Teksti: Eija-Liisa Markkula
Tärkeiden tapahtumien juhlistaminen on pandemiarajoitusten takia jouduttu tänä keväänä joko kokonaan peruuttamaan tai siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Näin kävi myös Sokeain kuunnelmapalkinnon kanssa; voittaneesta kuunnelmasta ja Vuoden ääninäyttelijän valinnasta tiedotettiin, juhliminen jäi syksyyn… Voittoisa kuunnelma on Elina Hirvosen samannimiseen romaaniin pohjautuva kaksiosainen Punainen myrsky, Vuoden ääninäyttelijäksi julistettiin Jussi Lehtonen. Haastattelin häntä puhelimitse – ensimmäisellä kerralla hän oli studiossa ja toisella ”Karkkilan takana olevalla mökillään”. Korona rassaa meitä kaikkia, niinpä Jussikin totesi, ettei hän näinä aikoina mielellään edes mene Helsinkiin, joka tyhjine katuineen on kuin jokin ahdistava aavekaupunki.
Punainen myrsky on kirjanmittainen irakilaisen Habibin monologi, kehityskertomus, jossa pakolaiseksi ajautuva poika kasvaa varhaislapsuudesta aikuisuuteen. Se on kertomus integraatiosta, tai oikeastaan sen todellisesta mahdottomuudesta. Se on myös kertomus pojan äidistä. Kuunnelmassa tämä kaikki tuodaan julki siten, että päähenkilö puhuu ikään kuin suuren liikkuvan äänikollaasin kulkiessa hänen ohitseen ja lävitseen. Päällekkäiset äänimaailmat on työstetty suurenmoiseksi ajan ja paikan aitouden toteutumaksi. Tuntui uskomattomalta, kun Jussi Lehtonen kertoi, että hänen osuutensa tehtiin studiossa vain ohjaaja Soila Valkaman ja äänisuunnittelija Anders Vikstenin läsnä ollessa. Kuunnelman äänimaailma luotiin Jussin osuuden valmistuttua. Valmis kuunnelma on vaikuttavuudessaan ainutlaatuinen.
Jussi Lehtonen (s. 1974) on kuulunut Kansallisteatterin vakinaiseen näyttelijäkuntaan jo lähes 20 vuotta. Hänen aloitteestaan sinne on perustettu Kiertuenäyttämö, jossa hän on taiteellinen suunnittelija, toisena työntekijänä on tuottaja, ja lisäksi mukana on Kansallisteatterin kiinnitettyjä taiteilijoita ja freelance-näyttelijöitä. Kiertuenäyttämö vierailee hoitolaitoksissa, vankiloissa, vammaisten asumisyksiköissä ja yleensäkin sellaisten marginalisoituneiden ihmisryhmien keskuudessa, jotka eivät itse voi lähteä teatteriin. Kansallisteatteri subventoi näitä vierailuja omista taloudellisista resursseistaan. Toisaalta ryhmä tekee Kansallisteatterin näyttämöille dokumenttiteatteria. Näytöksissä on tuotu esille esimerkiksi vapautuneiden vankien yhteiskuntaan sopeutumisen ongelmia ja pakolaisten kotoutumisvaikeuksia. Näissä esityksissä on aina näyttelijöinä mukana sisällössä käsiteltäviä asioita kokeneita ihmisiä. Tuomalla heidän asiansa valtakunnalliselle päänäyttämölle heidät tuodaan myös yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Mutta nyt Kansallisteatterin ovet ovat suljettuina. Tällä kaudella Kiertuenäyttämön tuottamana sai ensi-iltansa näytelmä nimeltä Undocumented Love, mutta esityskausi katkesi kesken. Sen esittämisestä Hollannissa, Norjassa ja Tanskassa oli jo ehditty sopia. Jatko on auki. Yhtä epävarmaa on toisenkin Jussi Lehtosen ohjaaman produktion suhteen: Jussi kertoi, että he ovat harjoitelleet jo kaksi vuotta Lehman-trilogia -näytelmää Espoon kaupunginteatteriin, mutta pandemia-rajoitukset sulkivat teatterin kolmea päivää ennen ensi-iltaa. Samoin saattaa käydä näytelmän Tampereen Työväenteatteriin syksyksi sovitun ensi-illan kanssa.
Jussi Lehtonen tuli kuuluisaksi v. 2006 uraauurtavista vierailuistaan vankiloihin ja hoitolaitoksiin. Hän itse toteaa tuosta ajasta: ”Siihen aikaan taideinstituutiot eivät olleet juurikaan sekaantuneet muihin maailmoihin, esim. sosiaalitoimen yksiköihin – taideinstituutio oli taideinstituutio, ja siellä pelattiin taiteen säännöillä”. Hän esitti Shakespearen sonetteja ja jo silloin uskoi vahvasti siihen, että laitoksiin suljetuilla ihmisillä on suuri taiteen kokemisen tarve, elähtymisen tarve. Jussin mielestä taidelaitosten velvollisuus on vastata heidän tarpeisiinsa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon pohjalta. Hänelle oli tärkeää havainnoida erilaisten yleisöjen vaikutusta esiintyjään. Vierailujen anti oli niin mielenkiintoista, että siitä vähitellen kehkeytyi Jussille oma tutkimusala. Hän valmistui taiteen maisteriksi ja v. 2015 väitteli taiteen tohtoriksi aiheenaan ”Elämäntunto – näyttelijä kohtaa hoitolaitosyleisön”.
Jussi Lehtonen on opettanut maisterivaiheen opiskelijoita oman käytännönläheisen metodinsa mukaisesti. Hän on lähettänyt pienen opiskelijaryhmän – tämän valmistettua ensin oman lyhyen esityksensä – viiteen erilaiseen asumisyksikköön esiintymään eristyksissä eläville ihmisille. Opiskelijaryhmiä on ollut useita, ja näin on saatu laajaa havainto- ja vertailumateriaalia, kun on pyritty selvittämään, miten teatteritaiteen keinoin voitaisiin vaikuttaa yhteiskunnallisen tasa-arvon lisäämiseen. Jussi Lehtonen on post doc -tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa 5-vuotisessa ArtsEqual-hankkeessa, jossa tutkitaan minkä tahansa taidelajin mahdollisuuksia edistää tasa-arvoa.
Vaikuttavimman sysäyksen yhteiskunnallisen teatterin tekemiseen Jussi sai opiskeluaikanaan ollessaan vaihto-opiskelijana Liettuassa. Maa oli ollut itsenäinen vasta kymmenisen vuotta eivätkä Neuvostoliiton aikaiset pelot olleet vielä hälvenneet. Siellä tehtiin metaforista teatteria, joka oli saanut alkunsa jo neuvostovallan aikana. Siinä uskaltauduttiin teatterin kielellä puhumaan kiellettyinä olleista asioista ja peloista. Esittäminen oli hioutunut hienoksi ja taiteelliseksi. Jussi koki suurena elämyksenä sen, että saattoi olla maassa, jossa näin korkealaatuinen teatteri oli suuressa kansansuosiossa – lippuja jonotettiin. Hän näki, mitä tarkoittaa teatterin nälkä.
Edellä oleva vie meidät helposti Jussin taustaan liittyvistä kysymyksistä suurimpaan ja tärkeimpään: Mistä tuli into ja palo teatteriin? Hän olisi mitä ilmeisimmin menestynyt yhteiskuntatieteilijänä tai vaikkapa poliitikkona! Teatteri avautui hänelle Kuopion ilmaisutaitolukiossa. Siellä hän löysi oman väylänsä, kaikenlaisten tunteiden ilmaisemisen oikeutuksen. Ainekirjoitus oli hänen intohimonsa. Ilmaisutaidon tuntien ohella koulussa oli teatteripiiri, joka teki yhteistyötä Kuopion kaupunginteatterin kanssa siten, että ammattinäyttelijöitä oli ilmaisutaidon opettajina, ja oppilaat pääsivät mukaan esiintymään kaupunginteatterin näyttämöille.
Entä tulevaisuus koronan jälkeen tai sen jatkuessa? Alullaan on jo yhteistyöprojekti Etelä-Amerikkaan. Jussin on tarkoitus matkustaa Uruguayhin ja tehdä siellä vankilateatteria. Haastattelun kuluessa hän mainitsi, että olisi myös mielenkiintoista tehdä jokin projekti näkövammaisuuteen liittyen.
