MAAILMA ON MINUN 4
Teksti: Tanja Rantalainen
Kultainen harmonikka -kilpailuun nauhakarsintojen ohi kutsuttu muusikko Joose Ojala, 23, nappasi heti hopeamitalin. Määrätietoisen itsensä kehittämisen tuloksena syntyneet oma tyyli ja omat näkemykset palkittiin.
Joosen haitari soi kilpailussa latin- ja fuusiojazzia. Hän halusi tuoda raikkaan tuulahduksen kilpailuun, jossa virtuoosit perinteisesti soittavat viihdemusiikkia.
– Sijoitus oli iloinen yllätys, jota arvostin kovasti. Mieltä lämmitti erityisesti kun tuomari totesi, ettei Suomessa kukaan muu soita samalla tavalla. Olin mukana kisassa paljaana ja omilla ehdoillani, Joose sanoo.
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry halusi myös palkita nuoren lahjakkuuden apurahalla.
– Huippusijoitus korkeatasoisessa valtakunnallisessa kilpailussa on meille valonpilkahdus ja ansaitsee tulla noteeratuksi, yhdistyksen puheenjohtaja Eija-Liisa Markkula perustelee.
Erikoismies
Tärkeä suunnannäyttäjä Joose Ojalan muusikon uralla oli ala-asteen opettaja, joka säesti haitarilla kaikenlaista musiikkia, virsistä Ultra Brahan. Joose itse rikkoo jatkuvasti kaavaa ja venyttää ja tutkii soittimensa mahdollisuuksia. Jazzin improvisointiperinteen siirtäminen muihin musiikkityyleihin kiinnostaa häntä erityisesti. Harmonikalla ei ole monessakaan rytmimusiikin genressä perinteitä. Vahvasti jazziin painottavana hanuristina Joose kokee olevansa erikoismies.
Hän harkitsee, hakisiko vielä Sibelius-Akatemian kansanmusiikkilinjalle, vaikka tutkintoja on kohta useampia. Joose valmistui Pop & Jazz-konservatoriosta muusikoksi 2013 ja opiskelee nyt kolmatta vuotta Metropolia Ammattikorkeakoulussa musiikkipedagokiksi. Todistuksia tärkeämpää muusikon työssä on Joosen mukaan osaaminen.
– Musiikkiala ei ole koulumainen. Osaamista voi kartuttaa työkeikka, uusi kokoonpano tai vaikka puolituttu kapakassa. Ja jos verkostoja ei ole, papereilla ei tee mitään, hän tietää.
Työntekijä ja asiakaspalvelija
Joose suhtautuu alaansa ammattimaisesti ja urakehitykseensä järkevästi, mutta se ei sulje pois tunnetta, joka on musiikissa aina sisällä ja läsnä.
– Musiikki on tunnetta ja sitä, että siirretään tunteita. Säveltäjälle se on tapa kertoa omasta ajasta ja sen ilmiöistä tasolla, jota ei pysty sanallistamaan, Joose sanoo. Tällä hetkellä häntä kiehtoo erityisesti brasilialainen musiikki, joka on rikkaan perinteensä puolesta oikea aarreaitta.
Joose kieltäytyy mystifioimasta muusikon ammattia ja kiistää elävänsä jännittävää taiteilijaelämää.
– Taiteellinen työ on hauskaa ja aivojen nollaamista, mutta muusikkona olen ensisijaisesti työntekijä ja asiakaspalvelija. Työ vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä, niin kuin vaikka tietokoneohjelmoijalla, joka haluaa pysyä alalla. Pitää olla skarppi ja ottaa vastaan palautetta, pysyä tuoreena, verkostoitua, hän sanoo.
Joose antaa asioiden tapahtua eikä aseta niiden tielle itse esteitä.
– Muusikon kakku leivotaan murusista, pienistä ja isommista. Vaikka yhteistyötarjous olisi hämäräkin: ”Tuletko mukaan fiilistelemään?”, kannattaa vastata kyllä, Joose sanoo.
Tanssia ja tulevaa
– Harva ammattimuusikko voi ennustaa tulevaisuutta pidemmälle kuin puolen vuoden tai vuoden päähän, Joose sanoo.
Tällä hetkellä laulaja Tia Cohenin Edith Piaf -musiikkiteatteriproduktio on suurin työllistäjä. Siihen hanuristi on sitoutunut seuraaviksi yhdeksäksi kuukaudeksi. Lisäksi Joose opettaa haitarinsoittoa ja pistenuottien teoriaa sekä säveltää ja esittää Kuusto-nimisessä kokoonpanossa tango nuevoa, modernia kansanmusiikkia ja -jazzia.
Suunnitelmissa on laajentaa palettia entisestään. Joose aikoo ottaa pistenuottien tekemistä entistä enemmän haltuun ja lisätä sovitus- ja sävellystyötä. Tulevaisuuden haave on, että työnkuva sisältäisi 75 prosenttia keikkoja ja 25 opetusta.
Tänä vuonna Joose oli mukana Näkövammaisteatterin Tanssi mun kanssa! -esityksessä. Harjoitusvaiheessa teatteriporukka tutustui balettiin, nykytanssiin, afrotanssiin ja argentiinalaiseen tangoon tanssin ammattilaisten opastuksella. Tanssitreenit olivat Jooselle produktion parasta antia. Argentiinalaisen tangon sokea soittaja näki silloin toiselle puolelle, tanssilattialle.
– Ymmärsin, miten tempo ja rytmi vaikuttavat tanssijaan. Kun teen tietyn valinnan, tanssija liu´uttaa jalkaa lattialla sen mukaan. Soittaja ei voi laittaa automaattiohjausta päälle. Musiikki ja tanssi eivät ole kaksi erillistä, vaan yksi yhtenäinen kieli, jotka keskustelevat toistensa kanssa, Joose uskoo.
Näyttämöllä oleminen kehitti työn kannalta tärkeää esiintymistaitoa. Ensemblelle riitti kehuja ja kiitoksia. Eniten Joose arvostaa kuitenkin hyvää palautetta soittamisesta.
– Tiedän, että niiden kiitosten eteen olen tehnyt kovasti työtä, hän summaa.