Teksti: Aila Malkki
On tullut jälleen aika katsoa totuutta silmiin. Täytän pyöreitä vuosia, enkä tunne kuuluvani uudelle kymmenluvulle lainkaan. Viimeksi koin samaa epämukavuutta 30 vuotta sitten.
Välillä on mennyt oikein hyvin, mutta nyt ahdistaa. Tiedän, että tuttavani, joka täytti äskettäin 10 vuotta enemmän, kokee samaa tuskaa. Turha silti valittaa – voisivathan asiat olla paljon huonomminkin.
Mitä sitten oikeastaan kaipaan? Nuoruutta, notkeutta, naiseutta? Ehkä näitä kaikkia. Tarkemmin ajatellen kuitenkin eri tavoin kuin ennen. Nuoruus on mielen tila, notkeus suhteellinen käsite, ja naiseus – sitä on jäljellä lämmin ripaus. Se ilmenee kuitenkin aivan uusin tavoin.
Yksi elämän nautinnollisimpia hetkiä on painautua rakkaansa syliin ja tuntea sen pehmeä hyväksyntä. Sitä juuri kaipaan, ja sitä toivon saavani pitkään. Läheisyys tuo niin paljon onnen tunnetta, että se riittää kattamaan kiihkeimmätkin kosketukset. Suudelmista ei silti voi koskaan saada tarpeekseen…
Huomaan villiintyväni tätä kirjoittaessani. Toivon, että ymmärrätte: tämä lienee sitä vapauden huumaa. Miksi salata enää aitoja tunteita, kun aikaa ei ole loputtomiin. Kunpa senkin olisi ymmärtänyt silloin joskus.
Vapaus kumpuaa rohkeudesta. Kun ei ole mitään menetettävää, pystyy olemaan avoin ja rehellinen. Siihenhän meistä useimmat pyrkivät, mutta sen yleensä tavoittaa vasta elämän syyspuolella.
On muuten kiinnostava ajatus, että kuljen jo elämäni loppupuolta. Ensimmäinen osa on jo taivallettu. Koskaan ei voi silti tiensä määrää tietää, oli ikä mikä hyvänsä.
Ystävät merkitsevät entistä enemmän, ja heihin haluaa ottaa yhteyttä aivan oikeasti. Ei ole mitään syytä arastella, vaikka olisi aina itsensä ujoksi mieltänyt. Rohkeus on siitä mukava ominaisuus, että se kasvaa vuosien myötä.
Uskallusta lisää pelottavien tilanteiden kohtaaminen ja läpikäyminen. Jälkikäteen saa palkinnoksi voittajan ilon ja halun kokeilla vielä joskus uudestaan. Näin kävi minulle, kun lauloin ensi kerran julkisesti.
Rohkaistunut osaa inspiroida myös muita. Mikä sen parempi esimerkki kuin arkaileva vierustoveri, joka on ylittänyt suuren kynnyksen. Taivas ei romahtanut niskaan eikä kukaan edes nauranut. Kaikki siis jatkui mitä mainioimmin.
Uusi haaste odottaa jo kulman takana, ja sitä kohti voi luottavaisena astua. Ihminen haluaa aina korkeammalle. On syytä muistaa harkinta ja maltti – varsinkin tässä iässä.
Mikä lopulta saa ihmisen miettimään syntyjä syviä? Eikö olisi vapautta unohtaa tuleva ja keskittyä nykyhetkeen? Syy lienee siinä, että tunnemme kohtalomme. Sitä päivää emme osaa onneksi sanoa. Elämisen tarkoitus on vain elää. Niin täydesti kuin vain ikinä osaa.
Elämätön elämä tunnetusti harmittaa eniten viime hetkillä. Onko meihin iskostettu sanonta ”Itku pitkästä ilosta”? Kun on myös totta, että ”Nauru pidentää ikää”. Aito nauru tarttuu ja levittää iloa ympärilleen.
Näin pyöreiden vuosien kunniaksi voisi huomata yllämme leijuvat onnen pisarat. Otan niistä kiinni, ennen kuin ne sulavat.