Teksti: Teuvo Ruponen
Näkövammaiset ja arkeologia, siinä kaksi sanaa, jotka harvoin liitetään yhteen. Näin teki kuitenkin nummelalainen yrittäjä Anne Lidholm. Hänen ideastaan käynnistyi hanke, jossa näkövammaiset ovat osallistuneet Raaseporin linnan lähistöllä tehtäviin kaivauksiin.
Teksti: Teuvo Ruponen
Raaseporin linna on perustettu 1370-luvulla. Ensimmäinen kirjallinen dokumentti on vuodelta 1378, jolloin linnan päällikkö päivää yhden kirjeen siellä. Bo Jonsson Grip oli drotsi eli aikansa pääministeri. Hän oli lainoittanut kuningasta ja vastineeksi saanut suuren osan valtakunnasta panttilääneinä. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että Bo Jonsson on rakennuttanut linnan. Hän oli monella tavoin henkilöitynyt kruunuun ja Raaseporin linnaa onkin aina pidetty kruunun linnana.
Linnan loistokausi oli lyhyt, sillä se hylättiin jo 1550-luvun lopussa. Sen jälkeen alue on ollut lähinnä niittynä ja laitumena. Se on säilynyt arkeologian kannalta hyvin arvokkaana paikkana.
Turun ja Viipurin välisen rantatien eteläinen reitti koukkasi Raaseporin kautta. Myös vesireitti kulki läheltä, mutta se oli hyvin vaikeakulkuinen. Isot laivat eivät ole koskaan päässeet lähellekään linnaa. Nykyään varsinaiseen meren rantaan linnasta on matkaa kolme neljä kilometriä.
Tänä päivänä on hyvin vaikea uskoa, että linna sijaitsi aikanaan saaressa, hyvin merellisessä maisemassa. Meren pinta on laskenut keskimäärin 35 senttiä sadassa vuodessa tällä alueella. Kuudessasadassa vuodessa se on kaksi metriä. Usein rantavyöhykkeessä esiintyy liettymistä eli maan kohoaminen saattaa olla vieläkin nopeampaa, kun tulee uutta liejua pintaan.
Kaivaukset Raaseporin linnan alueella aloitettiin 2008 ja niitä jatkettiin seuraavana vuonna. Tällöin todettiin, että linnan itäpuolella niin sanotun linnanmalmin alueella on hyvin paljon jälkiä linnaan liittyvästä toiminnasta. Alue on nyt mannerta, kun taas linna on ollut aikanaan saarella. Linnasta on johtanut silta Slotsmalmenille. Linnan ja mantereen välinen yhteys on tapahtunut nykyisen kaivausalueen kautta.
Tapasin Helsingin yliopiston historiallisen arkeologian dosentin, Georg Haggrenin, kaivauspaikalla 28. kesäkuuta 2018. Tässä hankkeessa hän on myös Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon tutkimuspäällikkönä. Maakuntamuseo on tutkimuksessa päätoimijana. Mukana on myös Helsingin yliopisto.
Äänimaisema kaivauspaikalla on hieno, vaikka eletään jo juhannuksen jälkeistä aikaa. Ei liikenteen ääniä. Linnut laulavat ja peurojakin on nähty, käärmeitäkin, joskaan ei tänä vuonna. Keväällä oli yllätys, kun tultiin paikalle. Alue oli lammaslaitumena. ”Alkujärkytyksestä kun toivuttiin, niin sen jälkeen ihan mukava kokemus”, muistelee Haggren. Niityt ja pellot ovat linnan kiinteistön ja ne on vuokrattu paikalliselle lammastilalle. Eläimet laiduntavat ja heinät kerätään. Näin maisema pysyy avoimena. Hyvä tilanne molemmille osapuolille.
”Meillä on joka vuosi kursseja harrastaja-arkeologeille”, kertoi Haggren. ”Ne on järjestänyt Hangon kesäyliopisto ja Hangö sommaruniversitet. Ilman viimeksi mainitun panosta ei täällä pystyttäisi joka vuosi tekemään kaivauksia.”
Yllättävä idea
Näkövammaisten ryhmä tuli harrastajien joukkoon vuonna 2015. Idean esitti maakuntamuseon johtajan Dan Lindholmin puoliso Anne Lindholm. Hänellä on Nummelassa yritys, jolla on näkövammaisia asiakkaita.
Vähän aikaa siinä meni, ennen kuin tutkimuspäällikkö Georg Haggren, museonjohtaja Dan Lindholm ja tutkimusryhmä oli valmis hyväksymään ajatuksen näkövammaisten mukaan ottamisesta. Mutta sitten päätettiin tarttua haasteeseen.
Opetusministeriön tuella järjestettiin arkeologinen kaivauskurssi näkövammaisille. Luennoilla kerrottiin arkeologiasta ja Raaseporin linnan historiasta sekä johdatettiin löytöaineistoon. Sen jälkeen kahtena päivänä tehtiin kaivauksia. Molempina päivinä oli viisi näkövammaista ja lähes sama määrä avustajia. ”Täytyy sanoa, että yllättävän hyvin onnistuttiin. Useimmat osallistujat olivat lähes täysin sokeita. Kiitos AML-palveluiden meillä oli ammattitaitoa käytettävissä ulkona maastossa. Reitti tieltä kaivauspaikalle oli merkitty köydellä kuten tänä vuonnakin.”
Luvatonta ja luvallista etsintää
Syksyllä 2017 päätettiin uudestaan lähteä yhteistyöhön näkövammaisten kanssa. Tällä kertaa metallinilmaisininventoinnin kautta. Opetusministeriöltä haettiin rahoitus tällaiselle kurssille. Mukana oli myös Suomen Metallinetsijät ry. Ajatuksena oli, että kartoitetaan linnan itäpuolella paikkoja, missä on metallien keskittymiä. Eri metallit antavat erilaisen äänisignaalin metallinilmaisimeen ja siitä pystytään erottamaan, mikä on rautaa, mikä kuparisekoitteisia metalleja ja mikä mahdollisesti hopeaa tai muita metalleja. ”Tällä ajatuksella lähdettiin kurssi järjestämään”, kertoi Haggren.
Viime marraskuussa alueella oli ollut luvattomia metallinetsijöitä, jotka olivat tehneet lähes kolmesataa kuoppaa. Luvaton etsintä tapahtui juuri sillä alueella, missä keväällä oli tarkoitus aloittaa kaivaukset näkövammaisten kanssa. ”Vahinko oli iso, mutta kurssi päätettiin kuitenkin toteuttaa, koska rahoitus järjestyi. Eikä ole kaduttu. Toukokuussa oltiin kaksi päivää täällä ja sitä ennen oli päivän kurssi luentoineen Tammisaaressa. Ilma suosi ja kaivaukset onnistuivat mainiosti. Ääneen perustuva erottelu toimi hyvin.”
Ryhmässä oli näkövammainen avustajineen sekä metallinetsijäharrastaja ja tutkimusryhmän jäsen, yhteensä siis neljä. Metallinilmaisin paljastaa metalliesineet ehkä 20-30 sentin syvyydestä. Syvemmällä olevat eivät paljastu elleivät ole hyvin kookkaita esineitä.
Aikaisempina vuosina näkövammaisten työ oli kaivamista avustajan avustuksella. Avustaja toimi tarvittaessa silminä. Käsillä tunnustelemalla pystyy päättelemään, mitä löytyy. Näkövammaiset löysivät esineitä. ”Olin yllättynyt siitä, kuinka hyvin he löysivät”, toteaa Haggren. ”Arkeologi vieressä kertoi: Se on kivi ja se on tiili ja se on kuonaa. Nopeasti he oppivat tuntemaan ja kuulemaan äänen, mikä löydöstä lähti. Loppuviikosta he löysivät löydöt kuten muutkin.”
Todennäköisesti ensi vuonna järjestetään jälleen kurssi ja kaivuuta. Tutkittava alue on pari hehtaaria. ”Vaikka täältä on paljon viety, kyllä täällä on paljon jäljelläkin,” toteaa Georg Haggren. ”Se, mikä on viety, on viety valikoiden. Metallinetsijät, luvalliset ja luvattomat osaavat erottaa metallien signaalit.”
Jätteet kertovat
Linnaan johtaneen tiepenkereen molemmin puolin on ollut linnasta tuotuja jätteitä eli aluetta on käytetty kaatopaikkana. Tätä aluetta on tutkittu aikaisempina vuosina muun muassa juuri näkövammaiskurssin kanssa.
Jätekasasta on löytynyt valtavasti luita. Ne ovat säilyneet hyvin. Suomessa luut hyvin usein hajoavat meidän happamasta maaperästämme johtuen. Täällä on ilmeisesti kalkkia niin paljon, ja savea, että luut ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin. On pystytty jäljittämään, mitä tuolloin linnassa on syöty. Sitten on löytynyt esineitä ja astioiden sirpaleita ja myös purkujätteitä, rakennusjätteitä jonkun verran. Pääasiassa kuitenkin keittiöjätettä.
Turussa ja Viipurissa kaupunki on peittänyt alleen kaiken linnan läheltä. Niin olisi tässäkin käynyt, ellei linnan toimintoja olisi siirretty Helsinkiin. Voi sanoa, että jätekerroksesta on saatu ihan valtavasti tietoa elämästä linnassa, linnan materiaalisesta kulttuurista.
Kaivausalueen vieressä on joutomaakumpareen sisällä yksi rakennuksen raunio, joka erottuu vallien ympäröimänä kuoppana maassa. Muuten linnan lähellä on ollut hyvin vähän rakennuksia. Näin siksi, että lähellä linnaa olleet rakennukset olivat uhka linnalle vihollisen lähestyessä.
Alttiina säälle
”Arkeologiset kaivaukset ovat alttiita säälle. Tänä vuonna sade ei ole haitannut, mutta kuivuus kylläkin. Savinen maa kovettuu, värit eivät näy ja syntyy pölyä. Rikkoutumisvaara on aina, mutta sen kanssa eletään,” toteaa Haggren.
Kaivauksella varusteiden täytyy olla sellaiset, että ne ottavat huomioon toiminnan luonteen ja että ollaan luonnossa. Pitkät housut ovat välttämättömät. Kaivauksessa on hyvä olla kumi- tai näppylähanskat. Tosin jotkut eivät halua käsineitä lainkaan.
Avustaja seuraa vieressä ja kun löytyy jokin esine tai kappale, kolkutellaan sitä peltiä vastaan, onko kivi vai löytö vai mikä. Metallinpaljastimien käytössä ei tarvita käsineitä. Ei muuta kuin etsitään kohteita.
Iloinen yllätys
Myös itse linnaa alettiin tutkia ja restauroida 1890. Silloin tyhjennettiin rauniomassat. Valitettavasti linnassa tehdyistä töistä on hyvin vähän dokumentointia. Se pätee myös myöhempiiin restaurointeihin ja työvaiheisiin ihan 1980-luvulle saakka. Vielä muutama vuosi sitten luultiin, että aikaisemmin päälinna on kokonaan tyhjennetty keskiaikaisesta maamassasta ja kerroksista, mutta 2014 saatiin iloinen yllätys, kun paljastui, että itse asiassa ainoastaan romahdusmassat oli työnnetty pois. Keskiaikaisiin kulttuurikerroksiin ei ollut juurikaan kajottu. Siellä on paljon tutkittavaa.
”Rahoitusta kaivaustöihin on nykyään vaikea saada”, harmittelee Haggren. ”Isot säätiöt eivät lähde rahoittamaan kenttätyötä. Tiedepoliittinen linjaus on, että rahoitetaan mieluummin kirjoituspöytätyötä eli tutkimusten loppuunsaattamista.”
Ajatus muhi useita vuosia
Anne Lindholm kertoi, että ajatus näkövammaisten ottamisesta mukaan kaivauksiin muhi hänellä useita vuosia. ”Suoritin tuotekehitysammattitutkinnon ja tämä on minun lopputyöni. Toimin yrittäjänä ja teen vammaisten kanssa työtä. Näkövammaiset ovat tottuneet käyttämään kuulo- ja tuntoaistiaan tehokkaasti. Tiettävästi missään ei ole järjestetty näkövammaisten arkeologista kaivaushanketta ainakaan metallinpaljastimia käyttäen eikä ilmeisesti muutenkaan toteutettu esteetöntä arkeologiaa.”
Suomessa suhtautuminen vammaisuuteen on Anne Lindholmin mielestä ollut pitkään vinoutunutta. ”Vammainen on ollut ehdolla esimerkiksi vuoden urheilijaksi, mutta vasta nyt se on toteutunut. Se kertoo suomalaisten ajattelutavasta. Vaikka jokainen varmaan tuntee jonkun vammaisen. Onko se suomalaisten pelko, että se tarttuu vai mikä se mahtaa olla. Ymmärrän, että tutkijoiden täytyy varmistaa, että toiminta täyttää tieteelliset kriteerit, onhan kyseessä tieteellinen tutkimustyö.”
”Monta monta vuotta puhuin asiasta ja monen ihmisen kanssa keskustelin. Sitten, kun hanke ensimmäisen kerran toteutettiin, olin yllättynyt, että kaikki olivat niin onnessaan ja iloisia siitä, että tämä pystyttiin toteuttamaan. Kaikki ymmärsivät sen, että tämä on niin erilaista, uutta aluetta vielä. Se vaatii uudenlaisen näkökannan. Tutkijaryhmä totesi, että näkövammaiset kuuntelevat ja noudattavat ohjeita tarkasti. toimivat juuri niin kuin tutkijat toivovat heidän toimivan.”
Metallinilmaisimen käyttö näkövammaisten kanssa on ollut mielenkiintoinen projekti. ”Yritykseni, AML-palvelut on ollut tässä sponsorina, järjestänyt avustajat ja maksanut heidän palkkansa. Yrityksen toimialue on juuri henkilökohtainen avustaminen ja tavoite vammaisten palvelujen parantaminen. Tässä maailmassa pitäisi enemmän miettiä miten kaikki pystyisivät paremmin kokemaan kaikkea”, totesi Anne Lindholm.
Mielenkiintoinen kokemus
Tänä vuonna Raaseporin kaivauksiin osallistui kymmenkunta näkövammaista. Joukossa oli sekä heikkonäköisiä että sokeita. Yksi heistä oli Tammisaaresta kotoisin oleva Anders Holmlund. Hän innostui asiasta heti kuultuaan mahdollisuudesta. ”Olin mukana nyt ensimmäistä kertaa. Ja ensimmäistä kertaa käytettiin metallinilmaisimia. Ryhmässä oli metallinetsijä, näkövammainen ja avustaja sekä tutkimusryhmän jäsen. Saatoin kokeilla itsekin metallinilmaisimen käyttöä. Äänestä pystyi erottamaan eri metallit. Jalometallista lähtee kirkkaampi ääni kuin vaikkapa raudasta. Löytö merkittiin lipulla ja lippuja laitettiin yli viisisataa. Sitten löydöt kaivettiin ylös ja saimme koetella, mitä sieltä löytyi. Kolikoita ei löytynyt, koska varkaat olivat korjanneet ne. Kanuunan kuula löytyi, jääpiikki, hevosenkengän kappaleita ja nauloja ja pieni kuparikoru. Esineet löytyivät yleensä kymmenen, kahdenkymmenen sentin syvyydestä.”
Anders Holmlundin mielestä kokemus arkeologisista kaivauksista oli hyvin onnistunut ja mielenkiintoinen. Sääkin suosi kaivauksia. Hän suosittelee lämpimästi osallistumista mahdollisiin tuleviin kaivauksiin.