Teksti: Jonna Heynke
Lämpimät höyrylonkerot kietoutuvat ympärilleni. Tulikuuman kiukaan vastukset naksuttavat. Lyön lisää löylyä. Tämä on paras sähkösauna pitkiin aikoihin, ellei jopa kymmenen parhaan joukossa. Ei sen väliä, että olen keskellä Tyyntämerta australialaisella risteilylaivalla, joka on juuri aloittanut matkansa Numean saarelta kohti Sydneytä. Löylyäkin saa itse heittää mielensä mukaan, vaikka ämpäri onkin tuskin isoa kauhaa suurempi.
Saan saunaseuraa australialaisnaisesta, joka ei koskaan ennen ole ollut löylyissä. Kun hän saa kuulla minun olevan Suomesta, hän alkaa kysellä saunomisvinkkejä alkaen siitä, kauanko saunassa ollaan kerralla. Totean kuten aina, että niin monta saunomisohjetta on kuin on saunojaakin. Kerron myös, että tämä on yksi äkäisimmistä mutta parhaista sähkösaunoista, jossa olen ollut.
Ajatuksissani palaan tuhansien kilometrien päähän kesämökillemme vasta ihanan kuumaksi lämmitettyyn savusaunaan.
”Eikö sellaiseen saunaan tukehdu?” aussi kauhistelee. Vastaan viskaamalla lisää löylyä. Aussikin ihmettelee, miten se tekee hengittämisen helpommaksi.
Monet nykyisessä kotimaassani Saksassa eivät tähän usko. Niinpä täkäläisissä saunoissa, joiden ovissa usein lukee isolla AITO; SUOMALAINEN SAUNA, ilma on rutikuivaa ja tukahduttavaa. Kerran tai pari tunnissa tulee joku henkilökunnasta heittämään kiukaalle äkäiset löylyt. Löylyistä ja niiden mahdollisista tuoksuista ilmoitetaan jämptiin, saksalaiseen tapaan saunaosaston seinillä. Löylyä lyödään usein niin paljon, että minäkin, jopa sata-asteiseen saunaan tottunut himolöylyttelijä alan paistua.
Tilanteen tekee erikoiseksi myös saksalaisten tapa huitoa pyyhkeillä kuumaa ilmaa ympärilleen. Sama, huomattavasti leppoisampi löyly saataisiin aikaan, jos saunat oikeasti olisivat aidosti suomalaisia. Monia kammoksuttaa lisäksi saksalainen sekasaunakulttuuri. Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja minua eivät kanssani saunovat köriläät häiritse.
Vaikka täällä suomalaiset saunat ovat yleensä silkkaa löylyttelijöiden höynäytystä, muiden saunojen osalta vallitsee suoranainen runsaudenpula. Läheisessä Therme Erding -nimisessä saunamaailmassa, johon koronan kadottua matkustamme, on peräti kaksikymmentäseitsemän erilaista saunaa. Monien aromisaunojen lisäksi saunoissa voi ihailla upeilla ledeillä aikaansaatua tähtitaivasta, kuunnella luonnon ääniä tai vaikkapa paistaa sämpylöitä. Onneksi tämä nautiskelijan paratiisi tarjoaa myös majoitusta ja ruokaa. Kaikkien saunojen perusteellinen testaaminen vaatii ehdottomasti useita päiviä.
Aika meinasi loppua kymmenen saunaa kattavassa, Bayreuthissa sijaitsevassa kylpylässäkin, vaikka saunomiseen oli varattu neljä tuntia. Aloitin tapani mukaan lempeimmästä, vain nelikymmenasteisesta kivisaunasta, jonka keskellä lorisi hiljaa kivistä tehty suihkulähde. Naapurissa oleva venäläinen banja olikin sitten hyppäys kylmään veteen, vaikka tämä vertaus saunoista puhuttaessa ei paras olekaan. Kuumuus vyöryi päälle kuin se kuuluisa KGB:n agentti tuoden mukanaan upean, hunajaisen tuoksun ja mahtavan tunnelman. Juttukavereista ei saunoissa yleensä ole pulaa, eikä tämäkään keikka tehnyt poikkeusta. Ja tarinoiden tahti vain kiihtyi, kun istahdin ”Neljä vuodenaikaa” -nimetyn saunan lauteille. Nimitys tulee siitä, että saunan tuoksu vaihtuu kuhunkin vuodenaikaan sopivaksi. Tällä kertaa nenäni löysi ihanan kanelisen joulun. Löylyä ei tässäkään saunassa lyönyt kukaan, joten oli pakko käydä vilvoittelemassa pihalla. Kun pulahdin nakuina polskivien saunakavereiden sekaan totesin taas kerran, että maassa maan tavalla.
Erilaisina ryöppyinä ja pisaroina vettä suhauttelevien elämyssuihkujen jälkeen oli vuorossa lempeä luontosauna. Suihkulähde solisi, ja kaukaa saattoi kuulla erilaisten lintujen laulun. Hienoista maisemista en päässyt sokeana nauttimaan, mutta valojen vaihtelun yöstä päiväksi ja päivästä illaksi erotin selvästi.
Ja viimeistään aistini räpsähtivät täyteen loistoon, kun istahdin vahvasti eukalyptuksentuoksuisen höyrysaunan penkille. Saksassa toisin kuin Suomessa höyrysaunat eivät haise desinfiointiaineilta vaan aidoilta eteerisiltä öljyiltä. Sehän onkin juuri yksi höyrysaunan niin autuaaksi tekevistä elementeistä. Vaikka tuoksuttomuus tuntuu olevan Suomessa päivän sana, soisin tämän vuosituhansia vanhan perinteen pysyvän ennallaan.
Petynkin hiukan, kun australialaislaivan höyrysauna osoittautuu sekin tuoksuttomaksi, vaikka höyry ihanasti luihin ja ytimiin hiipiikin. Thaimaalaisen spa-hoitolan höyrysauna, johon istahdan noin kolmea kuukautta myöhemmin, taas huumaa tuoksullaan.
Nyt tarinan kirjoitushetkellä alkaa loppusyksy tehdä tihujaan. Yhä useammin tuleekin napsautettua infrapunasauna päälle. Oman sähkösaunan valmistumista joudumme vielä tovin odottelemaan, mutta kuiviin paikkoihin, kuten vaikkapa työhuoneeseen, soveltuva infrapunasauna toimii erinomaisena ensiapuna saunatuskaan. Sauna on kuin valtava kaappi, jonka ovi on lasia. Infrapunasäteitä tuottavat paneelit ovat puuseinissä ja penkin sivussa. Vaikka säteily-sanalla on huono maine, kiitos eräiden neuvostoliittolaisinsinöörien huonosti suunnitellun ja sitäkin surkeammin toteutetun ydinvoimalan turvallisuuskokeen, kyse ei ole mistään sen ihmeellisemmästä kuin lämmöstä, jota me ihmisetkin tuotamme.
Tunne on vähän sama kuin istuisi aurinkoisella säällä varjon alla. Infrapunasaunasta on apua moniin vaivoihin kuten erilaisiin särkyihin ja stressiin. Elimistön lämpötila kohoaa syvälle pääsevän lämmön ansiosta, jolloin hiki alkaa virrata ja myrkkyjä poistua. Hikoilu on niin runsasta, että kolmen vartin saunomissession aikana minäkin litkin puolitoista litraa vettä.
Suomalainen löytää siis saunan aina kun tahtoa vaan riittää. Ja tarpeen vaatiessa sauna rakennetaan vaikka telttaan kuten teimme vuosia sitten ruotsalaisen Merenkurkussa sijaitsevan Holmön-saaren rantaan. Mutta niinhän se on, että sauna ei lähde saunojasta, olisi maa tai valuutta mikä tahansa.
Eli ei kun lisää löylyä vaan!