Teksti: Tanja Rantalainen
Kirsti ”Kinke” Rosendahl (s. 1956) on skannannut näkövammaisten käyttöön yli 1200 julkaisua. Suurin osa on kirjoja, mutta on joukossa sellaisia lehtiäkin, joita ei muussa muodossa ole näkövammaisten saatavilla. Kajastuksen edeltäjän ja alkukohdan, Varjojen mailta -lehden ensimmäisen vuosikerran skannaustyö ehti odottaa pari vuotta, mutta korona-aikaan sekin tuli tehtyä.
Historiallisesti merkittävä ja näkövammaisyhteisölle tärkeä urakka oli Kinken mukaan kaikista hänen skannaustöistään vaivalloisin.
– Kirjan tai lehden skannaaminen automaattiskannerilla on vasta varsinaisen työn alku, se helpoin ja tylsin homma. Seison skannerin vieressä ja käännän sivuja. Kuuntelen jotain samalla. Skanneri skannaa kolmen sekuntin välein. Jos en ehdi ajoissa, annan yhden tyhjän sivun pyörähtää väliin, Kinke kuvaa.
Suurin työ on tekstin lukeminen ja käsittely. Jokaisen skannaamansa kirjan tai lehden Kinke on lukenut välimerkin tarkkuudella. Varjojen mailta -lehden vuoden 1931 numerot olivat vanhoja ja haalistuneita, sivuja oli irti, palstat erikokoisia ja mainoksia siellä täällä. Runo alkoi jostakin kohdasta, mutta jatkuikin aivan toisaalla. Kinken skannaustyö oli käsityötä, tekstien maalaamista ja siirtämistä ja puuttuvien osien etsimistä. Ruotsinkielisen osuuden hän jätti tekemättä.
– Minun ruotsini ei taivu siihen, että pystyisin päättelemään, mikä on runon seuraava säe. Ruotsinkielinen materiaali kuvina on tallessa, jos jotakuta kiinnostaa sellainen salapoliisintyö, Kinke markkinoi.
Varjojen mailta -lehden nyyhkytarinat sokkoraukoista menevät nykylukijasta ehkä monessa kohtaa uskottavuuden yli ja ohitse, mutta ajankuvana ne ovat loputtoman kiehtovia. Kinke luki lehdistä erityisen mielellään näkövammaisyhdistysten vuosikatsauksia.
Varjojen mailta -lehden vuosikerta 1932 saattaa sekin ilmestyä Kinken skannaamana.
– Silloin voitte tosin ajatella, että nyt sillä raasulla ei ollut mitään muuta tekemistä, Kinke nauraa.
Kirjastot kiintopiste
– Olen kotoisin holistiperheestä, jossa aloitettiin aina uusi elämä uudessa osoitteessa. Laskin joskus, että 1,2 vuotta samassa paikassa oli lapsuuden perheessä ennätys. Kun muutin Helsingin Näkinpuistoon vuonna 1986 päätin, että vähään aikaan en ryhdy muuttopuuhiin ja Näkinpuistossa olen asunut siitä asti, Kinke kertoo.
Kinke syntyi sokeana. Ehkä syynä oli äidin raskausaikana sairastama vihurirokko, sitä ei varmasti tiedetä. Pisimpään perhe viihtyi Oulussa, josta Kinke sanoo olevansa kotoisin.
Kotona ei ollut paljon kirjoja, mutta pikkusiskon kanssa käytiin usein kirjastossa. Lempikirjailijan kohdalla Kinke epäröi, mutta sanoo sitten, että A. A. Milne. Pikkusisko, joka on edelleen läheinen, luki Milneä aikanaan Kinkelle ensimmäistä kertaa.
– Nalle Puh rakentaa talon -kirjasta löydän aina uutta. Se on niin liikuttava ja sympaattinen, eivätkä hahmot ole yksioikoisia, Kinke sanoo.
Kirja on hänestä jo esineenä sellainen, ettei sitä voi laittaa roskiin. Kinken haaveena on aina ollut, että hän saisi asua kirjastossa, kirjojen keskellä.
Moukan tuuria
Kirjahullun suuntautuminen tietotekniikkaan oli Kinken mukaan moukan tuuria. 5-vuotiaana kotoa sokeainkoulun esiopetusryhmään lähtenyt Kinke kävi sokkolan jälkeen tavallisen keskikoulun. Viidennellä luokalla oli ammatinvalinnanohjausta.
– Ammattivalinnanohjaajalla ei ollut mitään tietoa näkövammaisten ammateista. Luulen, että hän kuvitteli, että tietotekniikka on semmoista reikäkorttien kirjoittamista ja suositteli siksi minulle sitä, Kinke muistelee.
Näkövammaisten ammattikoulussa Kinke kävi ensin yleislinjan ja sitten atk-linjan. Hän huomasi pitävänsä siitä, että sai miettiä ja rakentaa. Kinke oli päätynyt oikealle alalle aika lailla vahingossa.
– Valmistuin 1978, kun oli lama. Ilman työkokemusta näkövammaisella ei ollut kummoisiakaan mahdollisuuksia työllistyä. Hain töitä kaksi vuotta. Atk-opettajani Lehtisen Heikki oli luvannut, että voin käydä koululla tekemässä tehtäviä ja kävin silloin tällöin Leppävaarassa näkövammaisten ammattikoululla. Kerran Heikki sitten kysyi, olenko hakenut sitä Nesteen paikkaa, Kinke kertoo.
Kinke ei ollut, mutta Heikki laittoi hakemaan. Pian Kirsti palkattiin atk-ohjelmoijaksi ja myöhemmin hän työskenteli Nesteellä järjestelmäasiantuntijana. Kinke vastasi henkilöstön ja palkkahallinnon sovelluksista, vaikka kertoo, että siihen aikaan kaikki tekivät konttorilla kaikkea.
– Eläkkeelle jäin vuonna 2002, kun meno oli mennyt aina vain hullummaksi. Euroihin siirtymisestä selvittiin, mutta työtahti ei rauhoittunut yhtään. Aikataulut olivat aina joidenkin muiden tekemiä kuin niiden, joiden työt piti toteuttaa. Yöunet alkoivat mennä, Kinke kertoo.
Kinke totesi silloin, ettei kukaan kiitä, jos pilaa terveytensä, jäi pois työelämästä, eikä ole katunut kertaakaan. Yksinhuoltajaäidillä on riittänyt kolmen tyttären, kirjojen ja opaskoirien kanssa tekemistä.
Vasikka kevätlaitumella
Eläkkeelle jäämisen aikoihin Kinken piti hankkia uusi tietokone ja hän tuli ostaneeksi sen kylkeen skannerin. Kolmesta tyttärestä keskimmäinen keräsi Agatha Christien kirjoja ja Kinke pyysi, että tytär antaisi hänelle skannattavaksi sellaisen, jota ei löydy näkövammaisten kirjasto Celiasta.
– Olin kuin vasikka kevätlaitumella, kun löysin Celian ulkopuoliset kirjat. Se, että pääsin tutkimaan pääkaupunkiseudun kirjastoverkko Helmetin koko valikoiman ja käymään läpi divareita laajensi reviirin ihan sfääreihin. Yhteen aikaan menin aina kylässä ensimmäiseksi ihmisten kirjahyllylle. Celiassa on ihan hyvät valikoimat, mutta tuntui ihmeelliseltä, että sai valita kaikki kirjat ihan itse, Kinke kertoo.
Samaan aikaan, kun Kinke oli aloittanut skannaamaan kirjoja itselleen, Näkövammaisten liiton Tiedonhallintapalvelu aloitti a-kirjaprojektin. A-kirja tarkoittaa asiakkaan tuottamaa kirjaa erotuksena e-kirjoista, joita myös oli alkanut ilmestyä. Kinke sai projektin tunnukset ja alkoi vuonna 2002 siirtää skannaamiaan kirjoja alustalle, jossa ne olivat näkövammaisten vapaasti käytettävissä.
– Minulla oli useampi kirja odottamassa projektia, jonka en tiennyt olevan olemassakaan.
On ihmisillä hullumpiakin harrastuksia. Tällaista se kirjahulluus teettää, Kinke summaa.
VARJOJEN MAILTA
Lehteä mainostettiin sen toisessa numerossa näin:
Voitte allaolevalla kupongilla tilata tämän lehden joka tänä vuonna ilmestyy kymmenenä numerona, mainittakoon että marraskuulla ilmestyy erikoinen juhlajulkaisu sokeain päivän johdosta. Samoin joulunumeromme tulee olemaan hyvin runsassisältöinen. Tilaushinta täksi vuodeksi on 28:– mk. mutta Te saatte maksaa sen sitten kun Teille sopii, lehden lähetämme heti: Varjojen Mailta, toimitus, Helsinki, Pengerkatu 11. B. 34.
Ja sitten runo:
YLÖS YÖSTÄ
Pois poluilta synkän yön
ja teiltä varjojen vallan
mun tahtoni tahtois ponnahtaa
ja murskata elämän hallan.
Olen kulkenut kuilujen jyrkänteet
ja kalmiston kylmät rannat,
minä tunnen tuiskut, myrskysäät,
siksi, mieleni, kauvas kannat.
Minä kylvän kylvöä kentille jään,
valopylväitä pystyyn nostan.
Minä kohtalon kovan pirstaks’ lyön
ja valon vallalla kostan.
Ovet auki mä tahtoisin onnelaan
ja luojani tahtoa taivaan,
ja lempeä varjojen maailmaan
valon lapsilta kaihoten kaipaan.
A. Karvonen