Teksti: Marianne Tenhami

Aino Marjatta Kallion yhdeksäs kirja Suvesta suveen, Runosiskosten vuosi on ilmestynyt. Se kertoo 1950-luvun maaseutuelämästä Kanervalan perheessä perheen kahden tyttären suulla. Tekstiä ryydittävät Ainon runot ja maalaukset sekä Eila ja Mari Nurmen kuvat.

Pomarkkulainen Aino Marjatta Kallio juhli 80-vuotissyntymäpäiviään huhtikuussa. Juhlapäivän kunniaksi ilmestyi hänen yhdeksäs kirjansa Suvesta suveen, Runosiskosten vuosi. Aino halusi koota kirjaansa 20 vuoden aikana syntyneitä kirjoituksiaan, runojaan ja maalauksiaan. Kirja etenee kuukausi kerrallaan kahden siskoksen Meerin ja Leenan kertoessa vuorotellen kunkin kuun tapahtumista vuoden aikana. Kerronnan välissä on Ainon aikaisemmin kirjoittamia, nyt kirjaan valitsemiaan runoja, hänen maalauksiaan sekä Eila ja Mari Nurmen vuosien varrella ottamia kuvia: kesällä kukkien kuvia ja kuva jäniksestä, kuvia kirjassa kerrotuista esineistä kuten rukinlavasta ja lumikuvia talvesta.
– Suosittelen: entisajan elämänmenoa haikaileville, kukkien ja lintujen ystäville, kuvista nauttiville sekä runoja rakastaville, toteaa kirjailija kirjansa alussa.

Luonto tärkeä lapsesta asti

Kirja kuvastaa hyvin pitkälti Ainon omia lapsuusmuistoja 1950-luvun Isojärven rannalta.
– Siinä on paljon omia kokemuksiani. Kirjassa kuvataan työtapoja, joita tuohon aikaan käytettiin maalaistalon töissä. Henkilöt olen keksinyt, hän sanoo. Ainon omaan lapsuudenperheeseen kuuluivat isän ja äidin lisäksi 13 lasta, joista Aino oli nuorin.
– 1950-luvun alussa meitä oli kotona äiti, isä ja viisi nuorinta sisarusta. Veljeni kaatui sodassa ja muut sisarukset olivat muuttaneet pois kotoa ja perustaneet omat perheensä. Meidän pienviljelijäperhe asui Isojärven rannalla, hän kertoo.
Luonto on ollut lapsesta asti Ainolle tärkeä.
– Juoksin lehmien perässä pitkin polkuja ja olin heinäpellolla. Järvellä isän kanssa aina soudeltiin ja kalastettiin, hän kuvailee.
Eipä siis ihme, että luonto on voimakkaasti läsnä niin Ainon maalauksissa, kirjoissa kuin hänen savesta muotoilemissaan ja maalaamissaan linnuissakin, joita naisen ikkunalaudalla on monia erilaisia.
– Kuuntelin kasetilta, mitä väriä missäkin linnussa on: minkäväriset siivet ja mitä pilkkuja missäkin kohdassa ja maalasin savesta muotoilemani linnut sen mukaan, hän selittää.

Helsingin valot apuna

Aino kävi kotiseudullaan kansakoulun ja lähti 18-vuotiaana Helsinkiin silloiseen Sokeain Ammattikouluun opiskelemaan hierojaksi. Hierojan työnsä ohella hän kävi keskikoulun iltakouluna Helsingin Yksityislyseossa. Silloinen Sokeain Henkinen Työ ry, nykyinen Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry tuli naiselle tutuksi hänen työskenneltyään yhdistyksessä muutaman vuoden.
– Kirjoitin kirjoituskoneella Kajastuksen tilaajien nimiä ja osoitteita. Kalkeeripaperi laitettiin sinne väliin niin, että lehden tilaajien nimet ja osoitteet saatiin neljään lehteen. Silloin Kajastuksen tilaajia oli ihan mahdottomia määriä. Muistelisin, että Uudenmaan alueella oli noin 5000 tilaajaa. Lisäksi kirjoitin tilillepanokortit ja maksujen tultua merkitsin listaan, kuka on maksanut Kajastuksen tilausmaksun, hän kuvailee työtään. Helsingin valot ja näyteikkunoiden valaistus olivat suuri apu Ainolle, jolle retinitis pigmentosa aiheutti hämäräsokeutta.
– Valot ja näyteikkunoiden valaistus auttoivat minua paljon liikkuessani Helsingissä pimeään aikaan. Meillä maalla pimeyden tullessa en nähnyt mitään.
Rakas vapaa-ajan harrastus oli urheilu. 20-30-vuotiaana Aino osallistui paljon näkövammaisten urheilukilpailuihin Suomessa ja ulkomailla. Parhaiten hän kertoo menestyneensä kuulantyönnössä ja linkopallon heitossa. Muita lajeja olivat uinti ja juoksu. Vuonna 1962 Aino meni naimisiin sokean, tunnetun säveltäjän ja kuoronjohtajan Raimo Tanskasen kanssa ja vuonna 1970 heille syntyi poika Jari, jolloin Aino jäi kotiäidiksi. Luontoa oli kova ikävä. Perhe muutti vuonna 1974 Tuusulaan, missä Aino työskenteli jälleen hierojana ja 1980-luvun alussa Pomarkkuun, missä hierojan työt jatkuivat.

Yritän uhallakin

Aino sokeutui retinitis pigmentosan vuoksi 1990-luvulla. Sokeutumisestaan huolimatta hän alkoi maalata.
– Olen maalannut noin 30 taulua. Maalasin sormilla vesiliukoisilla sormiväreillä ja akryyliväreillä. Väripurkit merkitsin pistekirjoituksella niin, että tiesin mitä väriä missäkin purkissa on. Kiinnitin maalausalustani styrox-levyn päälle niin, että se pysyi paikallaan ja muotoilin nuppineuloista haluamani kuvia ennen niiden värittämistä. Vaaleammat värit oli laitettava ensin ja sen jälkeen tummemmat. Maalasin paljon kukkia, puita ja lintuja, muun muassa sellaisen missä talitintti istuu puun oksalla. Halusin maalata niitä asioita, joita olin joskus nähnyt, hän kertoo.
Samasta syystä hän on innostunut valokuvauksesta, jota harrastaa avustajansa kanssa. Tuohiruusuja Aino tekee niin ikään ja on kutonut muun muassa poppanoita, sohvatyynyjä, mattoja, puseroita ja sukkia. Lisäksi hän tekee rasioita korteista ja valokuvista. Suvesta suveen -kirjassa tehdään samanlaisia rasioita. Kirjan lukemalla selviää rasioiden tekotapa.
– Aina pitää olla jokin työ menossa. Se on hyvää ajan kulua, hän sanoo.
Aino on harrastanut myös yksin-, duetto- ja kvartettilaulua. Näkövammaisten Kulttuuripalvelun silloisen Kamarikuoro Kontrapunktin perustajajäsenenä hän on ollut tuttu näky erilaisissa seka- ja naiskuoroissa.
Jo kansakoulussa Aino oli ainekirjoituksessa oikein hyvä. Niin hyvä, että opettaja luki hänen aineitaan luokalle ääneen.
– Kyllä sitä sai punastella aina, kun piti kuunnella omaa tekstiä, hän hymyilee.
Koulussa pidettiin raittiuskirjoituskilpailuja, joista tyttö sai kahdesti kirjapalkinnon.
– Toisen kirjan nimi oli Yritän uhallakin. Se ilmensi silloin ja ilmentää edelleenkin hyvin minua: kun kukaan muu ei kirjojani kustanna, ne pitää itse kustantaa.
1990-luvun lopussa Aino kirjoitti paljon runojaan pistekirjoitukselle sekä vihkosen täynnä suorasanaista tekstiä. Varsinainen kirjojen kirjoittaminen alkoi naisen saatua tietokoneen puhesyntetisaattoreineen.
Suurin osa Ainon runoista on syntynyt yöllä.
– Usein oli noustava yöllä kirjoittamaan runoja, kun jotain tuli mieleen. Yöllä oli nopeaa ja helppoa kirjoittaa.
Suorasanaista kirjallisuutta kirjoittaessa mieleen saattaa tulla joku sana tai idea ja se on heti mentävä kirjoittamaan tietokoneelle, ettei se unohdu. Saunan lauteilla kirjailija kertoo saavansa hienoja ahaa-elämyksiä.
– Siellä ajatuksenjuoksu alkaa luistaa. Sauna rentouttaa. Näin ajatuskin kulkee paremmin, hän pohtii.

Suvesta suveen, Runosiskosten vuosi (hinta 20 e plus postikulut) ainomarjatta.kallio@gmail.com