Teksti: Jouko Lehtonen
Kelirikkoa kutsutaan Lounais-Suomen rannikolla ja saaristossa nimellä säittenriita. Jäätyminen ja sulaminen hyppelee eli riitelee nolla-asteen molemmin puolin. Suunta on ollut selvä: veneellä pääsee keväällä merelle yhä aiemmin ja syksyllä saa vastaavasti olla vesillä yhä pidempään. Luontokuvaaja Raimo Sundelin kertoo: Viime talvi oli lähes jäätön. Viimeiset saariston kunnon jää- ja lumitalvet olivat 2010 ja 2011. ”Muistoihin tulvahtavat öiset pyöräretket…Sileällä jäällä tasavauhtinen polkeminen ilman otsalamppua, reppu selässä. Pyörän luiskahtaessa jalka suorana liukui jonkin matkaa pitkin jäätä… Saariston maisemakuvaajana koen vuodenvaihdossa talvea eniten kaipaavani. Unohtumattomia olivat 1980-luvun talvet. Ja sen jälkeen monet ensilumet, merisavut, talvisumut, paukkuvat kiintojäät, ryskyvät ahtojäät. Kaikki tuo jää pois, jos polaaripyörre oikkuilee ja talvia ei tule.” On todellinen vaara, että saaristo menettää talvensa. (Luontokuva 6/2020)
Maailman parhaat luontokuvaajat kilpailevat brittien järjestämässä kilpailussa. Viime vuonna kisaan ladattiin 49 000 kuvaa. Voittoon ylti Suomessakin monesti käynyt venäläiskuvaaja Sergey Gorshkov kuvallaan siperiantiikeristä. Kuvaaja pystytti useita liiketunnistimella toimivia kamera-ansoja paikkoihin, joissa näkyi merkkejä tiikerin käynnistä. Suomalaisiloa saatiin nuortensarjassa, jossa kouvolalainen Liina Heikkinen voitti 15-17 -vuotiaitten sarjan. Hän on kuvannut Helsingin Lehtisaaressa miten kettuemo toi isoille pennuille valkoposkihanhen, ja yksi pentu onnistui omimaan sen itselleen. Myös Kasvit ja sienet -sarjassa tuli Suomeen menestystä. Helsinkiläisen Jorma Vahalan rentukka-kuva palkittiin kunniamaininnalla. Kaikki palkitut kuvat ovat nähtävillä osoitteessa: www.nhm.ac.uk/wpy/gallery (Luontokuva 6/2020).
Sotien jälkeen alkanut korujen kehitys kulki kahteen suuntaan: toisaalta syntyi arvostettu taidekoru, toisaalta tehtaissa alettiin valmistaa koruja halvoista materiaaleista. Muotitaiteilija Paula Häiväojalle koru oli osa pukeutumista. Hän piti hopeaa juuri 50-luvun materiaalina. Se istui parhaiten aikakauden karkeisiin kangaslaatuihin ja oli kaunis ihoa vasten. 60-luvulla korutaiteilija Olli Tamminen lausui, että muovi on jalo ja arvokas materiaali, jonka etuina ovat keveys ja plastisuus. Pitkällä tähtäimellä muovi laski korujen arvoa. Koru ei ollut enää ylellisyystuote. Jos tänä päivänä haluaa piristää päiväänsä kauniilla korulla, moni kiinnittää korviinsa halpavaateketjun massatuotetut korut. Toisesta ääripäästä löytyvät käsin valmistetut arvokorut. Kumpainenkin korutyyppi voi olla osa identiteettiä ja kertoa kanssakulkijoille, keitä me olemme. (Taito 6/2020)
Lasinpuhallus voi olla hyvin leikkisää. Taiteilija Paula Pääkkönen puhaltaa lasisia jäätelöitä Nuutajärven lasikylässä. Mikä lasissa kiehtoo? ”Materiaali, väri ja värien toistuminen. Vaaleanpunaiset ovat ikisuosikkejani ja myrkynvihreä bristol green on tosi kaunis. Lasijäätelöissä saan leikkiä väreillä. Värille löytyy aina sopiva makupari… Sain juuri valmiiksi toffeejäätelön, joka on tilaustyö asiakkaalle. Puhaltamani jäätelöt ovat taide-esineitä ja yhden puhaltamiseen kuluu aikaa 1-1,5 tuntia. Lisäksi täytyy tehdä esi- ja jälkityöstöä, veistos ei valmistu päivässä.” Taito 6/2020)
Edesmennyt runoilija Tommy Tabermann (1947-2010) kirjoitti maamme ehkä luetuimpia rakkausrunoja. Tässä ote runosta Älä kerro minulle: ”Jos sinulta vielä talvella/ riittää minulle edes pienin/ katseen murunen, niin mitätön/ ettei sitä köyhimmällä kadulla/ edes kurjin kerjäläinen/ huomaisi noukkia, näet minun/ kävelevän pitkin/ kukkivaa syreeninoksaa./ Älä kerro minulle totuutta.// Että se jo kesällä lakkasi/ kukkimasta, syksyllä katkesi/ välinpitämättömässä tuulessa,/ talven tullen tallattiin/ lumeen joka kulki sen yli/ kepeästi, taakseen katsomatta,/ sinun viileillä jaloillasi.// Minä kävelen pitkin syreeninoksaa/ ja sinä kävelet pitkin samaa/ huokuvaa, metistä tuoksuvaa/ oksaa minua vastaan./ Älä kerro minulle./ Minä putoaisin.// Älä Kerro.”
Tämä runo on julkaistu Gummeruksen uudessa koosteessa Tommy Tabermann: Olisipa kaipaus viiniä (2020).
Muun muassa tätä aineistoa on vuoden ensimmäisessä Pistepostissa, joka on näkövammaisten kulttuurilehti.