Teksti: Riikka Hänninen
Alina Tomnikov kertoo: Tällaista oli näytellä sokeaa Donnaa.
Televisiosarja Donna puhutti näkövammaispiirejä alkuvuodesta. Sarjan päähenkilö, sokea Donna etsii kiihkeästi uutta rakkautta entisen parisuhteen karahdettua äkisti kiville. 10-osaisessa sarjassa riittää vauhtia ja komiikkaa. Maaliskuussa Donnan näyttelijä Alina Tomnikov tuli kertoilemaan, millaista oli näytellä sokeaa, nuorta naista. Kutsun sinutkin näin jälkikäteen mukaan tähän haastatteluhetkeemme.
Oma havainto ja harjoittelu kunniaan
Mitä ajattelit, kun sait tietää, että tämmöinen rooli on tulossa.
– Ajattelin, että tämä olisi mahtava rooli tehdä senkin takia, että Donna on sarjan keskushenkilö. Ja se onkin ollut yksi hienoimmista rooleistani tähän asti.
– En saanut suoraan roolia vaan kävin koekuvauksissa. Päätin jo saadessani kutsun koekuvauksiin, että haluan tehdä sellaisen roolityön, joka pohjautuu minun aitoon havaintooni. Minulla ei ollut yhtään näkövammaista ystävää eikä oikeaa kokemusta. olin vain katsonut elokuvia. Otin heti yhteyttä Iirikseen ja tapasin näkövammaisia.
– Se oli minulle todella avaava kokemus. Olen kiitollinen, että sain kysyä näkkäreiltä kaikkia urpoja kysymyksiä, sain ottaa videolle miten he toimivat, käyttävät puhelinta jne. Halusin näyttää, mitä minä olen itse havainnut, eikä vain, mitä vaikka joku Al Pacino on tehnyt.
– Harjoittelin tosi pitkään, miten saan taiteltua kepin niin, ettei se näytä siltä, että olen Alina ja olen saanut kepin käteeni viikko sitten. Vaan sen pitäisi näyttää siltä, että se on ollut Donnalla kymmenen vuotta. Kokosin kepin varmaan 50 kertaa päivässä.
– Donna ei ole persoonana erityisen siisti, mutta kyllä hänen kotonaan tavarat ovat suurin piirtein siellä, missä hän olettaa niiden olevan. Paljon komiikkaa syntyy siitä, että joku on siirrellyt tavaroita vääriin paikkoihin. Tarkkailin ja tutkin, miten näyttelen sen, että tiedän suurin piirtein, missä lasi on, mutta en sentin tarkasti. Tai ennen kuin istun, kokeilen, missä tuoli on.
Toikkarointia sumeiden piilolinssien läpi
Mikä oli haastavinta Donnan tekemisessä?
– Se, että vietin suunnilleen 50 päivää putkeen sumentavat piilolinssit päässä. Niillä minun oli oikeastikin vaikea nähdä, vaikka kyllä minä jotain näinkin. Näyttelijänä minun piti nähdä. Tuotannosta ei olisi tullut mitään muuten. Minun oli ymmärrettävä, missä kamera oli. Eli minun piti nähdä piilolinsseillä, joilla oli vaikea nähdä ja samaan aikaan näytellä, etten näe.
– Ennen ensimmäistä kuvauspäivää jännitin linssien käyttöä, joten päätin laittaa ne kotona päähän. Matkalla tajusin, etten tosiaan näe oikein mitään eikä minulla ollut valkoista keppiäkään. Minun piti päästä metrolla Sörnäisiin ja siitä rautatieasemalle ja vielä junalla Pukinmäkeen. Se oli pelottavaa!
– Yhdessä kohtauksessa Donna kulkee tien yli ja pariskunta yrittää väkisin auttaa häntä väärään suuntaan. Siinä otossa, joka valittiin sarjaan, Donnan hattu tippuu, hän etsii sitä ja löytää sen, ja kun hän lähtee, keppi juuttuu kiinni viemäriin ja hän meinaa kaatua. Tätä ei ollut todellakaan käsikirjoitettu. Siellä minä kiroilin ja etsin tuulen mukana lentävää hattua ja kompuroin kepin kanssa.
Silmät ja ääni sielun peileinä
– Näyttelijäntyössä silmät ovat minulle hyvin tärkeät. Puhutaan, että silmistä näkee paljon. Jos näyttelijä on lähikuvassa, ei tarvitse mitään muuta kuin ajatella jotain ja se näkyy. Jos minun pitää vaikka näytellä, että voi kun tuo mies on hyvännäköinen, voin ajatella vaikka ihanaa berliininmunkkia. Ja jos räpäytän silmiäni, se on tosi iso ele.
– Ja niin se on Donnankin kohdalla. Vaikka hän ei näe, hänen tunteensa näkyvät silmistä. Minun piti löytää tapa, jossa silmät ovat läsnä, mutta niillä ei saa reagoida samalla tavalla kuin normaalisti.
Entä ääni? Mitä ääni sinulle merkitsee?
– Rakastan ääntä. Ääni on sielun peili vielä enemmän kuin silmät. Minulle äänenkäyttö roolissa on todella tärkeä. Ääni paljastaa, onko ihminen aidosti läsnä hetkessä ja siinä roolissa.
Olet tehnyt kuunnelmia ja dubannut tv-sarjoja. Millaista kuunnelman tekeminen on verrattuna muuhun näyttelemiseen?
– Siinä tiivistyy äänenkäyttö. Että pystyt siinä mustassa, eristetyssä, umpinaisessa, pehmennetyssä kopissa tekemään kaiken vain äänelläsi. Tykkään siitä haastavuudesta, että minulla ei ole apuna mitään. Dubbauksissa minulla ei ole edes vastanäyttelijää. Minun on kuviteltava kaikki itse.
Arvokasta mukaanotettavaa
Oliko sinulla joitain ennakkokäsityksiä, jotka muuttuivat matkan varrella?
– Oli. Esim. luulin, että kaikki näkkärit ovat supersiistejä. Olen aina iloinen, kun voin oppia jotain uutta. Niinhän se on omassakin elämässä. Olen blondi ja puoliksi venäläinen eli kaikkien vitsien kohde. Vaatii ihmisiltä jotain, että he uskaltavat kohdata toisen ennakkoluulottomasti.
Mitä ottaisit Donnalta omaan elämääsi?
– Sen, että ei jää märehtimään vaan menee eteenpäin. Etten ottaisi kaikkia asioita isosti sydämelleni. Ihailin Donnassa sitä, mikä hänellä meni vähän överiksikin, että hän meni eteenpäin eikä antanut itsensä musertua minkään alle. Hän taas voisi oppia minulta sitä, että hän välillä pysähtyisi ja märehtisi ja itkisi ja antaisi asioiden vaikuttaa vähän aikaisemmin.
Mitä et ainakaan haluaisi Donnalta omaan elämääsi?
– Olen itse kokenut yhden tosi raskaan ihmissuhteen loppumisen, josta olen eheytynyt. En haluaisi sellaista suurta shokkia, jonka Donna joutui kokemaan.