JOUTSENROSKIS LAHJAKSI FINLANDIA-TALOLLE

Teksti: Tuula-Maria Ahonen

Kauneus pelastaa maailman, sanoi Fjodor Dostojevski. Olemme ottaneet Roska päivässä -liikkeessä kuuluisan venäläisen kirjailijan sanat todesta.
Eräänä iltapäivänä keväällä olin lepäilemässä. Yhtäkkiä sain innostavan mielikuvan: sinisen roskapöntön, johon oli taiteiltu Suomen kansallislintu, laulujoutsen. Finlandia-talo tuntui ajatuksissani oikeimmalta paikalta tälle kauniille roskapöntölle.
Mielikuva innosti minua niin, että ryhdyin heti seuraavana päivänä muuntamaan mielikuvaani todellisuudeksi, ja asiat tapahtuivatkin yllättävän nopeasti.
Roskaliikkeen yhteistyökumppani, Lehtovuori Oy, oli halukas lahjoittamaan roskapöntön ja maalaamaan sen siniseksi. Roskaliikkeen ”hovitaiteilija”, kuvataitelija Auli Suvanto-Salokannel oli halukas maalamaan siniseen roskapönttöön laulujoutsenen.
Nyt pönttö on valmis ja odottaa luovuttamistaan tulevana maailman ympäristöpäivänä. Pohditaan siis rauhassa filosofiaa asian merkeissä.
Lukija ehkä asettaa mielessään miksi-kysymyksiä. Roskapönttöjenhän ”kuuluu” olla kaikki samanlaisia ja samanvärisiä, mielellään mahdollisimman näkymättömiä?
Ja ei kai sillä ole väliä, minkälaiseen pönttöön roskansa heittää? Ennenkaikkea, eivätkö taide ja roskapöntöt ole kaksi aivan eri maailmaa, jolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa?

Roskapönttöjen kaksi viestiä

Neutraali, mitäänsanomaton ”tavis” roskapönttö palvelee kyllä tarkoitustaan. Osa ihmisistä tuo roskansa sinne, osaa ei kiinnosta. Roskapönttö ei olemuksellaan kutsu, innosta eikä viehätä. ”Ei minun käyttöni ole kovin tärkeää”, pönttö viestittää.
”Normaaleja” roskapönttöjä usein töhritään. Mitä rumemmaksi pönttö käy, sitä vähemmän sitä kunnioitetaan. Roskia heitellään sinne tänne pöntön ympärille, syntyy hyvin epäviihtyisä näkymä, josta ihmiset alkavat valittaa.
Pönttö opettaa epäkunnioittamaan yhteistä ympäristöä ja sen huolenpitoa, vaikka tämä ei tietenkään ole ollut tarkoitus.
Meillä on Roska päivässä -liikkeessä kokemusta vuosien ajalta kaunistetuista roskapöntöistä. Niitä ei töhritä, ihmiset selvästi kunnioittavat taiteilijan työtä.
Kauniita roskapönttöjä käytetään enemmän kuin tavallisia pönttöjä. Kun pönttö tulee täyteen, ihmiset yrittävät viimeisen päälle sulloa roskansa pöntön sisälle. Sen sijaan että heittäisivät roskansa huolimattoman välinpitämättömästi ympäristöön.
Kaunis pönttö kutsuu luokseen, viehättää. Varsinkin vielä, jos pöntöstä lukee sana ”Kiitos”. – Tulee aina niin hyvä mieli, kun kuljen koirakuvaisen roskapöntön ohi, sanoo eräs koirien ystävä ja omistaja.
Kaunis pönttö opettaa tietoisesti kunnioittamaan yhteistä ympäristöä ja sen huolenpitoa.

Filosofi avaa syvempää näkemystä

– Kauneus on kestävän kehityksen, tasapainoisen luontosuhteen eräs välttämätön ehto ja osatekijä, kirjoittaa filosofi Eero Ojanen kirjassaan ”Kauneuden filosofia”. (Kirjapaja, 2001)
– Kauneus on kolmatta todellisuutta, henkeä. Siksi ihminen kauneuden kokiessaan helposti tuntee yhteenkuuluvuutta tai yhteyttä jonkun kanssa. Kauneus on niitä kokoavia rakenteita, joissa mielemme tavoittaa todellisuuden ja yhtyy siihen.
– Hyvyys, totuus ja kauneus eivät ole oikeastaan kolme eri asiaa tai käsitettä, vaan ne ovat jollain tapaa myös yksi ja sama asia. Ne ovat yksi asia tai ilmiö, sen kolme eri puolta.
– Kauneuden kokeminen on elämänvoimaa, niin kuin heikompien huomaaminen ja auttaminen on hyvinvoivan, pärjäävän ja yksilöllisyyttään toteuttavan ihmisen tuntomerkki.
– Kauneuden tarjoaminen, kauneuteen opastaminen ja kasvattaminen eheyttää ihmistä ja siksi se yhteiskunnan kannalta on mahdollisimman kannattavaa toimintaa, Ojanen
toteaa.
-Kauneus on ihmisoikeus, muttei pelkkä oikeus vaan myös velvollisuus, jota on kannettava huolta niin kuin muistakin perusasioita kannetaan huolta. Siksi kauneus on varsin olennaisesti tekemisen asia.
Roskapöntöt ilmentävät suhdettamme luontoon. Siksi niille kehittyvässä yhteiskunnassa kuuluu kauneus ja yksilöllisyys.