VINOKAS
Sokea mies Vinokas kuunteli uutisia. Helsingin Töölössä oli viikon sisällä jäänyt kuorma-auton alle kaksi lasta. Toiselle kuormurille oli risteyksessä palanut vihreä valo. Myös jalankulkijalle oli palanut risteyksessä vihreä valo. Kuormurin kuljettajan mukaan lapsi oli juossut suojatielle kuolleesta kulmasta. Hän kuuli vain tömähdyksen. Voihan Venäjä, Vinokas mietti. Täytyypä olla tarkkana kuolleen kulman kanssa.
Seuraavana päivänä Vinokas lähti tapaamaan ystäväänsä merenrantaan. Kahvilan läheltä kulki jokin bussi, mutta Vinokkaalla ei ollut tietoa numerosta eikä aikataulusta. Hänellä oli ikäloppu kännykkä, jossa ei ollut karttasovelluksia. Hipsteri olisi kutsunut puhelinta retroluuriksi. Joten Vinokas päätti lähteä ajoissa matkaan. Mielessä pyörivät vieläkin kuolleet kulmat. Vinokkaan näkö oli sitä luokkaa, että jos suojatien viivat oli maalattu valkoisiksi samana kesänä, hän näki häivähdyksen valkoista mustalla. Autoja hän kuunteli. Pitäisikö vetää jotain näkyvää niskaan, hän tuumi. Lenkkeillessä tuli käytettyä kirkkaan keltaista huomioliiviä. Hätävarjelun liioittelua kävellessä. Hän heitti päähänsä kirkkaanpunaisen hirvenmetsästäjän lippiksen.
Vinokas jäi raitiovaunusta Hesperianpuiston pysäkillä ja käänsi valkoisen keppinsä kohti Hietaniemen rantaa. Mannerheimintien suojatietä reunustivat piipparit. Tien yli pääsi kuin heittämällä. Seuraava risteys oli avara. Ei liikennevaloja, ei piippareita. Vinokas höristi korviaan. Äänimaailma oli sekava. Autot menivät yli, kun tilaa tuli. Vinokas jäi odottamaan muita jalankulkijoita. Pian hänen näkökenttäänsä käveli joku. -Hei, voitko kertoa, kun tästä pääsee yli? -Joo, totta kai. Hahmo jatkoi matkaa. -Voidaan mennä. Autojen pörinät kuulostivat kaukaisilta. Vinokas harppoi perään. Tähän malliin hän pääsi parin seuraavankin risteyksen yli.
Hän saapui Pohjois-Hesperiankadun ja Mechelininkadun risteykseen. Katu oli leveä, teräskuoriaisten vauhti kova ja kääntyvää liikennettä jalankulkijan vieressä. Tämä oli risteys, jossa jalankulkijalle ja kääntyvälle autoilijalle paloivat vihreät samaan aikaan. Tämä oli risteys, jossa kuorma-auto voisi haukata jalankulkijan kuolleesta kulmasta. Nyt tarkkana kuin hyttynen, Vinokas tuumi.
Muita jalankulkijoita ei lähimailla näkynyt eikä kuulunut ja autoja tuli ja meni jokseenkin tasaisena virtana. Pyörittyään jalkakäytävän reunalla varmaan viisi minuuttia alkoi Vinokkaalle tulla kuuma. Sitä hän ei huomannut, mutta samaan aikaan häntä tarkkaili koiraa ulkoiluttava pariskunta. He seisoivat kymmenen metrin päässä. -Tuo taitaa olla sokea mies? nainen sanoi miehelle. -Missä. -No tuossa. -Ai tuo. -Sillä on valkoinen keppi. -Joo. -Se on seisonut tuossa aika pitkään. -On varmaan. -Näyttää kyllästyneeltä. -Pitäiskö se viedä jo kotiin? -Mitä? -Mennäänkö kotiin? -Miksi kotiin? -Ehkä koira ei jaksa kävellä enää. -Mikä koira? -Mitä? -Ei hänellä ole koiraa. -Ei hänellä, mutta meillä on. -Puhun tuosta sokeasta miehestä. -Okei. -Tarkoitan, pitäisikö häntä auttaa? -Ai sitä sä tarkoitit. -Valot hänen edessään ovat vaihtuneet jo monta kertaa. -Ikävä juttu. -Hän tarvitsisi kai apua. -Ei se ainakaan pyydä apua. -Mutta kyllä hän menisi yli jos pääsisi. -Kyllä siihen kohta joku tulee. -Ai miksei me voida mennä? -No, on tää koira. -Koira? -Miten sä sitten menisit auttamaan sitä? -Kysyisin että tarvitsetko apua. -Entä jos se loukkaantuu. Jos se vaan odottaa jotain. -Minkäköhän odottaminen saa ihmisen näyttämään noin ahdistuneelta? -Joku huumehomma vaikka. -Katso, nyt se alkoi huitoa kepillään. -Mitä mä sanoin.
Vinokas nosti kepin pystyyn päänsä yläpuolelle ja alkoi huitoa. Kun kadun ylittäessä heiluttaa keppiä kuin lippua, autoilijat huomaavat varoa. Joku tarttui keppiin. Tai oikeammin keppi tarttui puun oksiin. Vinokas kuuli äänen viereltään. -Tarvitsetteko apua? mies kysyi. -Kiitos, ihan mielelläni. -Minne olette menossa? -Tuonne, kadun yli. -Minne sitten? Autoni on ihan vieressä. -Mestaritalliin. -Voin viedä.
Avulias mies avasi auton oven ja Vinokas tunnusteli tiensä etupenkille. -Ai sä löysit turvavyön, mies sanoi. Hän lähti ajamaan. -Täällä on niin paljon liikennettä, Vinokas totesi. -Mitä tarkoitat? -Jalankulkija. Varsinkaan sokea jalankulkija ei meinaa päästä kadun yli. -Ei näkevätkään aina. -Eikä turvallisesti. -Mitä meinaat? -Taisi olla just toi risteys missä kuorma-auto ajoi vihreillä katua ylittävän tytön päälle. -Surullinen tapaus. -On tosiaan. Kyllä jotain pitäis tehdä. -Ai mitä tarkoitat tehdä? -No jotain rajoituksia autoilijoille tai jotain turvallisuutta lisäävää.
Moottori ulvaisi, kärry suorastaan loikkasi ja painovoima imaisi Vinokkaan vasten selkänojaa. -Rajoituksia, rajoituksia. Mikä on autoilun syvin olemus? (Ööö) -Autoilun syvin olemus on vauhti, vapauden ja hallinnan tunne. Autoilijoille on Suomessa niin tiukat rajoitukset, että pian mopot ajaa ohi. Mä annan sulle kyydin. Me ajetaan Mestaritalliin Turun moottoritien kautta.
Alkoi kuulua sähköistä kohinaa. -Kuuluuko Mortti. Kuuluuko Mortti. Turbo J tahtoisi tehdä treffit motarille. -Kato Jaakko. Mä en pääse. Olen työajossa. Kuitti. -Okei, kuitti, mies huusi. -Tää on LA-puhelin. Nyt alkaa motari. Nautitaan. Mies painoi niin sanotusti lusikan pohjaan ja tuulen humina auton ympärillä voimistui. -Mä olen itse asentanut tähän kaasuttimen laajentimen ja erikoisleveät renkaat. Mä olen madaltanut koria. Pysyy paremmin tiessä. Mä olen tehnyt paljon turvallisuuden vuoksi. Huomaatko, ei tärise just yhtään, vaikka ajetaan kahtasataa. -Ei niin. -Minne haluaisit että ajetaan? -Mestaritalliin. -Okei, sulla on kiire. Mä voin vetää nopeammin.
Ei ole turvallista autoilijankaan elämä, Vinokas mietti. Välillä auto hiljensi, kääntyi, ajoi luultavasti sillan yli, kääntyi taas, ja kiihdytti vauhtia. Toivottavasti käännyttiin takaisin, Vinokas mietti. Pian auto hiljensi ja vierellä alkoi näkyä enemmän muita autoja. Vinokas istui hiljaa. Mies pysäytti auton. Hän astui ulos autosta ja Vinokas avasi turvavyön. -Herra on hyvä, Mestaritalli, mies sanoi. Vinokas ei kysynyt suuntaa kahvilan ovelle. Auto ajoi kilparataa, mittari näytti kahtasataa, yksi pyörä putosi pelistä pois.