Teksti: Virpi Jylhä
Kimaltavat kivet,
säihkyy kulta
Lanka kuparinen liekehtii mystistä tulta.
Timantin välähdys,
kuin tähden lento.
On hopeapaula vahva, mutta niin hento.
Ken korut nuo saa,
on kuningatar illan.
Kaulallaan kantaa kauneutta kuun sillan.
Iiris-keskuksessa Näkövammaisten Kulttuuripalvelun tiloissa vallitsi odottava tunnelma. Meitä oli yhdeksän innokasta osallistujaa, joiden sormet syyhysivät päästä näpertämään ja luomaan jotain uutta käsillämme. Edessä oli metallikoruilta. Minä olin aivan uuden asian äärellä: rottinki, savi ja monet muut materiaalit olivat tuttuja elementtejä, mutta hennot metallilangat ja pienet helmet olivat outoa aluetta.
Illan ohjaaja Seija-Sisko Mustonen nosti pöydälle rasioita ja pussukoita, joista kuului kiehtovaa kilinää ja ropinaa. Salaperäiset rasiat avattiin ja saimme tunnusteltavaksemme erilaisia materiaaleja, joista oli tarkoitus sinä iltana luoda upeita koruja. Hyppysissämme kiersi pienellä vyyhdellä olevia eri paksuisia hopea- ja kuparilankoja, simpukoita, kimaltavia kiviä ja helmiä. Ohjaaja kertoi työskentelytavoista ja kierrätti pöydän ympäri kädestä käteen monenlaisia korutyökaluja, joita tulisimme käyttämään. Oli leikkuria, pihtiä, alasinta ja vasaraa. Uteliaisuuteni sen kun kasvoi. Mitähän tästä syntyisikään.
Saimme ensin tutkittavaksemme Seija-Siskon valmistamia koruja. Ne olivat mykistäviä. Upeita riipuksia, joissa oli yhdistelty metallia ja kiviä. Hentoja korvakoruja, joissa oli käsittämättömän pienelle kierteelle käännettyä kuparilankaa – monenlaista kauneutta silmille ja sormille. Seija-Siskon koruissa oli herkullinen käsityön leima. Ei mitään sarjatuotantoa vaan ainutlaatuista taidetta. Pöydän ympäriltä kuului ihailevia henkäyksiä ja silmämme säihkyivät kuin pöydän keskellä rasioissaan hehkuvat korukivet.
Ohjaaja pyysi meitä valitsemaan näkemistämme malleista, millaisen korun haluaisimme sinä iltana tehdä. Kaikki nähdyt korut olivat niin vaikuttavia, että oli hankalaa keksiä millaisen haluaisi ensimmäisenä työnään valmistaa. Mieluiten olisi halunnut tehdä kaikki. Päädyin lehden muotoiseen metallilankariipukseen, jonka keskellä oli somisteena korukivi. Lehtimallia työstäessä pääsisin kokeilemaan kuparilangan takomista litteäksi alasimen päällä. Toisena työnä halusin tehdä jonkin pienen korvakorun tai riipuksen, johon voisin käyttää spiraalitekniikkaa. Jousenomainen tiukka kierre, jota ohjaajamme oli omissa koruissaan käyttänyt, kiehtoi mieltäni kovasti. Naapuripaikoilla istuvat tekivät omia valintojaan. Kuulin huokailuja helmikorvakoruista ja kuparilangan keskelle nyöritetystä kiviriipuksesta. Oli hauska huomata, että lähes jokainen valitsi erilaisen korun omaksi mallikseen.
Tilan täytti pian keskittynyt mutina ja metallilankojen, helmien ja kivien rapina. Välillä joku takoi alasimen päällä korvia huumaavalla paukkeella metallilankaa litteäksi hokien ”tule, tule hyvä koru, älä tule paha koru!”. Moni alkoi muokata valitsemaansa mallia oman makunsa mukaiseksi. Minun lehtikoruni sai toisen metallilanka kehän ja muuttui omaksi luomuksekseni.
Ohjaajalla oli kädet täynnä töitä. Kysymyksiä sateli ja ideoita heitettiin ilmoille. Työskentely oli palkitsevaa ja metallilangan kieputtaminen spiraaliksi pienen puikon ympäri tai kivien pujottaminen nyöreihin onnistui yllättävän hyvin ilman näköäkin. Autoimme toinen toisiamme aina missä pystyimme. Muutama pikkuinen helmi taisi vierähtää niin salaperäisesti lattialle, että emme löytäneet niitä ahkerasta etsimisestä huolimatta. Aika kului nopeasti. Olimme yhtä mieltä siitä, että muutama tunti tätä kiehtovaa uutta maailmaa oli aivan liian vähän. Korujen parissa vierähtäisi helposti vaikka kokonainen viiikonloppu.
Illan päättyessä edessämme oli varsinainen juhlakattaus. Pöydällä hehkui kulta ja kivet kimalsivat. Vyyhdeillä olleet metallilangat olivat saaneet aivan uuden muodon. Edessämme oli upea kokoelma sekä korvakoruja että riipuksia, joissa hehkuivat helmet, pienet simpukat ja koristeelliset kivet. Tulevissa juhlissa nähtäisiin taatusti kauniita ja persoonallisia koruja!