Teksti: Gyöngyi Pere-Antikainen
Hyvät lukijamme!
Joulu lähestyy ja jouluhan on monelle meistä se rauhallisin lukuaika vuodessa. Mikä sen parempaa, kuin kääriytyä torkkupeittoon sohvan nurkkaan kuuma muki ja hyvä kirja seuranaan! Mutta mikä olisi se hyvä kirja? Kertokaa te, hyvät lukijat! Tässä uusin listamme ja suosituksianne odotamme edelleen!
Kertoisitteko meille kirjasta, joka on viime aikoina jäänyt erityisesti mieleenne? Koskettava lukukokemus, merkityksellinen tietokirja, erityisen viisas tai viihdyttävä romaani, säväyttävä elämäkerta… Kirjallisuuden lajilla ei ole väliä, tärkein on oma elämyksellinen lukukokemuksenne! Pyydämme tiiviin ja persoonallisen, lauseen-parin -pituisen selityksen suosituksenne tueksi. Ja korostakaamme itsestäänselvien klassikoiden sijaan nyt harvinaisempia helmiä! Pannaan hyvät kirjat kiertämään virtuaalisesti!
Odotamme suosituksianne joko sähköpostitse osoitteeseen: palaute@kajastuslehti.fi tai vaikka postikortilla osoitteeseen: Kajastus, Marjaniementie 74, 00930 Helsinki
Ira Levin: Suudelma ennen kuolemaa
Mies on päättänyt hankkia omaisuuden avioitumalla rikkaan naisen kanssa. Mutta entäs, kun suunnitelmat menevät pieleen ja niitä ruvetaan peittelemään? Tämä on huikea dekkari, jossa ei ole turhan yksityiskohtaisia väkivallan kuvauksia, tosin ei kirjan nimestä huolimatta myöskään romantiikkaa.
– Satu Linna
Kirjailija itse lukijana
Missäs tv-ohjelmassa aina sanottiinkaan että ”ei kun nythän mä vasta hokasin” tai niin kuin Minna Lindgrenin yksi kirjan henkilöistä, Irma, aina sanoi oivallettuaan jotain: ”Nythän minä leikkasin”.
Nimittäin, että yksi kirjasuositusidea voisi olla sellaiset kirjat, jotka tekijä itse on lukenut. Eiväthän kaikki tekijät ole hyviä lukijoita, mutta usein on mielenkiintoista tutustua tekijän ääneen, kun hän lukee omaa tarinaansa. Muistan ainakin olleeni aivan lumoutunut kuunnellessani Päivi Istalan omaa elämäkertaa hänen itsensä eloisasti lukemana. Samoin Seela Sellan Se Palaa -muistelmateos tulee tässä yhteydessä mieleen.
– Sirkku
John Steinbeck: Eedenistä itään
Luin tämän kirjan ikuisuus sitten ja yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli kuin käsky lukea kirja uudestaan ja voi veljet, mikä kirja! Tämän lukeminen vaatii varmaan kiireettömän ajan, jotta elämys säilyy loppuhuipentumaan saakka. Kirjaesittelyssä mainitaan, että kirja kuvaa hyvän ja pahan taistelua ihmissielussa ja käytännön elämässä.
– MN
Samasta kirjasta
Kirja vie lukijan syviin mietteisiin. Ihmisen mielenmaailmaa on kuvailtu syvällisen raadollisesti. Ihmisen sisimpään voi nähdä, tai sitten ei! Ihmisen katseen alla voi olla turvassa tai sitten ei. Ihminen hakee turvaa toinen toisistaan tai sitten ei. Kaikki vaihtoehdot elävät ja ovat mahdollisia, mitkä niistä sitten lienee ne parhaat?
– Tarja Varonen
Haruki Murakami: Komtuurin surma
Murakami palaa uusimmassa suomeksi käännetyssä teoksessaan tuttujen teemojen pariin; päähenkilön loputtomat rutiinit, samojen musiikkikappaleiden toistaminen ja muista ihmisistä eristäytyminen. Alussa on yli 500 sivua arkipäivän ja vuoriston kauneuden kuvailua. Taustalla kuitenkin tapahtuu ja yhtäkkiä ollaan maagisten tapahtumien keskellä ja mikään ei ole enää tavanomaista tai normaalia. Vuoristoon yksinäisyyttä hakemaan etsiytynyt päähenkilö, eronnut taidemaalari, havaitsee, että jokaisella hänen naapureistaan on omat salaisuutensa ja jopa hänen asuntonsa, vanha taiteilijakoti, kätkee sisäänsä yllätyksiä. Murakamin mielikuvitus toimii loistavasti, mutta tarina rönsyilee paljon ja lopussa tuntuu, ettei kaikkia langanpätkiä saada solmituksi, kuitenkin viihdyttävä kirja varsinkin japanilaisen kulttuurin ystävälle.
– Rami
David Grossmann: Hevonen meni baariin
Maineikkaan israelilaiskirjailijan loistava romaani, mitoiltaan pieni, mutta voi, miten hieno, mieleenpainuva elämys! Romaanin konkreettinen tapahtumapaikka on parituntinen standup-tilaisuus. Kertoja saa kutsun tilaisuuteen lukionaikaiselta ystävältään, jonka hän on pyyhkinyt mielestään. Illan aikana eteemme piirtyy tuo hauras ystävyydenalku ja koomikon lapsuus ja sen traaginen käännekohta. Sydäntä särkevä tarina, täynnä naurua – tätähän standup parhaimmillaan on! Ja Grossman on taatusti perehtynyt aiheeseensa, tai pikemminkin standupin tyylilajiin poikkeuksellisen hyvin, niin luontevasti se häneltä soljuu. Kielellisesti romaani on kekseliäs, rikas ja upea, samaten sen tiivis tunnelma – tätä kuunnellessa ei ollut vaarana nukahtaminen…
– Jenni A.
Ruth Ware: Valhepeli
Koukuttavan psykologisen trillerin alussa kertoja-päähenkilö Isa tapaa pitkästä aikaa kolme ystävätärtään. Kouluaikana tytöt olivat muodostaneet omalaatuisen tiiviin tyttöjengin. Yksi heistä, Kate sai toiset auttamaan itseään epätavallisessa hätätilanteessa. Mutta miten Katen isä oikeastaan kuoli, ja ovatko ystävykset sekaantuneet murhaan?
Aira Vuoriston kirjoittama Suvussa surmansuu on lämmintunnelmainen perinteinen dekkari – hyvää luettavaa kaikille, joiden mielestä kiinnostavaan rikosromaaniin ei tarvita tolkutonta väkivaltaa. Sukujuhlien nuorin vieras, parikymppinen Johannes murhataan. Pian selviää, että monilla sukulaisilla oli erivahvuisia motiiveja vihata Johannesta. Nuori poliisi Pietari Päre ja hänen psykologivaimonsa Sonja selvittelevät asiaa.
– Satu
No niin, löytyihän niille dekkareille vastapainoksi mielenkiintoista faktaakin: Mika Mäkeläinen: Kimlandia, silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa tai Matti Rämö: yhdeksän hengästyttävää seikkailukirjaa ympäri maailmaa tehdyistä polkupyörämatkoista, uusimpana kotimainen Polkupyörällä napapiirille.
– Leena Lindeman, Espoo
Jotkut kirjat vain pitää lukea. Näin ajattelin tarttuessani Jari Tervon Loiri-elämäkertaan. Toisin kävi. Kirja tempaisi mukaansa, ja luin sen kolmessa päivässä. Tervo on yksi maamme eturivin kirjoittajia ja hän oli hyvin perehtynyt Vesa-Matti Loirin värikkääseen elämään. Hieno ja rehellinen henkilökuva monilahjakkaasta miehestä. Kirjan lopussa liikutuin kyyneliin. Ja eikös Veskun motto ole jotensakin, että ”jos ei anna kaikkeaan, ei kannata antaa mitään.”
– Sari
Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä
Minulle Sirpa Kähkösen luoma äidinkielellinen kielikuva ihmissuhdepeleistä, eriasteisista yhteiskuntaluokista, valtataistelusta ja aineellisesta hyvinvoinnista on kiehtovaa ja Kähkönen minun mielestäni osaa sen tehdä erinomaisella tavalla.
– Vike
Meiltä löytyy muutamakin taitava keski-ikäinen mieskirjailija. Yksi heistä, nuortenkirjailijana jo mainetta niittänyt, on Antti Halme. Hänen humaani romaaninsa Saattaen vaihdettava on sekä syvällinen että viihdyttävä. Sen kolme päähenkilöä ovat espoolainen perheenisä Mika, joka työskentelee mainostoimistossa ja tekee vapaaehtoistyötä saattohoitokodissa, kuolemansairas veturinkuljettaja Tomi, oikea alfauros, sekä perheenäiti Minna, joka hukuttaa suurta suruaan alkoholiin ja menettää muutenkin otettaan arjesta. Kirjan lopussa selviää, miten nämä kolme ihmistä liittyvät toisiinsa. Yksi kirjan teemoista on se, mitä ihminen kenties katuu kuolinvuoteellaan? On siellä monia muitakin ajatuksia herättäviä teemoja, kuten vanhemmuus, yyteet, nuorten vaikeudet ja tottakai junat.
– Pata
Ilkka Remes: Pedon syleilyssä
Kirjassa sokea poika Eero seikkailee.
– Tarmo Kulmanen
John Muir: Ensimmäinen kesäni Sierra-vuorilla
Kirja on tulvillaan hienoa luonnonkuvausta! Kieli on rikasta ja teksti sulautuu luontoon nautinnollisen hivelevästi. Mies lähtee lammaslauman ja paimenten kera vuorille kesäksi. Hän on luonnontutkija ja vuorilla hän saa samalla tarkkailla luontoa ympärillään. Sen hän tekeekin sydämensä kyllyydestä ja se kyllyys tulvehtii jokaisessa lauseessa, sanassa ja kirjaimessa. Tämän kirjan arvon ymmärtävät ne, jotka ovat kokeneet, liikkuneet ja olleet vain luonnon keskellä, olleet osana sen ihmeellistä suuruutta pienenä ihmisenä. Lukija ei riko kirjan henkeä, vaan on osana kirjailijan kuvaamaa luomakuntaa
– Tarja Varonen
Kay Adam: Kohta voi vähän kirpaista – nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat
Elämän ja kuoleman kysymykset. Jatkuva ihmisruumiin eritteiden tsunami. Surkeammat tienestit kuin sairaalan pysäköintimittarilla. 97 tunnin työviikko ja hei hei ystävät ja vapaa-aika. Sellaista on nuoren lääkärin elämä. Nämä salaiset päiväkirjamerkinnät on raapustettu keskellä sairaalan hektistä arkea. Ne tuovat iholle todellisuuden lääkärisarjojen takana – sensuroimatta yhtäkään ällöttävää yksityiskohtaa tai potilaiden älynväläystä. Päiväkirja paljastaa kaiken mitä olet halunnut tietää sairaalaelämästä – ja enemmän kuin muutaman asian, jotka olisit voinut jättää väliinkin. Ja kyllä, sen lukeminen voi vähän kirpaista.
– Neuloottinen lukutoukka
Talvisodasta tulee kuluneeksi 80 vuotta ja siksikin
Gordijenko Anatoli: Kuoleman divisioona
Celia esittelee: Dokumenttiromaani puna-armeijan divisioonan tuhoutumisesta talvisodan kauhistuttavimmassa vaiheessa. Teos perustuu sotakirjeenvaihtaja N. I. Klimovin päiväkirjaan. Ja lisään itse, että dokumenttiromaanimaineestaan huolimatta kirjan tyyli on kuin Jack Kerouacilla. Tähän olisi vastapuolen kuvaus Panu Rajalan kirjassa Yrjö Jylhä: talvisodan runoilija. Muistaakseni tämän kirjan sivulta 129 alkaa kuvaus, millaista oli Taipaleenjoen toisella puolen. Kirjassa tosin sanotaan, että venäläinen runoilija olisi ollut Dolmatovsky.
– Mikael
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Tämä piti lukea melkein siltä istumalta. Kirjassa ei tapahtunut mitään erikoista, mutta kuitenkin tapahtui tosi yllättäviä ja melkeinpä mahdottomia asioita. Ahava oli minulle uusi tuttavuus ja tämän kirjan jälkeen pitää kyllä lukea hänen muutkin teoksensa.
– Riitta Hallami-Laurila, Lammi
Yksi lempigenreistäni on psykologiset trillerit. Viimeksi luin Petri Karran taiten kirjoitetun ja jännittävän kirjan Musta valo. Kirjan päähenkilö on kirjallisuuden professori, keski-ikäinen ja ylipainoinen Henrik. Hänen puolisonsa Anna on huumekyttä. Ja kuinka ollakaan, heidän poikansa Niko on luisunut huumeiden takia huonoille teille. Nikolla on 6-vuotias poika, josta isovanhemmat huolehtivat. He eivät ole kuulleet Nikosta vuosiin, kunnes tämä eräänä yönä soittaa isälleen ja pyytää tätä avukseen rikokseen. Äidille ei saa kertoa, tietenkään. Isä lähtee auttamaan poikaansa. Mihin kaikkeen vanhempien rakkaus joutuu venymään? Mitä kaikkea vanhempi on valmis tekemään suojellakseen perhettään? Anna saa tutkittavakseen jutun, jossa isä ja poika ovat mukana. Hän kätkee todistusaineistoa suojellakseen perhettä. Kirja on hyvin elokuvamainen, preesensiin kirjoitettu, huumorisävytteinenkin. Jokin Petri Karran tyylissä vetää. Huikean juonen sekaan on kätketty myös syvällisiä ajatuksia.
– Sari Karjalainen