen arkeen, että se aiheuttaa aina syrjäytymisuhkaa. Näkövammaisen ihmisen oikeus osallistua kulttuurielämään määriteltiin jo 1948 YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa: ”Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.” Myös vuonna 2015 uudistettu yhdenvertaisuuslaki velvoittaa kulttuurialan toimijaa. Yhdenvertaisuuslain edellyttämä kohtuullinen mukautus voi esimerkiksi pienessä ravintolassa tarkoittaa sitä, että tarjoilija lukee näkövammaiselle asiakkaalle ruokalistan ääneen. Minkälainen on se kohtuullinen mukautus, jonka taidelaitos on valmis tekemään helpottaakseen näkövammaisen kulttuurinkuluttajan osallistumista?
Opinnäytetyötä tehdessäni ”sosiokulttuurinen innostaminen” nousi vahvasti esille. Se on sekä käsitteenä että toimintana syntynyt Ranskassa toisen maailmansodan jälkeen ja levinnyt erityisesti latinalaisessa Amerikassa. Sosiokulttuurinen innostaminen on sukua kulttuurin demokratisoitumiselle, joka kytkeytyy suoraan saavutettavuuteen liittyviin toimintoihin. Saavutettavuuden edistäminen on asia, jota olen pyöritellyt päivittäin työpöydälläni. Kulttuuridemokratia, todellinen osallisuus, menee kuitenkin kulttuurin demokratisaation, saavutettavuuden varmistamisen edelle.
Leena Kurjen mukaan sosiokulttuurista innostamista pidetään kulttuuridemokratian katalysaattorina. Ytimessä on ajatus, että innostaminen on tapa herättää eloon ihmisen oma herkistymisen ja itsetoteutuksen prosessi. Innostamisen avulla pyritään parantamaan ihmisen elämänlaatua. Innostamisen myötä ihmiset kasvavat aktiivisiksi toimijoiksi omissa yhteisöissään. Sosiokulttuurisen innostamisen tavoitteena on kaventaa sitä kuilua, joka väestön eri osien välillä on koulutuksen ja varallisuuden tuomien erojen vuoksi on.
Suomen Kulttuuripolitiikan strategia 2025 asettaa kulttuuripolitiikan tavoitteet ja niihin liittyvät tavoitealueet. Tavoitealueita ovat luovan työn ja tuotannon sekä kulttuurin perustan ja jatkuvuuden lisäksi juuri osallistuminen ja osallisuus kulttuuriin. Kulttuuripolitiikan tavoitteena on vahvistaa eri väestöryhmien mahdollisuutta osallistumiseen ja kaventaa väestöryhmien välillä olevia eroja.
On väitetty, että kulttuuri-ihmiset rakastavat osallistavia menetelmiä. Sosiaalialalla uskotaan ennen kaikkea ihmisen kohtaamiseen. Miten molempien alojen hyvistä aikeista ja asiantuntemuksesta voisi fuusioida toimintamallin, joka todella ohjaisi vammaista tai muulla tavoin syrjäytymisuhan alla olevaa ihmistä osallisuuteen ja kulttuuridemokratiaan?
Kun paikalle pääseminen vaikuttaa sisältöä enemmän
Opinnäytetyöprosessin alkuvaiheessa haastattelin puhelimessa sataa Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n näkövammaista jäsentä kartoittaakseni jäsenistön osallisuuden lähtötilanteen. Lähes puolelle vastanneista kulttuurielämään osallistumiseen vaikutti enemmän jokin muu asia kuin taidetapahtuman sisältö. Sijainti ja liikenneyhteydet sekä avustajan saaminen tai tuttavan osallistuminen vaikuttivat eniten kolmasosan osallistumiseen. Vastaukset vahvistivat näkemykset siitä, että itsenäinen liikkuminen on näkövammaisen suurin toimimisen haaste.
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry on vaikuttanut kuvailutulkkauspalvelun laajenemiseen ja esimerkiksi näkövammaisille saavutettavien näyttelyjen tuotantoon. Museot ja teatterit, taiteilijat ja muut kulttuurialan toimijat ovat ottaneet yhteyttä valtakunnalliseen näkövammaisten kulttuuriyhdistykseen ja halunneet tietää, kuinka he voisivat parantaa palvelujensa saavutettavuutta näkövammaisten kannalta.
Kun museossa on aistikärry ja teosmerkinnät pistekirjoituksella tai kun teatteri julkaisee käsiohjelmansa tekstitiedostona ja järjestää kuvailutulkattuja näytöksiä, kulttuuritapahtumaa voi pitää saavutettavana. Näkövammaisen ihmisen kohdalla osallisuus voi kuitenkin päättyä siihen, ettei hän saa mukaansa avustajaa tai kuukausittaiset asiointimatkat taksilla eivät enää riitä kulttuurielämään osallistumiseen.
Erilaiset kulttuurikaverijärjestelmät ja vammaisjärjestöjen asiantuntemus voivat tulla apuun. Helsingissä kulttuurikaveritoimintaa organisoi kulttuurikeskus yhteistyössä sosiaali- ja terveysviraston kanssa. Suureksi avuksi on myös kulttuurialan toimijoiden oma aktiivisuus, jossa vain mielikuvitus on rajana. Näkövammaisen ihmisen osallistumisen kynnys on usein niin korkea, että yksi näkövammainen osallistuja vastaa kulttuuritapahtumassa kymmentä vammatonta. Hän ansaitsee kaiken osallistumistaan helpottavan palvelun, mitä kulttuurialan toimija keksii tarjota. Häntä voi kohdella kunniavieraana.
Kun näkövammaisella on kokemus kulttuuritapahtumasta, jossa hänen vammansa on otettu huomioon niin, että hän on voinut sen unohtaa, hän ymmärtää, että kaikki vaivannäkö on osallistumisen arvoista – ja osallistuu toistekin. Kulttuuridemokratian toteutumista tapahtumassa voi mitata sillä, ketkä siihen osallistuvat, kuinka usein ja millä innokkuudella.
Taiteen edistämiskeskus on tammikuussa 2019 aloittanut ”100 minuuttia taidetta” -kampanjan. Se kannustaa kaikkia ihmisiä taiteen ja kulttuurin äärelle vähintään 100 minuuttia viikossa ja kiinnittää erityistä huomiota niihin, jotka tarvitsevat tukea tai ohjausta osallistumiseensa. Tärkeä osa kampanjaa on keskustella taide-elämyksestä toisten kanssa. Pelkkä taide-elämys ei riitä parantamaan elämänlaatua, jos se ei mahdollista myös yhteyttä toisiin ihmisiin.
Markku T. Hyypän mukaan kulttuuriharrastuksen terveyttä edistävä vaikutus perustuu kulttuurin ja taiteen ihmisiä verkostoivaan ominaisuuteen, sosiaaliseen pääomaan. Osallisuuden kokemus on aina suhteessa yhteisöön ja yksilön vaikutusmahdollisuuksiin. Osallisuuden eri tasoja voidaan havainnollistaa esimerkiksi porrasmallilla, joka kuvaa, kuinka yksilön osallisuus kasvaa vaikuttamismahdollisuuksien mukana. Portaikon alapäässä ihminen on toiminnan kohde, korkeimmalla tasolla hän on sitoutunut yhteisön toimintaan ja tullut siellä päätöksentekijäksi. Näkövammaisen ihmisen osallisuus kulttuurielämästä jää lattiatasolle, jos esimerkiksi tapahtumaan pääseminen on hänen vaikuttamismahdollisuuksiensa ulkopuolella.
Osallisuus on sitoutumista
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n jäsenkyselyn haastatelluista yli puolet oli syntynyt 1950-luvulla tai sitä aiemmin. Lähes kaikilla vastaajilla oli kulttuuriharrastus. Suurimmalle osalle kulttuurielämän tapahtumien seuraaminen oli kulttuuriharrastuksessa tärkeintä. Kun tutkin 70-, 80- ja 90-luvulla syntyneiden vastauksia erikseen, itseilmaisu olikin tärkeintä lähes puolelle. Vuonna 2002 Kaj Ilmosen, Anne Kovalaisen ja Martti Siisiäisen Lama ja luottamus -tutkimuksessa saatiin samankaltaisia tuloksia. Sen mukaan kulttuurista kiinnostuneet ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään, kulttuurinharrastajiin, jotka ovat keskimäärin 50-vuotiaita ja itsensä toteuttajiin, joiden keski-ikä on 36 vuotta. Noin 80 % kaikista rekisteröityneistä näkövammaisista on yli 65-vuotiaita, joten ikääntymisen vaikutus keskivertonäkövammaisen kulttuuriharrastukseen on huomattava.
Aivan varmasti moni näkövammainen haluaa tehdä itse kuvataidetta, kirjoittaa tai nousta sydän pamppaillen laulukilpailun lavalle, mutta suurimmalle joukolle tärkeintä on päästä osalliseksi siitä, mitä kulttuurielämässä tapahtuu. Osallisuuden esteiden poistaminen vammaisen tai vammattoman ikääntyneen kulttuurinharrastajan tieltä on kaikin tavoin tärkeää. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n jäsenten unelmien kulttuuritapahtumassa tärkeää on saavutettavuus, oma osallistuminen tai sisällöntuottaminen, sosiaalinen kokemus, taide-elämyksen merkityksellisyys sekä kulttuuritapahtuman kesto ja sijainti. Unelmien kulttuuritapahtuma kestää useamman päivän ja ohjelmassa on eri taiteenalojen ohjelmaa.
Jos kaikki jäsenkyselyn vastaajien unelmien kulttuuritapahtuman saavutettavuuteen liittyvät toiveet toteutetaan, tieto tapahtumasta on näkövammaisen helposti saatavilla. Hän pystyy lukemaan sen esteettömiltä verkkosivuilta tai pistekirjoituksella tai kuuntelemaan äänitteenä. Unelmien tapahtuman ohjelma on runsas, mutta niin selkeä, että sitä on helppo seurata. Paikalla on avustavaa henkilökuntaa ja näkövammaisen kulkua helpottavia opasteita. Unelmien kulttuuritapahtumassa on kuvailutulkkausta – ja paljon näkövammaisia ja näkeviä ystäviä.
Osallisuuden kokemus edellyttää henkilökohtaista valintaa, sitoutumista. Kulttuuriset tarpeet ovat syvästi yksilöllisiä, eivät mistään viiteryhmästä riippuvaisia. Kuten haastattelemani henkilöt totesivat, kun vammansa on saanut unohtaa, unelmien kulttuuritapahtuma ”ei jätä kylmäksi, ei pahalle mielelle, eikä välinpitämättömälle mielelle. Sitä kertoo ystäville ja kavereille ja loppuiäks jää mieleen.” Unelmien kulttuuritapahtuma on ”semmonen, mikä jättää ajattelemisen aihetta. Siinä pitäis olla semmoista sisältöä, että jättäisi jälkiä”.
Ihmisen kohtaaminen on tärkeintä
Opinnäytetyötä työstäessäni tein haastattelun mielenterveystoipujia taiteen keinoin osallistavassa Taiteen Sulattamossa. Toiminnanjohtaja Eveliina Lafghanin mukaan kaikessa Taiteen Sulattamon toiminnassa on tärkeintä ihmisen kohtaaminen. Kun ihminen saapuu Taiteen Sulattamoon, hän tulee kuulluksi ja pääsee vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Toipuja kohtaa vertaisen toiminnan kaikissa rakenteissa. Eveliina Lafghanin mukaan optimaaliseen tilanteeseen päästään, kun työntekijä lähestyy toipujaa samalta tasolta. Ammattilaiselta tämä edellyttää valmiutta muuttaa toimintaansa asiakkaan mielipiteen mukaan. Koko kulttuurialalla on opittavaa osallistavan taiteen ammattilaisilta. Pelkästään ihmisen kohtaaminen voi olla se yhdenvertaisuuslain edellyttämä kohtuullinen mukautus, joka parantaa näkövammaisen ihmisen osallisuutta taiteesta ja kulttuurista.
Teon ei tarvitse olla suuren suuri. Eräänä kesäpäivänä vuosia sitten jonotin näkövammaisen ystäväni kanssa Suomenlinnassa Ryhmäteatterin esitykseen. Teatterin työntekijä huomasi meidät kaukaa, tuli luoksemme ja johdatti eturiviin ennen kuin muu yleisö päästettiin sisään. Tämä kohtaaminen nostatti mielemme ja jäi iäksi muistiin.
Lainaukset Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n 2018 toteuttamasta jäsenkyselystä.
Lähteet
Rantalainen, Tanja 2019. Omilla vai toisten ehdoilla – Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n jäsenet osallisuuden portaille. Humanistinen Ammattikorkeakoulu. YAMK-opinnäytetyö.
https://www.theseus.fi/handle/10024/166787
Hyyppä, Markku T, Liikanen, Hanna-Liisa 2005. Kulttuuri ja terveys. Helsinki: Edita Prima Oy.
Kurki, Leena 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen. Tampere: Osuuskunta Vastapaino.
Strategisen tutkimuksen neuvosto 2018. Voiko taiteen potentiaaliin luottaa? Viitattu 7.4.2019.
http://aka.fi/fi/strategisen-tutkimuksen-rahoitus2/blogeja/2018/voiko-taiteen-potentiaaliin-luottaa/
Artikkeli on julkaistu myös verkkojulkaisussa: KUTU YAMK. Kulttuurituotannosta kirjoitettua 2019. Pia Strandman & Pekka Vartiainen (toim.). Kulttuurituotanto Ylempi AMK-tutkinto / Humanistinen ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu.