LAULAMINEN HOITAA, ELVYTTÄÄ, SUOJAA, PUHDISTAA…
Teksti: Riitta-Kaisa Voipio
Ihminen on laulanut aina. Alkeellisen laulun arvioidaan syntyneen jo puolitoista miljoonaa vuotta sitten. Äidit ovat iät kaiket hyräilleet lapsilleen rauhoittaen uneen, laulelleet surut ja murheet ulos rinnasta ja luikauttaneet ilmoille myös ilon säveliä. Ja miehet ovat taatusti huikanneet metsällä melodisia toitotuksia saaliin merkiksi.
Laulamisen fysiologisia vaikutuksia on myös tutkittu. Sen on havaittu vahvistavan immuunipuolustusta ja lisäävän hyvinvointia ja terveyttä niin, että laulajilta on selvästi mitattavissa hormonaalisia muutoksia. Oikeanlaisen hengityksen hallitseminen laulaessa parantaa kehon toimintaa, ryhti kohenee ja ihminen oppii säätelemään tomumajaansa paremmin. Laulun paisuttama ilo vaikuttaa aivan kaikkeen.
Kiinnostava tutkimustulos on sekin, miten ammattilaulajien ja harrastajien sylki- ja verinäytteet sekä kokemukset erosivat toisistaan: siinä missä harrastajat tunsivat suurta riemua laulaessaan joko yksin tai ryhmässä, kokivat ammattilaiset enemmän suorituskeskeisesti tulospaineita. Molemmissa ryhmissä hehkutettiin kuitenkin rentouden
kokemusta.
Neurologian emeritusprofessori Markku T. Hyyppäkin on todistanut kuorolaulun edistävän terveyttä. Kaikki laulusta pitävät eivät kuitenkaan halua liittyä kuoroihin, siksi olisi hyvä löytää muita malleja päästä lurittelemaan porukassa. Jotkin kansalaisopistot järjestävät laulutaidottomien ryhmiä, ne ovat tosi suosittuja.
Jos liittyy kuoroon, on tunnettava vastuunsa ja käytävä harjoituksissa sovitusti. Esiintymisten alla treenataan tiuhaan, mikä kysyy aikaa ja evästä. Ja siitä esiintymisestäkin on tykättävä.
Tokihan laulutaitoiset todella rakastavat kuorossa laulamista eivätkä koe sitä lainkaan rasittavan sitovaksi. He sanovat saavansa valtavasti voimaa ja pystyvät unohtamaan kaiken muun laulaessaan yhdessä. Kun alkuun outo tai harjoittelematon kappale alkaa pikkuhiljaa muotoutua, stemmat löytyvät ja lopulta kokonaisuus soi kauniisti kuin kastehelmi, tuottaa se valtavaa tyydytystä.
Vanhainkodeissa on jo kauan sitten havaittu, että syvästi dementoituneet asukkaat heräävät kuin eloon kuullessaan jonkun laulavan vuosikymmenten takaa tuttuja virsiä ja lauluja. Vaikka dementoitunut olisi ihan tavoittamattomissa, hän puhkeaa laulamaan ja muistaa sanat prikulleen; muuten hän ei enää ehkä tuota tavuakaan puhetta eikä vaikuta lainkaan tietoiselta.
Olen laulanut lähipiirin autistilapselle aina, heti vauvasta lähtien. Se on ollut meidän yhteinen juttu, keino välittää tunteita, kartuttaa sanavarastoa, joskus jopa rauhoittaa sangen vilkasta meininkiä. Laulaen voi kertoa sellaisiakin asioita, joihin muutoin ei rohkeus riitä.
Myös muisti hyötyy laulamisesta. Kun juuri mitään ei nykyään tarvitse opetella ulkoa, voi hoilatessaan muistella sanoja ilman paperia. Se kehittää kieltä ja ajattelua. Englannin kielessä sana ”ulkoa” on ”by heart” eli sydämen kautta. Siinä piilee vinha perä.
Meidän kylällä muuan laulunopettaja on järjestänyt talven mittaan lauleloita, joihin kuka tahansa voi mennä. Ovella ei kysytä laulunumeroa eikä järjestetä -koetta. Olen käynyt siellä loilottamassa kansanlauluja, vanhoja iskelmiä, maakuntalauluja, viihdemusiikin helmiä ja joulun alla tietenkin sesonkibiisejä. Se on mahtavaa.
Laulun voima on vakuuttanut minut täysin. Vaan kun tuppaan viihtymään enemmän nuotin vieressä, missä tilaa piisaa reilusti, ei kuoro ole paras paikka. Vapaa yhteislauluareena tarjoaa juuri sopivan mahdollisuuden.
Eniten pidän kappaleista, joissa on selvä tarina ja paljon laulettavaa. Lauluissa ihminen pääsee kirjojen tavoin outoihin ja uusiin maailmoihin, jos kohta tuttuihinkin. Niistä löytää uusia sanoja, mikä ruokkii mielikuvitusta ja kehittää lasten leikkejä. Tästä on hauska esimerkki elävästä elämästä.
Olen laulanut lapsenlapselle Tapio Rautavaaran Isoisän olkihattua, ja se on ollut yksi suosikeista läpi vuosien. Kerran lapsen äiti oli avannut vaatepiirongin hämmästellen ääneen, miksi hänen paitahyllyllään on olkihattu. Aivan toisen leikin ääreltä kuului lapsen tyyni vastaus: – Vanhan kaapin kätköihin sen laitoin uudestaan.