TEKSTI: ARI SUUTARLA
Arto Vilmin hiehot
Kanalounas intialaisessa paikassa. Ajo Sirongoon, 45 minuuttia, päivän viimeinen kohde, 15 hiehoa aluksi. Taas kamala tie. Oikealla korkeat vuoret, päälaki varottava, ettei tao auton kattoon. Tie huononee huononemistaan. Yhtäkkiä kylä.
Tie Mount Elgonin vuorelle, Abiliksen kyltti. Ehdottomasti alkukantaisin paikka nähdyistä. Pylväässä pauhaa iskelmä, vessa on halkeama nurkassa, lattia nesteessä, 12 henkeä läsnä. Taputtavat sisään, minä myös. Joku pieni nainen tulee ja alkaa tanssittaa minua. Aloittaneet 15 hieholla. Abiliksen koordinaattori Arto Vilmi Helsingissä on käsitellyt heidän anomuksensa.
Tullessa minipuoti toisensa vieressä. Joku kertoo viljelevänsä kahvia. Anet oli halaajan nimi. Esittäytyminen, paljon kiittelyä ja arvostusta. Jokukin haluaa tulla jonakin päivänä Suomeen, osti maitorahalla jo moottoripyörän. Vastoinkäymisiä on ollut, yksi lehmä kuollut, mutta monia sairauksia osattu hoitaa itse.
Todetaan, että on vieraita, jotka lupaavat palata, mutta eivät koskaan palaa. Toivovat jatkuvaa apua. Kerromme, että Abilis tukee kerrallaan vain yhtä hanketta, jolla on alku, kesto ja päätös. On kokonaan eri asia järjestää jatkuva tuki.
Beatrice puhuu, saa rytmikkäitä taputuksia ja ligolointia. Aplodit ottavat kuulolaitteeseen ja korviin. Puhun, miten tämän järjestön saama tuki ei johdu Abiliksen hallituksen hyväntahtoisuudesta. Tukipäätös johtuu siitä, että tämä Tambila-yhdistys on tehnyt hyvän hankesuunnitelman ja hakemuksen. – Nauravat ymmärtävästi.
Kampalan hotellista saadaan taas kerran tieto, että kadonnut matkalaukku olisi lentoasemalla. – Uskoisikohan, ja millä lentoasemalla! – Nämä ovat monella eri tavalla vammaisia henkilöitä, ovat innoissaan saadessaan tavata vieraat. Kerrotaan, että Suomessa valtio on supistanut Abiliksen rahoja. Kun tilanne muuttuu, hankkeita lisätään.
Lähtökana
Kana saa nimekseen Abilis. Se on ”hiehojärjestön” lahja, jota ojennetaan syliini. Namibian ajoilta tiedän, että on suuri loukkaus olla vastaanottamatta lahjaa. Lahjan arvoa sopii ajatella, kun miettii, minkä määrän kana voi munia ennen pääsemistä pataan.
Abilis yöpyy autossa, toinen koipi sidottuna penkkiin. Yksi mustalaikkuinen jätös on ilmestynyt aamuun mennessä. Meillä hotellin nimi Mbale resort, tosi siisti. Alan jo oppia suunnistamaan huoneessa. Parasta aamiaispöydässä ovat tuoreet hedelmät, täällä kypsyneet. Makkarat mauttomia. Hotellin noutopöydän vuohta jatkettu paistetuin vihanneksin ja lievin chilein, kerrassaan mainiota.
Jalkoja ilahduttavat Sladelta lainatut puhtaat sukat. Edelliset olivat matkalaukkua odotellessa jalassa viisi päivää! Laukku kuulemma tullut Entebbbeen, jossa kuljettaja jo turhaan kerran kävi.
Lähtö paluumatkalle kohti Kampalaa sovittu 8.30, emäntä saapuu aamiaishuoneelle 8.40, asettuu syömään, hymyilee. Minua ei hymyilytä. Sanon huomenta ja näkemiin.
Matkaohjelma on heidän ehdottamansa ja Abiliksen toimiston hyväksymä. Mutta eihän meillä ole edellytyksiä tietää, minkä verran aikaa uppoaa etapista toiseen. Ei näytä olevan heilläkään. Alinomainen myöhässä olo tympii. Olo menee kellon vilkuiluksi.
Abilis pääsee jaloittelemaan, on muninut yöllä munan, ylpeää kotkotusta. Tienvarsikioskilta ostetaan hänelle riisinjyviä ja tarjotaan pullonkorkista vettä. Kuljettaja siivoaa maton. Emäntä saapuu, hänenkin laukkunsa nostetaan autoon. Abilis sidotaan jalasta.
Johtaja Marjolta tulee tekstari Maputosta. Illalla tai huomenna tavataan. Hän on ollut samoilla asioilla Mosambikissa ja tulee nyt Kampalaan pariksi päiväksi vahvistamaan Abiliksen toimistoa koskevia sopimuksia.
Etsitään rahakonetta. Slade soittaa Kampalaan, Kirstin laukku tullut hotelliin. Aplodeja. Seuraavaksi ihmetellään, ovatko tavarat ja vaatteet tallessa. Rahakoneella nostopalkkio 7 euroa. Aasi vetää kärryjä. Maa punaista multaa. Miganga 90 kilometriä. Kioski, ostetaan taas riisiä nyrkillinen Abilikselle, ankara nokinta alkaa heti. Aamulla on jo tarjottu vettä. Auton lattialle kasa riisiä. Kun nokka iskeytyy, jyväset pöllähtävät ympäriinsä. Ajo jatkuu. Hidasteita ja pomppuja tämän tästä. Savimajoja. Vaihteeksi tie hyvää, nopeusmittarissa 90. Abilis kohta syönyt kekonsa. Aika liikuttava lahja.
Kairoon 6400 kilometriä
Vesinoroja siltojen alla. Iganga 74, matka joutuu. General ward, yleinen sairaala. Jinja 110 km. Riisipeltoja, mistähän mahtavat saada vetensä? Härkäpari auran edessä, kyntäjällä lehvä kädessä. Pitkäkorvainen sika. Tiiliä poltetaan, tulipesässä lantakakkuja. Jossakin valmistetaan hiiliä. Nakupoikia ui ojan ruskeassa vedessä. Puoteja, kalkkunoita lähdössä sidotuin jaloin. Joki ja silta, lumpeita. Taas hiilisäkkejä myytävänä, ihmisen korkuisia. Lehmiä ja lehmipaimenia runsaasti. Iganga 34, moskeija, pihassa kaivo. Tori, kaaleja, sipulia, hauta-arkkuja, puun värisiä ja yksi punainen, valkoisia tai mustia ei ollenkaan. Tasoristeys, poliisin ratsia, piikkimatto piikit vääntyneinä. Tupsupääheinää, ainakin kaksi ja puoli metristä, osoittautuu papyrukseksi.
Savenharmaita lehmiä. Tie- ja rumputöitä. Vessa olisi kova sana, naiset lupaavat kestää urhoollisesti. Minä pistäydyn auton takana. Aurinko polttaa tulkki Evelinan käsivarteen, lainataan kuljettajan hupparia. Suuri tulppaanipuu. Iganga, se, missä tulomatkalla piti tavata albiinoja, mutta joista 18 olivat lähteneet kotiin. Hotelli Wmana, siisti, vessassa saippuaa, kylmää limsaa, Jinja 38 kilometriä, lounas ja valkoisen Niilin lähteet. Ratsia, ajokortti katsotaan, poliisi valkopukuinen. Jinja 18, vieressä rata. 30 senttimetrin vesiputki paalujen varassa sokeriviljelmille.
Taas ratsia, kuusi autoa ennen meitä. Järvi, sokeriruokoa, Viktoria-järvi tietenkin. Tuttu liikenneympyrä, ranta 50 metriä, valkoisen Niilin lähteet, eri värisiä bougainvilleja, kirkkaan punaisia myös. Rannalle sisäänpääsymaksu, ugandalaiset 2000, muu maailma 10 000, meiltä siis kaksi ja puoli euroa. Firma saa maksaa, kun on merkitty viralliseen ohjelmaan. Poliisi pyssyineen pyytää autoa väistymään. Paljon portaita alas, taulu 6400 kilometriä Kairoon, Niilin itäisin haara.
Kalaravintola, kallis, ranskalainen isäntä hyökkää päälle. Vilkaistaan puueläimiä, seepra 40 000, kohta 25 000 ja 15 000. En jaksa tinkiä, lähdetään. Ruokia odotetaan yhä, tunti
jo mennyt. Isäntä tietää meidät kerta-asiakkaiksi, ei ole väliä. Ruoka tulee runsaan tunnin kuluttua, Kirstin kala raaka, mies rähjää taas keittiölle. Pyydettiin käyttäytymään, kun huuto vie ruokahalut. On tämäkin ateriakokemus.
Vaivihkaa ystävällinen tarjoilija saa käteensä tipin. Hän kiittää ja kuiskaa jotakin kehnosta ranskalaisesta pomosta, jolla on tapana tehdä ruumiintarkastus. Tankataan Shellillä.
Liikenneturma ja jättitulva
Valtavia haikaroita seisomassa vaikka kuinka. Pato, kaksi siltaa. Pääskysiä lentelee liki veden pintaa. Kolmen auton kolari, öljyrekka kyljellään, pyörät pyörivät vielä, kuljettaja sisällä, toisen auton kuljettaja ilmeisesti saanut shokin, pukee vielä haalaria ja kävelee poispäin. Onnettomuus sattunut juuri. Siinä yhtä hyvin olisimme voineet olla me. Beatrice soittaa hätänumeroon, ei verkkoa. Ajetaan hetki. Poliisiasema, joku jo ehtinyt kertoa. Ambulanssi tulee, moottoripyöräpoliisi. Sataa, taas ambulanssi.
Kaatosade. Näkyvyys tuulilasin läpi katoaa. Tulva virtaa tiellä. Lehmät mahaansa myöten vedessä narun päässä pellolla. Liikenne ruuhkautuu pahasti, jonot eivät liiku. Vesi virtaa tien poikki. Autojen renkaat jo peitossa, ihme, että moottori pysyy käynnissä. Yritetään puhelimella saada hotellista Marjolle noutoa lentokentältä. Tästä autosta ei taida olla hakijaksi.
Tilanne on yhä auki. Vihdoin päästään eteenpäin. Onkohan kilpa-ajoa ajan kanssa? Pelloilta veden seasta nousee kasvavaa papyrysta. Vieläköhän sitä käytetään paperin valmistukseen? Juuri siitä paperi on saanut nimensä. Isoja hiilisäkkejä tien varressa ihan niin kuin oli Somaliassa. Jotkut kiskovat leipänsä valmistamalla hiiliä.
Kampala. Abilis lähtee Beatricen mukana. Illallis-carbonara omassa hotellissa. Kirstin laukku, kaikki tallessa. Ihana suihku ja puhtaat vaatteet. Illalliselle mennessä unohtui vyö. Pöydän vieressä housut valahtavat nilkkoihin. Näkijöitä ei paljon, kuitenkin nolottaa.
Postikortteja ja jouluseimiä
Uusi aamu, sama Eselle-hotelli kuin pari yötä sitten. Aamiainen hyvä, mutta köyhempi kuin Mbalessa. Johtaja Marjo saapunut illalla Maputosta. Olivat Natalin kanssa Mosambikissa. Nati palannut Helsinkiin ja Marjo täällä kiittelemässä pitkäaikaista Nudipun kumppanuusjärjestöä ja käynnistelemässä Abiliksen omaa toimistoa Ugandaan.
Kirstin laukussa tulivat osoitetarrat. Saa nähdä, onko aikaa etsiä postimerkkejä ja kortteja. Yritetään lähteä. Kysyn Kirstiltä päivän ohjelmaa, palaa hakemaan. Vähän onnetonta tämä perään katsominen. Yksi ja toinen alkaa väsyä.
Marjo katsoo toimistoa, on eka kertaa. Aulassa kuuden hengen pyöreä pöytä, kokoushuoneeseen sopii neljä molemmille laidoille ynnä yksi molempiin päihin, keittiö, siistiä, talo esteetön. Pihassa palmuja, kaunisääninen lintu, pyrstö kiiltävän vihreä, rinta sininen.
Palaveri alkaa kello 10, ohjelman mukaan yhdeksältä. Beatrice on puheenjohtajana. Aletaan rukouksella ja esittelykierroksella, kokouksen arvioitu kesto tunnista puoleentoista. Pidän pyydetyn rukouksen. Rose Mary on Tanskan edustaja. Jonatan on ugandalaisen järjestön johtaja, visiona ”kukoistava Afrikka”. Aloitettu 2013, rekisteröity 2015. Tavoite viisi vuotta ja miljoona hedelmäpuuta. Ero tavallisiin metsäohjelmiin ovat juuri hedelmäpuut. Kun muut tuottavat puuta teollisuudelle, tämä hanke tuottaa hedelmiä ihmisille. Toinen hanke on tiedotuksen koulutus, media ei tiedä, miten raportoida vammaisuudesta.
Herra Michael puhuu kolmen järjestön nimissä. Tähtäys on vammaisten henkilöiden itsenäinen elämä. Mies pyörätuolissa saapuu, pahoittelee myöhästymistään, nimi Nade. Miken organisaatio on rekisteröitynyt kolmelle alueelle edunvalvonnan asioissa.
Naden hankkeet tuntuvat isoilta makrotason hankkeilta, 80 000 tai enemmän. Nyt 24 avunsaajaa. Abiliksella on 23 hanketta. Veronika saapuu, ehkä ei vammainen.
Vähän sama tuntu kuin Suomessa Siemenpuun ja Ihmisoikeusliiton kanssa. Katsottava, että synergiaedut ylittävät byrokratian haitat. Miten toimitila jaetaan? Suunnitellaan vain pieniä kokouksia. Printteri hommattu yhdessä, mustekulut jaetaan. Vartiointifirma tuonut turvasysteemin, reaktioaika 8 – 12 minuuttia. Vartijalla ei asetta, vain hälytysnappi keskukseen.
Marjo kysyy keskinäisestä kommunikoinnista, kun suunnitellaan uutta hanketta. Kertoo Helsingin käytännöistä merkitä ison kokoushuoneen seinälle, mitä on tekeillä, keitä vieraita tulossa. Täällä ei mitään viittoja tai kylttejä, vain ”musta portti”, jonka kohdalla joku sanoo että ollaan perillä, ei siis kummempaa opastusta.
Marjo ehdottaa joka aamu kello yhdeksän pientä yhteistä kokousta tiedon vaihtumiseksi. Ehkä ideoita on hyvä koota mietittäviksi. Minä korostan kestävyyttä ja Abiliksen rahoituksen hankeluonteisuutta. Saadaan parhaat terveiset mukanamme Suomeen. Näytämme esimerkkiä muun muassa aikataulujen merkityksestä.
Käsityökrääsän kauppias pihassa, hänelle haetaan sisältä Abilis-paitaa, ja odotus jatkuu, vielä haastattelua videolle. Ei köyhä, köyhä ei aja Toyota Nadialla!
Miehellä samoja seimiasetelmia, joita näimme Niilin alkulähteillä jossakin kioskissa. Liiketoiminta laajaa siis. Myöhemmin käsitys vahvistuu, kun löydetään Kampalan lentoasemalta samoja tuotteita. Enää en ihmettele autoa.
Aurinkoenergiaa suomalaisittain
Vielä yksi vierailukäynti. Aurinkoenergiapaneeleja, rouva Carol, teknikko kertoo ja näyttää paikat, sitten kokous. Putkia, noin viisi metriä pituus ja neljä tuumaa halkaisija, tulevat edullisesti Kiinasta. Firman nimi Sunspot, perustaja Viljami Kettunen. Edullisin voima-asema pitää käynnissä neljä x 2 w led-lamppua plus television ja yhden puhelinlaturin, hinta noin 70 euroa. Putket alumiinia. Työntekijöitä on 18, myynti mukaanluettuna. Palkkaus on suoriteperusteinen. Myyjien on hyvä osata pieniä korjaus- ja asennustöitä, ja se voi rajoittaa vammaisten henkilöiden kiinnittymistä Sunspotin palvelukseen. Mieluiten firma toimii rekisteröityjen yhteisöjen kanssa maksukykyisyyden takaamiseksi. Myös takuumaksu voi tulla kysymykseen. Monet haluavat toimia luotolla. Sunspot kouluttaa myyjänsä.
Isojen yksikköjen aurinkoenergian lähde 300 euroa ynnä tosi suuret mittatilaustyönä. Kampalan lentoaseman tie valaistu Sunspotin elementein.
Kaksi keskustelua menee samaan aikaan, auton jyrinä takana. Sähkövasara takoo. Kuuleminen vaikeutuu. Alalla ei paljon kilpailua, markkinat hyvät. Pitää Suomessa puhua Viljamille esimerkiksi kuuroista mahdollisina työntekijöinä.
Päätösillallinen
Kirsti oli päivällä löytänyt merkit ja kauniit kortit. Marjo saa pyytämänsä osan. Illallinen alkaa kello kuusi, vain me paikalla. Muut lähtevät kohti huoneita. Emäntä kertonut Evelinalle, että Nudipun väki tulee ehkä seitsemältä, ovat niin kiireisiä. Pitäisikö tähän tottua? Ja tulkillakin on työaika!
Beatricen lisäksi vieraista saapuu vain kaksi herraa, Nudipun johtaja, jonka nimi Epson, sekä taloustirehtööri, herra David. Saapuessaan David hyökkää halaamaan, kysyy voinnit ja kertoo, että viimeksi tavattiin Helen Keller -konferenssin aikana 2009, kun kävin Nudipun toimistolla. Tunnelma on hieman alavireinen, kun Nudipun puheenjohtajalla on työeste, eikä Abiliksen entinen fasilitaattorikaan ole tullut. Tarkoitus oli selvittää, että yhteistyö ei pääty Abiliksen oman toimiston avaamiseen. Uskottavasti sanoma meni perille.
Alussa viisumitakkuja ja keltakuumeilua
Suomeen nähden lähin Ugandan edustusto sijaitsee Kööpenhaminassa. Nykytekniikka pelaa siten, että viisumianomuksen voi tehdä netin kautta, skannata valokuvan sekä täyttää kaavakkeen.
Heti tuli sähköpostilla komea kuittaus anomuksen vastaanottamisesta ja parin minuutin päästä sen hylkäämisestä. Syytä ei selitelty.
Pantiin uusi anomus. Muut olivat saaneet viisuminsa hyväksymisen aivan samoilla tiedoilla. Mutta niin vain räpsähti toinenkin hylky. Oltiin vähän ihmeissämme.
Kolmatta anomusta täydennettiin ugandalaisen isäntäväen kutsulla. Se puri. Tuli kuittaus anomuksen saapumisesta ja kohta hyväksyminen.
Viisumianomuksen täyttöohjeissa oli korostettu todistusta keltakuumerokotuksesta. Vanhan käytännön mukaan rokotus on ollut voimassa kymmenen vuotta. Minulla kymmenen vuotta oli täyttynyt viime tammikuussa, joten trooppisten sairauksien lääkärille.
Tohtori selaili WHO:n taulukoita todeten, että nykytulkinnan mukaan keltakuumerokotus on pätevä elinikäisesti. Arveltiin, että ehkä Ugandan rajaviranomaiset eivät tätä uudistusta tiedä. Tohtori löi ajantasaisen leiman rokotustodistukseen tekemättä kuitenkaan minulle mitään. Kaikkien osapuolien tarpeet tulivat näin hoitoon.
Ylimääräinen hotelliyö Keniassa
Sekä mennessä että palatessa lennoilla oli kaksi vaihtoa. Mitä enemmän niitä on, sitä haavoittuvampaa on matkustaminen. Kirstin matkalaukun saapumisesta viidentenä päivänä oli jo puhetta. Paluumatkan laukut saapuivat kotiin vasta kolmantena ja neljäntenä päivänä.
Palatessa reititys Helsinkiin kulki Kampalasta Nairobin ja Pariisin kautta. Heti ensimmäinen lento oli tunnin myöhässä. Saapuessamme Nairobiin taululla luki: ”Paris departed”, Pariisin kone lähtenyt.
Mentiin kyselemään muita jatkoyhteyksiä Eurooppaan. Taululla luki komeasti yölennosta Amsterdamiin. Se kuulemma oli täynnä, ja lentoyhtiö ilmoitti antavansa meille hotelliyöpymisen. Seuraava lento, jolle mahtuisimme, lähtisi aamulla kello kahdeksan.
Vielä varmistelin, onko hotelli lentokentällä tai ainakin lähellä. – Ei ole kentällä, mutta kymmenen minuutin automatkan päässä, ja yhtiö järjestää kuljetuksen.
Näin sitten kävi. Viivytystä tuli, kun tarvitsimme viisumin Keniaan. Kaksi tuntia täytettiin anomuskaavakkeita ja odotettiin vastausta. Kymmeneksi minuutiksi ilmoitettu automatka kesti runsaat puoli tuntia. Kello oli puoli kolme aamuyöllä, kun tultiin hotelliin.
Olimme sijoittaneet päivällisruokailun Pariisin lentokoneeseen, joka nyt meni itse edestään. Nälkä oli, ja lentoyhtiö toki halusi ruokkia matkustajansa. Samalla tuli ilmoitus, että aamulennolle kuljetus hotellilta lähtee tasan kello neljä. Aikaa oli iloiset puolitoista tuntia, ja se kului tasan tarkkaan aterian tilaamiseen ja syömiseen. Minulle tuli elämäni ensimmäinen hotelliyö, jona en ehtinyt käydä huoneessa edes kääntymässä.
Amsterdamiin oli torkuttava päivälento ja Amsterdamissa aikaa yli kuusi tuntia varrota Helsingin yhteyttä. Shipholdin terminaalissa menin aikani kuluksi hoidattamaan pedikyyrille väsyneitä koipiani. Siitä tuli ainutlaatuinen kokemus, sillä hoitaja ei ollut tehtäviensä tasalla. Hänen riivinrautansa sattui hirvittävästi jalkapohjiin ja varpaisiin. Kun Kirsti tuli katsomaan, hän totesi molempien jalkojen vuotavan verta, joten se siitä virkistyksestä ja rentouttavasta jalkaterapiasta!
Pikku kommelluksista huolimatta oli taas kerran ihan hyvä ja mieleenpainuva matka. Vapaaehtoistyötä sekin, sillä kukaan ei näistä tarkastusmatkoista maksa palkkaa meille Abiliksen hallituksen jäsenille. Kun olin kirkkohallituksessa ja työelämässä, oli lupa tehdä näitä Abilis-matkoja palkan juostessa ja työajalla. Nyt suremme valtion supisteluja myös Abiliksen saamissa kehitysyhteistyörahoissa, ja arvostamme entistä enemmän kaikkia lahjoituksia ja vapaaehtoisuutta.
Korvaamattoman arvokkaana pidän niin sanottua inhimillistä ulottuvuutta, joka toteutuu meidän suomalaisten vammaisten henkilöiden ollessa mukana Abiliksen vierailuissa. Rahallista tukea mahtavampi vaikutus on sillä, että köyhän maan vammaiset henkilöt kohtaavat meitä ja näkevät, että me olemme kyenneet omassa yhteiskunnassamme järjestämään oman elämämme ihmismäiselle tolalle, käymään koulua, tekemään työtä ja hoitamaan perheemme, auttamaan itse itseämme ja sen lisäksi myös muita, jotka elämä on tuonut meidän elämämme piiriin.
7. lokakuuta 2016
Ari Suutarla, vanha pappi, Helsinki
ari.suutarla@kolumbus.fi