Teksti: Heidi Ikäheimonen
Saimme elää hetken kuin keisarit ja pääsimme tapaamaan Imatran impeä. Langinkoskella keisarillisen perheen valokuvat kiehtoivat ajatuksia.
Lokakuinen lauantaiaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Hyvissä ajoin ennen kello yhdeksää väkeä alkoi kokoontua Kiasman pysäkille, josta nousimme bussiin matkataksemme kohti Imatraa ja Kotkaa. Kahden päivän retki Suomen suuriruhtinaskunnan keisareitten jalanjäljissä oli valmis alkamaan.
Bussi oli täyteen lastattu, ehkä hieman aamu-unista väkeä, mutta puolivälin kahvitauko näytti irrottaneen kielenkannatkin. Sain yllätyksekseni osaksi matkaa vierustoveriksi vanhan kurssikaverin, jonka kanssa ehdimme vaihtaa kuulumiset lähes parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Loppumatka Imatran Valtionhotellille taittui rattoisasti.
Valtionhotelli itsessään on jo näkemisen arvoinen. Ulkoapäin se näyttää kuin keskiaikaiselta goottilaistyyliseltä linnalta jylhän näköisine torneineen, jotka tummina kohoavat taivasta vasten. Mutta sen historia on nuorempi, se sijoittuu 1900-luvun alkuun. Ennen kuin hotellia edes oli, on paikalla sijainnut kaksi Pietarin ylhäisön suosimaa hotellia, jotka olivat puurakenteisia. Ne kuitenkin paloivat 1900-luvun alussa.
Sisällissodan aikana hotelli on toiminut sotilassairaalana. Toisen maailmansodan aikaan se oli Kannaksen esikunnan päämaja. Sodan jälkeen hotellia on kunnostettu muutamaankin kertaan ja vuosina 1985 – 1987 se on restauroitu alkuperäiseen asuunsa. Sisääntuloa hallitsevat korkeat kiviportaat ja kaarevat, koristellut pylväät, eteisaula on tummaa paneelia, samoin suurin osa eteisaulan ympärillä olevista huoneista. Majoituskerrosten käytävät ovat valoisia ja leveitä, joiden molemmissa päissä on koristellut kaarevat ikkunat. Hotellin alkuperäinen nimi on Grand Hotel Cascade.
Lounaan ja majoittumisen jälkeen oli aika lähteä tutustumaan hotellin ympäristöön, tutustua samalla Imatrankosken historiaan ja kuulla tarinoita niin Imatran immestä kuin Hiidenkirnustakin.
Imatrankosken sanotaan syntyneen noin 6000 vuotta sitten, kun Saimaan vesimassat ovat murtautuneet Salpausselän läpi. Koskea ja sen voimaa kuvaavat parhaiten sen lukuisat hiidenkirnut sekä muut ajan saatossa syntyneet kovertumat ja maamuodostumat. Kesäisin koskessa juoksutetaan vettä yleisönähtävyytenä, pääosin sunnuntaisin. Näytöksiä on satakunta vuodessa, ja sen aikana vettä virtaa Imatran koskessa n. 500 kuutiota. Tarina kertoo, että koskeen on moni myös hukuttautunut hyppäämällä. Jossain vaiheessa sillankupeessa sanotaan olleen jopa vahti, joka esti ihmisiä hyppäämästä kuolemaan.
Imatran Impi on varmaan useammallekin ainakin nimeltään tuttu asia. Taisto Martiskaisen tilaustyönä tekemä veistos on kunnianosoitus kaikille itsemurhan koskeen hyppäämällä tehneille ihmisille.
Retkiseurueen oli aika jatkaa matkaa iltaohjelman parissa. Se suuntautui Lappeenrantaan, jossa tapasimme paikallisia näkövammaisia. Maittavan päivällisen lomassa Kaakkois-Suomen näkövammaisten Mikko Ojanen kertoi Lappeenrannan värikkäästä historiasta sekä varuskuntakaupungin elämästä vivahteikkain kääntein.
Kosken rannalla on suuri kivi, jossa Aleksanteri III:n kerrotaan istuskelleen kalastamassa ja mietiskelemässä asioitaan. Häntä ei saanut häiritä, kun hän istui kivellään. Langinkoski kuohuu kauniina ja vuolaana maisemassa.
Viimein on aika suunnata kotia kohti Helsinkiin. Kahden päivän retki Suomen historiaan on kotimatkaa vaille valmis. Bussissa kuuluu iloinen puheensorina, ja vaikuttaa siltä, että matkalaiset ovat tyytyväisiä retkeensä…