Esko Valtaoja 2
Teksti: Anna Heikkola
Kosmisesta inflaatiosta kertova sähke erottui uutisvirrasta, koska se sijoittui lähetyksen alkuun ja talousuutisia osattiin odottaa vasta muiden aiheiden jälkeen. Pian selvisi, että tähtitieteellä oli tarjota uutta tietoa alkuräjähdyksen seurauksista; maailma laajenee ja laimenee. Tähtitieteilijöiden päätelmät perustuivat havaintoihin gravitaatioaalloista.
Tähtitieteen professori Esko Valtaoja tekee tutkimusta ja kirjoittaa tuloksista kahdella hyvin erilaisella tyylillä: yleistajuisesti ja tieteen kielellä. Hänen käsittelyssään materiaali tiivistyy, ei laimene.
Jututin tähtitieteilijä Esko Valtaojaa alkuvuodesta 2012 siitä, mitä suomen kieli ja kieli yleensä hänelle merkitsevät. Istuimme nojatuoleissa vastapäätä koko seinän täyttävää kirjahyllyä, sanelukone kolmion kärkenä keskustelijoiden ja kirjojen välissä. Kysymykset, jotka olin lähettänyt edeltä Valtaojan sähköpostiin, olivat vastauksineen kirkkaina tämän korvien välissä; juttu luisti vailla johdattelevia kysymyksiä.
Tiedemies ja kirjailija
Tähtitieteen professori pitää kursseja keltanokkaisille ensimmäisen vuoden opiskelijoille, ohjaa seminaaritöitä ja tarkastaa graduja. Tutkijan intohimon kohteina ovat mustat aukot.
”Tiedän kaikesta jotain, mutta tutkimusta pystyn tekemään vain omalla pienellä erikoisalallani”, hän kertoo.
Tähtitieteessä kaikki tapahtuu englanniksi. Tieteen kieltä leimaa äärimmäinen tarkkuus. Professori Valtaojan mukaan se on erittäin tiivistä, hyvin täsmällistä, ja pienimmätkin kaunokirjalliset piirteet ovat pahasta.
Kirjailijana Valtaoja pyrkii omien sanojensa mukaan olemaan vastapainoinen. ”Ihmiset kirjoittavat asiaproosaa ikävän koulukirjamaiseen tyyliin, mutta suomen kieli pystyy parempaankin.
”Suomi on niin mainion notkea kieli, että kyllä sen kanssa vähän enemmän voi irrotella, vaikka asiassa pysyykin ja asiasta puhuu”, kirjoittaja ilakoi.
Esitelmätilanteissa piilee sama vaara. ”Yleisön edessä seistään kravatti suorassa ja puhutaan huoliteltua yleiskieltä, jota ei missään muualla kuule”, Valtaoja maalailee. Moinen vieraannuttaa kuulijan aiheesta.
Mennessään puhumaan mustista aukoista tutkija ei oletakaan, että jokainen ymmärtäisi kaiken – tai ymmärtäisi puoliakaan oikein. Tarkoitus on tarjota elämys, josta ehkä oppiikin jotain.
Tarmo ja muukalaiset
Maailmankuva muuttuu hitaasti. Tämän päivän keksinnöt ovat lööpeissä kymmenen vuoden kuluttua, ja sitä ennen avaruuden omituisuuksille on löydettävä nimet.
”Kuusikymmenluvun lopulla sellaisesta kuin black hole oli kuullut vain muutama ihminen, ja nykyään mustia aukkoja riittää arkielämässä valtion budjetista aina kansalaisten ihmissuhteisiin asti”, tutkija toteaa.
Tieteiskirjoissa kerrotaan alieneista, mutta on kaukaa tulleille elämän muodoille tarjottu muitakin nimityksiä. Esimerkiksi kirjailija Johanna Sinisalo käyttää niistä nimeä alju. Se ei kuitenkaan Valtaojalle kelpaa:
”Se ois muuten näppärä, mutta kun mä oon lapista, ja alju tarkoittaa tietynlaista poroa.” Valtaoja puhuu etiäisistä, vaikka tietääkin hyvin, että samalla sanalla on kansanperinteessä pitemmät juuret ja täysin eri merkitys.
Tähtitieteilijä kertoo, että meillä Suomessa energiaa oli määrä alkaa kutsua tarmoksi, ja silloin puhuttiin energiasta tieteellisessä merkityksessä. Uudelle käsitteelle tarjottiin suomenkielistä nimeä. Asiasta tuli osa arkista elämää, ja ’energia’ kotoutui kansainvälistyvän maamme kehittyvään kieleen.
Luonnontiede ja fiktio ravitsevat lukijoita ja toisiaan. Valtaoja nostaa esiin kosmologi Hannu Hajaniemen, jolta ilmestyi science fiction -kirja Kvanttivaras. Alun perin englannin kielellä kirjoitettu kirja oli täysosuma:” oikea sensaatio, yks vuoden parhaista kirjoista. Nyt siihen on tullu jatko-osa”, Valtaoja hehkuttaa.
Hajaniemen ystävä suomentaa kirjat, jotka vilisevät uusia sanontoja, keksintöjä ja termejä. Valtaoja on seurannut kiinnostuneena, millainen työ on keksiä niille kaikille suomenkieliset vastineet. ”Jotkut on niin ovelia oivalluksia ja keksintöjä, että voivat hyvinkin jäädä elämään ja levitä.