CYRANO DE BERGERAC VALLOITTAA MARRASKUUSSA IIRIKSEN NÄYTTÄMÖN

Teksti: Riikka Hänninen

Ranskalainen näytelmäkirjailija Edmond Rostand kirjoitti 1800-luvun lopulla näytelmän, jonka suosio räjähti tähtiin heti ensi-illassa ja joka on pitänyt paikkansa Ranskan suosituimpana näytelmänä. Yleisö rakasti sen herkullista komiikkaa, syvää traagisuutta ja vauhdikkaita joukkokohtauksia. Näytelmä oli Cyrano de Bergerac, ja marraskuussa siihen tarttuu Näkövammaisteatteri ja Kontrapunkti-kuoro.

”Sinussa kauneus, minussa hengen lento”

Cyrano de Bergerac on nuori tulisielu 1600-luvun Ranskassa. Hän käyttää sekä sanan säiläänsä että miekkaansa huikaisevalla taidolla, puolustaa totuutta ja vapautta ja pilkkaa armotta tekopyhiä vallantavoittelijoita. Hänen rohkeutensa, taiturillinen sanankäyttönsä ja roihuava karismansa herättävät niin ihastusta kuin vihastustakin, mutta hänelle tärkeää on vain yksi: nuori neito Roxane.

Cyrano on sydänjuuriaan myöten rakastunut Roxaneen, muttei kuollakseenkaan voi tunnustaa rakkauttaan, niin paljon mies häpeää valtavan suurta nenäänsä. Roxane puolestaan on ihastunut Christianiin, joka on kadettina samassa komppaniassa kuin Cyranokin. Vaan Christian ei tohdi vastata Roxanen rakkauteen, sillä vaikka hän on kaunis, hänen kielensä kerrassaan mykistyy naisten seurassa.

Kun Roxane pyytää Cyranoa rakkauden viestinviejäksi, saa Cyrano loistavan aatteen: ”Hänen rakkautensa valloitamme kahdestaan!” Cyrano lupaa kirjoittaa Roxanelle rakkauskirjeitä Christianin nimissä ja opettaa tälle Roxanen rakastamia kaunopuheita. Sopan ainekset ovatkin valmiit, ja se soppa maistuu vuoroin hupaisalta, vuoroin kuolemankatkeralta.

”Tahdon itsenäni, kokonaan, näin olla rakastettu, tai en ollenkaan.”

Aluksi Rostand tyytyy pyörittelemään rakastuneita piruparkojaan herkullisen kiusallisissa tilanteissa, jotka saavat katsojan kiemurtelemaan naurusta ja sekaannuksien nolostuksesta. Kun kadetit lähtevät sotaan, saa näytelmä synkempiä sävyjä. Nauru vaihtuu vereen, kyyneliin ja peruuttamattomiin menetyksiin. Kun totuus paljastuu, on jo liian myöhäistä.

Miten paljon voimme menettää, kun emme uskalla puhua tunteistamme ja totuudestamme niin kuin se on? Mikä on häpeän hinta? Riittääkö meille aito rakkaus, vai takerrummeko me muotoon, jossa sitä tarjoillaan? Ja mikä on syvän rakkauden olemus? Näitä kysymyksiä näytelmä tarjoaa katsojan pohdittavaksi.

”Ja nyt joka ukko mässäämään!”

Mikään tummien vesien raskas valitus tämä näytelmä ei kuitenkaan ole. Se pursuaa hilpeyttä, intohimoa ja riehakkuutta. Kontrapunkti-kuoro muuntautuu milloin pariisilaiseksi teatteriyleisöksi, milloin räyhäkkääksi kadettilaumaksi. Joukkokohtauksissa soivat ranskalaiset laulut, kun kadetit valtaavat paikallisen kahvilan tai keskelle sotatannerta puhkeaa villi mässäilyjuhla.

Omat epäluuloni heräsivät, kun kuulin, että näytelmä kulkee runomitassa. Mieleen tulivat vanhahtavat, kömpelöt Shakespeare-käännökset. Turhaan pelkäsin! Rostandin kirjoitustyyli on elävää, kepeää ja ilmeikästä, ja Pekka Linnun käännös soljuu niin jouhevasti, että usein runomitta jopa unohtuu. Kun otin Roxanen repliikkejä omakseni, minä nauroin ja itkin ja yllätyin siitä, kuinka helppoa tämän näytelmän taikaan on upota.

”Filosofi, fyysikko, riimittäjä, muusikko”

Näytelmän Cyranolla on oikeasti elänyt esikuva. Cyrano de Bergerac tosiaan eli 1600-luvun Ranskassa. Hän todella vihastutti aatelisväkeä suorilla puheillaan ja teoillaan, hääti arvostetun näyttelijä Montfleuryn näyttämöltä aivan kuten näytelmässäkin. 30-vuotisessa sodassa häntä kutsuttiin urheuden demoniksi.

Oikea Cyrano kirjoitti näytelmiä ja tuohon aikaan suosittuja kirjeitä. Erikoisin kirjallinen tuotanto on kolmen romaanin sarja, joita voisi kuvailla scifin, fantasian ja yhteiskuntakriittisen pohdiskelun keitoksiksi. Ensimmäisessä romaanissa Matka kuuhun Cyranon alter ego lentää kuuhun kovasti kuuraketin kaltaisella kulkuneuvolla ja keskustelee siellä mm. Sokrateen kanssa Kuun ja Maan erilaisista yhteiskunnista ja elämän olemuksesta. Kirja löytyy suomeksi käännettynä ilahduttavasti Celia-kirjastosta.

Oliko oikealla Cyranolla suurta rakkautta, sitä eivät tarinat kerro. Se kuitenkin tiedetään, että valtaisaa nenää hänellä ei ollut. Näytelmäkirjailija Rostand lienee kuitenkin kiteyttänyt jotakin tämän villin visionäärin luonteesta, kun kirjoitti Cyranon huudahtamaan:
”Tahdon luoda, nauraa, yksin unelmoida,
olla vapaa, antaa oman äänen soida!”