AAVIKKOROTTA
Sokea mies Vinokas lomaili ulkomailla. Hän saapui uuteen kaupunkiin. Hotellihuone oli kodikas, suihku toimiva, hilpeitä matkailijoita pihalla ja hotellissa vilkas ravintola. Vinokas astui terassille ja veti huoneen oven kiinni perässään. Nyt ravintolaan syömään. Ovi kiinni, pam, ja harmistus. Hän oli jättänyt valkoisen kepin huoneeseen. Avainkaan ei ollut matkassa. Oli jäänyt katkaisijaan joka laittaa tuulettimen pyörimään ja valot palamaan. No, ruokailun jälkeen joku vastaanotosta lähtisi avaamaan huoneen oven.
Kilpikonnan vauhdilla selvisi hän ravintolaan. Hän tilasi annoksen. Hän söi. Viereisessä pöydässä tarinoi muutama turisti. Vinokas kysyi voiko liittyä seuraan. Voi toki, mutta he olivat juuri lähdössä rock baariin. Vinokas kysyi voiko lähteä mukaan. Totta kai, tartu käteen vaan. Niin he lähtivät ja menivät johonkin saluunaan. Siellä he viipyivät tuopin aikaa ja jatkoivat toiseen samanlaiseen paikkaan. Musiikki soi niin kovaa, että asiansa joutui huutamaan. Oikeastaan oli ihan hauskaa huutaa juttunsa.
Vinokas könysi tarjoilijan avustuksella vessaan. Vessapoika kuivasi hänen kätensä hierojan ottein. -Tämä on kuin hierontaa, Vinokas totesi. – Haluatko hierontaa? poika kysyi. – Mikäpä ettei, Vinokas vastasi ja poika niksautteli hänen sormensa, käsivartensa ja niskansa. – Tämä oli kiropraktiaa, Vinokas myhäili. – Mitä? vessapoika kysyi. – Erittäin hyvää hierontaa, Vinokas vastasi ja antoi kelpo tipin.
Baarin puolella Vinokas ei löytänyt enää ystäviään. Ei se mitään. Ei tuolla kuullut niiden juttujakaan. Varovaisesti hän haahuili ulos baarista ja ojensi hotellinsa käyntikortin englantia puhuvalle turistille. – Tiedättekö missä tämä on? Turisti ei tiennyt ja antoi käyntikortin vieressään istuvalle paikalliselle ukolle. Tämä puhui murisemalla. Kortti ei palautunut Vinokkaan käteen enää koskaan. Paikallinen repi käyntikortin ja viskasi palaset pöydän alle. Ei vissiin ymmärtänyt länsimaisia kirjaimia. Joku tarttui Vinokkaan käsivarteen. – Lähetääs käymään pankkiautomaatilla, tyyppi sanoi. Vinokas riuhtaisi kätensä irti. Tuon kanssa hän ei lähtisi mihinkään, vaikka pankkikortti oli hotellihuoneessa. Vinokkaalla oli niin paha mieli. Hän oli vieraassa paikassa. Ei tietoa omasta hotellista, ei keppiä, paikallista rahaa taskussa noin viisikymmentä centtiä ja ympärillä vihamielisiksi muuttuneita ihmisiä.
Vinokas kuuli tutun äänen kadun toisella puolella. Diung doing diun doing, ympäri vuorokauden avoinna olevan kaupan ovi soi aina auetessaan ja sulkeutuessaan. Teki taatusti myyjät hulluiksi, mutta auttoi kaupan löytämisessä. Kun öinen liikenne hiljeni, Vinokas laahusti kadun yli kauppaan. Hän kuvaili myyjille hotelliaan. Koska hänellä ei ollut valkoista keppiä, kesti noin kymmenen minuuttia ennen kuin myyjät ymmärsivät hänen olevan sokea. Vinokas selitti niin pirusti, mutta myyjät eivät keksineet missä hänen hotellinsa sijaitsi. He eivät puhuneet ihan täydellistä englantia eikä Vinokas ollut koskaan nähnyt hotelliaan.
Vinokas jäi kaupan eteen odottamaan. Hän poltti savukkeen joka maistui pahalle ja kuivatti hänen kurkkunsa. Köh, köh, hän yski, aavikkorottahan se tässä. Oli aamuyö. Englantia puhuvia ei ollut liikkeellä. Vinokasta väsytti eikä hän löytänyt tuolia. Kaupan edessä näytti olevan pöytä, jossa istui ihmisiä. Vinokas kysyi, onko paikkaa vapaana. Kukaan suoraryhtisistä ihmisistä ei vastannut. Vinokas tökötti pöydän vieressä. Hän oli juonut loppuun vetensä jonka oli ostanut viimeisillä kolikoillaan. Kukaan ei puhunut. Ihmiset tarkkailivat häntä. Vinokkaan kurkkua kuivasi ja hänen teki mieli istua. Hän lähestyi pöytää. Hän törmäsi skootteriin. Kaupan ikkunan edessä ei ollut pöytää vaan parkkeerattuja skoottereita. Hän ei kehdannut mennä kysymään myyjiltä tuolia. Tuntui että hän ei kehtaisi puhua enää yhtään mitään.
Vinokas kuuli leveää englannin murretta. Hän kompuroi miehen perään ja tavoitti tämän kaupassa. Hän selitti miehelle olevansa lähes täysin sokea, unohtaneensa avaimensa hotellihuoneeseen ja että hän ei muista hotellin nimeä. Mies seisoi hänen edessään hiljaa ehkä viisi minuuttia. Siltä se ainakin tuntui. Sitten mies työnsi avaimen Vinokkaan käteen. – Tuntuuko tutulta?
Avain todellakin tuntui tutulta. Siinä oli samanlainen, erikoinen avaimenperä kuin Vinokkaan omassa avaimessa. Hotelli oli löytynyt. Vinokas ja Melbournesta kotoisin oleva Ding nauroivat. He nauroivat tapaukselle vielä monta kertaa tämän jälkeen.