LARPISSA VOI OLLA AIVAN TOINEN

Teksti: Marianne Tenhami

Näkövammaisten Kulttuuripalvelussa on larpattu viitisen vuotta. Tällä kerralla olimme Casanovan kutsuilla. Osallistujat ovat innoissaan ja ihastuneita larppeihin, mutta jotain muutostakin kaivattaisiin.

Anne Huttunen ja Satu Linna ovat kirjoittaneet viitisen vuotta larppeja, jotka on toteutettu Näkövammaisten Kulttuuripalvelun tiloissa. Anne on myös toiminut larpeissa pelinjohtajana.
– Larppihahmojen käsikirjoittaminen on jännää. On kiehtovaa luoda hahmo, jolla on omat luonteenpiirteet, taustat ja tavoitteet ja nähdä sitten, miten tuo hahmo toimii pelissä ja minkälainen tarina pelissä lopulta syntyy, kun pelaajat tekevät omia valintoja. On myös mielenkiintoista nähdä, miten larppi muuttuu täysin erilaiseksi, kun samaa peliä pelaavat eri henkilöt, luonnehtii Satu Linna larppien kirjoittamista.
– Larppihauskuus alkaa hahmokirjoittamisesta. On kivaa suunnitella ihmissuhdeverkkoa suljettuun ympäristöön: kuka tykkää kenestäkin, kuka kutakin inhoaa, mitä tavoitteita hahmoilla on, millaisia he ovat luonteiltaan. Pelissä tai loppubriifissä on hauska seurata, mitä keinoja hahmot käyttävät saavuttaakseen tavoitteensa, miten he reagoivat yllättäviin tilanteisiin ja mitä ratkaisuja valitsevat. Yritän suunnitella pelit siten, etten itsekään tiedä loppuratkaisuja, joskin toivon aina onnellisia loppuja, Anne Huttunen lisää.
Suomen kielen termi larppi tulee englannin kielen Live Action Role Play -termistä. Osallistujat saavat larpin tapahtuma-ajan ja -paikan sekä viitekehykset peliin. He tietävät myös muiden osallistujien roolihahmot sekä asioita omasta roolihahmostaan, muun muassa keiden kanssa roolihahmolla on kontakteja ja mahdollisesti yhteisiä tavoitteita. Roolihahmolle annetaan tehtäviä, joita hän larpin aikana suorittaa. Eräässä larpissa yksi roolihahmo selvitteli 1800-luvun kartanon asukkaiden perhesalaisuuksia, kun taas toisessa meedio huijasi ihmisiltä näiden koruja. Sitten ei kuin vain larppaamaan. Parasta on, kun antaa pelin viedä mennessään. Koska larppaaminen perustuu improvisaatioon, ei koskaan voida tietää miten pelissä käy annetuista viitekehyksistä huolimatta.

Viettelytaidot palasivat

Annen ja Sadun larpit ovat vaihdelleet 1800-luvun kartanomiljöistä nykypäivän ihmissuhdekiemuroihin. Perustuipa yksi larpeista Big Brother -televisiosarjaankin. Tosin tämän larpin nimi oli Big Sister, koska kaikki larppaajat sattuivat olemaan sillä kerralla naisia. Nyt oltiin Casanovan kutsuilla ja elettiin nykypäivää. Reino oli kutsunut joukon hänelle tärkeitä ihmisiä 50-vuotissyntymäpäivilleen, mutta sankaripa ei ilmestynytkään paikalle. Juhlavieraat saivat tietää syyn tähän juhlien aikana, mutta sitä ennen oli jo ehditty muun muassa solmia liikesopimuksia ja suunnitella ja toteuttaa sketsi Reinon 70-vuotissyntymäpäiviltä. Koska Reinolla oli ollut paljon lyhyitä naissuhteita, kilpailijat tietysti nokittelivat toisiaan: kutsutut päivänsankarin ex-naiset kun olivat sitä mieltä, että Reino rakastaa juuri häntä. Kun totuus syntymäpäiväsankarin poissaolosta vihdoin selvisi, se aiheutti kaikenlaisia reaktioita vieraissa ja lopussa eräs Reinon naisista sai keskenmenon odotettuaan miehelle lasta.
Osallistujat olivat tyytyväisiä tähänkin larppiin.
– Larppaaminen on tosi kivaa. Päivän ajan voi olla ihan joku toinen ja vain eläytyä rooliin, hehkutti Jyväskylästä asti larppaamaan saapunut Tiina Utriainen.
– Nuori voi olla vanha, vanha voi olla nuori. Tämä on kiehtovaa, kun ei koskaan tiedä millaisen roolihahmon saa, lisäsi vantaalainen Rauni Laihonen, joka samaan hengenvetoon ihasteli yhdessä tekemisen hauskuutta. Tuunajärveltä asti larppaamaan saapunut Mika Tainio sekä espoolainen Gyöngyi Pere-Antikainen pohtivat larppaajien reaktioita psykologiselta kannalta.
– Porukkaa on kiva seurata sivusta ja katsoa, miten he reagoivat eri asioihin, Mika totesi.
– Siinä paljastuu jotain myös roolihenkilöä larppaavasta ihmisestä, Gyöngyi arveli. Janica Kärpänoja on ollut iloinen voidessaan toimia larpeissa yleisavustajana. Samalla hän pääsee itsekin larppaamaan.
– Olen huomannut itsessäni ihan uusia puolia. Elän parisuhteessa, enkä voisi kuvitellakaan vietteleväni ketään muuta, mutta kyllä ne viettelytaidot tässä larpissa kummasti palasivat.

Keijun siipiä ja tanssia

Kaikki Sadun ja Annen larppien osallistujat yleisavustajaa lukuun ottamatta ovat näkövammaisia. Niinpä pelinjohtajan ja käsikirjoittajan mielestä ei välttämättä tarvita rooliasuja, jotka kuuluvat olennaisena osana muihin larppeihin. Myös liikettä näissä larpeissa on vähemmän kuin larpeissa, joissa osallistujat ovat näkeviä. Anne ja Satu haluavat taata osallistujien turvallisuuden järjestämällä larpit aina samassa paikassa, Näkövammaisten Kulttuuripalvelun tiloissa.
– Olen ollut mukana fantasialarpeissa. Jos jonkun roolihahmo on keiju, hänellä on oltava keijun siivet. Ja tanssittu on myös, kertoo Janica kokemuksistaan osallistuttuaan myös näkeville tarkoitettuihin larppeihin.
Vaikka Annen ja Sadun larpit ovat mukavia ja ympäristö sokealle tuttu ja turvallinen, se on myös välillä aika tylsä. Muutamat larppeihin osallistujat haluaisivatkin liikkua enemmän ja muissa paikoissa kuin vanhassa tutussa Kulttuuripalvelun käytävässä ja huoneissa. Runsas istuminen puuduttaa ja olisi kivaa välillä tanssahdella tai vaikka juosta. Ihan parasta olisi päästä välillä larppaamaan ulos, kuten tavallisissakin larpeissa. Sokeus ei ole tälle mikään este. Monet meistä näkövammaisista liikkuvat itsenäisesti opaskoiran tai valkoisen kepin kanssa päivittäin julkisilla liikennevälineillä vilkasliikenteisissäkin paikoissa. Miksi ei siis voisi larpatakin ulkona ja liikkua enemmän? Aremmat liikkujat saisivat varmasti apua muilta peliin osallistujilta ja miksipä ei voisi toteuttaa larppia, jossa olisi sekä näkeviä että näkövammaisia osallistujia? Pukeutuminen rooliasuun auttaisi myös pääsemään roolihahmon nahkoihin. Minusta olisi joskus kivaa kantaa larpissa keijunsiipiä.