KILTIT TULPPAIHMISET LIUKUPORTAISSA
MARIANNE TENHAMI
Emäntäni ja minä olemme jo hiukan yli pari vuotta kulkeneet liukuportaissa, kuten muutamat muutkin opaskoirat täällä Suomessa. Ensin vartijat meinasivat estää meitä menemästä liukuportaisiin, mutta he ovat jo oppineet että opaskoira saa mennä liukuportaisiin. Nyt ongelmana ovat liian kiireiset ihmiset. Onneksi on kilttejä tulppaihmisiä.
”Älä hättäile”, oli yksi kouluttajamme vakiokomennoista hänen kurssittaessaan emäntääni ja minua yhteen noin kuusi ja puoli vuotta sitten. Se komento sopiikin hyvin emännälleni ja minulle, mutta sopii se muillekin. Olen nimittäin havainnut ihmisillä olevan todella kiire liukuportaissa. He kun haluaisivat aina rynnistää ohitsemme meidän seistessämme ja odottaessamme, että olemme perillä. Tämä kauhistuttaa emäntääni, koska hän pelkää heidän tönäisevän minua ja minulle voivan tapahtua jotain. Minunhan ohi nämä kiirehtijät ryntäävät.
Neuvokkaana naisena emäntäni on keksinyt keinon: aina kun joku yrittää rynnätä ohitsemme liukuportaissa, hän pysäyttää tämän ja kysyy: ”Haluaisitko jäädä tähän meille tulpaksi, etteivät nuo kiireiset ihmiset rynni opaskoirani päälle?” Yleensä joku heistä jääkin ja pitkällä matkalla katutasolta metrotasolle ihmiset ehtivätkin jutella kaikenlaista: emäntäni kertoo meistä opaskoirista, he päivittelevät huonoa säätä ja liukkautta ja hän ja kiltti, ihana tulpppaihminen naureskelevat ihmisten kiireelle. Ennemmin tai myöhemmin ylempää liukuportaista nimittäin kuuluu kärttyinen, kärsimättömän pinkeä ääni:
”Hei voitsä vähän väistää, että ehditään metroon!” Tämä huvittaa minua ja emäntääni tavattomasti, koska kun olemme päässeet metrotasolle, metro odottaa niin kauan että me ja ne kiireiset ihmiset olemme päässeet sisään. Kerran yksi näistä kiireisistä juoksi meidän ohi korkokengissään metrotasolla ja suoraan meidän eteemme. Niin kiire hänellä oli paikallaan odottavaan metroon. Pahaksi onneksi tämän kiireisen naisen toinen korkokenkä putosi jalasta ja hän alkoi pyllistellä kuononi edessä kenkäänsä etsien. Minä kiersin hänet ja opastin emäntäni hänen editseen metroon. Oli kyllä aika voittajafiilis! Ketkäköhän sinne metroon ehtivätkään ensin – ilman kiirettä?
Olen opaskoiran päässäni ihmetellyt kahta asiaa: miksi ihmisillä on niin kiire, kun metro kuitenkin odottaa meitä? Ja miksi rakennetaan liukuportaita, kun ihmiset kuitenkin juoksevat niissä ihan niin kuin tavallisissakin portaissa? Kiireelle emäntäni sai selityksen jutellessaan tästä ongelmasta toisten opaskoirankäyttäjien kanssa. Jonkun toisen opaskoirankäyttäjän näkevä tuttava oli perustellut, että voi nukkua kaksi minuuttia kauemmin, kun voi juosta liukuportaat Rautatientorilla. Miksiköhän hänen pitää saada nukkua kaksi minuuttia kauemmin? Nukkuminen ja koiran unien katselu on toki minustakin kivaa, mutta kyllä minä tykkään myös lähteä kotoa – vaikka sitten kaksi minuuttia liian aikaisin. Siihen, miksi liukuportaiden tilalle ei rakenneta tavallisia portaita, emme emäntäni kanssa ole vielä saaneet vastausta. Mekin tykkäämme juosta tavallisissa portaissa. Liukuportaissa seison kuitenkin paikallani emäntäni ja ihanien, kilttien tulppaihmisten suojaamana. He kun saavat osakseen vihaisia mulkaisuja ja kiukkuisia huutoja, vaikka yrittävät vain olla kilttejä.