Rohkea taiteilija ja vahva roolimalli
Teksti: Helena Taskila
Laulaja Kikasta eli Kirsi Sirenistä (1964-2005) on tänä vuonna kirjoitettu paljon eri medioissa. Enpä minäkään malta olla pistämättä lusikkaani Kikka-soppaan.
Istuskelimme kerran ystäväni kanssa viettämässä aikaa youtube-videoita katsellen. Jotenkin päädyimme ensin suomalaista feminististä rap-musiikkia kuunneltuamme klikkaamaan auki videon, jossa haastateltiin 2005 edesmennyttä Kikkaa. Videolla ystävällisen ja avoimen oloinen nainen puhuu musiikista, laulamisesta ja muista elämäänsä liittyvistä asioista. Kiinnitimme ystäväni kanssa huomiota siihen, miten avoimen alentuvasti Kikkaa ajoittain puhuteltiin. Minkä vuoksi näin oli, ja kuka lopulta oli Kikka? Suuri osa ihmisistä muistaa Kikan avoimen seksuaalisista lauluistaan ja lavaesiintymisestään. Sellainenhan Kikka oli – iloisesti ja leikitellen kahden ihmisen välisestä halusta puhuva nainen. Mutta mitä muuta hän oli, mitä hän olisi halunnut olla? Yhden vastauksen antaa tänä kesänä julkaistu Ylen 20-osainen radiodraama, joka käy läpi Kikan uran alusta loppuun sekä valottaa laulajan persoonaa myös äitinä, ystävänä ja puolisona.
Tyttö Tampereelta
Kikan tarinaa lähdetään kerimään auki niin, että vajaa nelikymppinen Sanna (Hanna Raiskinmäki) on käymässä Kikan kotikaupungissa Tampereella. Hän päätyy epäonnistuneiden Tinder-treffien seurauksena hautausmaalle, jossa huomaa entisen idolinsa Kikan haudan. Muistot alkavat tulvia Sannan mieleen, eikä nainen voi muuta kuin alkaa ottaa selvää lapsuutensa ja nuoruutensa ihailun kohteesta.
Tarina kerrotaan vuoroin Sannan, vuoroin Kikan (Hanna Vahtikari) ja tämän lähipiirin näkökulmasta. Sanna ikään kuin johdattelee kuulijan Kikan elämän vaiheisiin, ja Kikka itse kertoo loput. Kerrontatekniikka on toimiva ja kiinnostava, koska se avaa sekä fanin että fanituksen kohteen maailmaa. Näyteltyjen osuuksien lisäksi kuunnelmassa kuullaan paljon Kikan itsensä laulamaa musiikkia sekä arkistohaastatteluja.
Kikka oli tamperelaistyttö, joka työskenteli ennen laulajanuraansa mm. pankissa ja meikkikonsulentina. Ensimmäiset askelet kohti menestyksekästä uraansa hän otti paikallisessa yökerhossa dj:nä tulevan managerinsa Pia Temisevän (Emilia Sinisalo) kanssa. Kuunnelmasta käy ilmi, että Kikka rakasti aidosti esiintymistä ja laulamista ja halusi tuottaa ihmisille hyvää mieltä. Kikan ensimmäinen julkaistu kappale olikin nimeltään Mä haluun viihdyttää. Se tehtiin yhteistyössä levy-yhtiö Audiovoxin kanssa. Kikan tiimissä työskentelivät Veikko Samuli (Jukka Peltola), Juha Vainio (Taisto Reimaluoto) sekä Ilkka Vainio (Tatu Mönttinen). Mä haluun viihdyttää sai hurjan suosion ja Kikalta alettiin kysellä ensimmäistä levyä. Se ilmestyikin vuonna 1989.
Ihana sekä hirveä yleisö
Kuunnelmassa seurataan Kikkaa niin keikoille, takahuoneisiin kuin kotiinkin. Kuulija pääsee osaksi villinä riemusta hihkuvasta yleisöstä, keskusteluista levy-yhtiön tiimin kanssa, fanikirjeisiin vastaamisesta sekä kotioloissa käydyistä keskusteluista puolison kanssa. Kaikella tällä suosiolla on tietenkin myös kääntöpuolensa – on yleisö, joka ei kunnioita Kikan koskemattomuutta vaan ryntää kesken keikan riuhtomaan ja kourimaan tätä. Kikka ei myöskään välty kuulemasta törkeyksiä ja sovinistisia kommentteja. Kikka joutuu myös kokemaan kiertueuupumuksen sekä äänihuulileikkauksen, joka pakottaa hänet pidemmälle keikkatauolle ja laulukieltoon.
Kikan tarina on havahduttava esimerkki siitä, kuinka ihminen voi jäädä yhden asian vangiksi. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Kikka haluttiin aina nähdä vain sinä hauskana tuhmia laulavana naisena, vaikka hän olisi itse jo tahtonut päästä urallaan toiseen suuntaan. Kikalta ilmestyi vuonna 1997 single Rakkauden talo, joka on haikea laulu tärkeän suhteen päättymisestä – siis erilaista Kikkaa kuin mitä oli totuttu kuulemaan. Rakkauden talo ei lopulta saanut suurta suosiota. Yleisön toiveiden ja omien urahaaveiden ristipaineet varmasti vaikuttivat Kikan lisääntyneeseen päihteiden käyttöön. Surullinen uutinen kiiri ympäri maan 3.12.2005, kun laulaja kuoli kotonaan. Tuolloin Kikka oli pysytellyt raittiina muutaman kuukauden ja elätteli toiveita paluusta.
Kikka esikuvana
Kuunnelman toinen päähenkilö Sanna on kiinnostava hahmo hänkin. Kuulija saa seurata eräänlaista kehityskertomusta, jossa pienestä, koulukiusatusta Kikka-fanista kasvaa teini ja lopulta nainen, joka ei oikein osaa elää kuin haluaisi. Kun Sanna miettii Kikkaa ja ottaa tästä selvää, alkaa hän pohtia myös omaa menneisyyttään ja nykyistä elämäänsä. Kuin huomaamattaan Kikan rohkeus tarttuu Sannaan ja hän uskaltautuu tekemään päätöksiä, joita ei ennen olisi tehnyt. Vaikka Sanna on kuvitteellinen hahmo, on hän hyvä esimerkki siitä, miten Kikan rohkeus ja aitous on voimaannuttanut naisia ja tyttöjä. Ilkka Vainio muisteleekin Iltalehdessä vuonna 2015, että Kikka vapautti naiset juhlimaan. Myös esimerkiksi kirjailija Laura Gustafsson on kertonut Kikan olleen lapsuutensa idoli, ja hän on myös kirjoittanut teatteri Jurkalle Kikka Fan Club-näytelmän, jonka ensi-ilta oli vuonna 2017.
Palataanpa vielä kesäiseen musiikinkuuntelupäivään. Mainitsin, että kuuntelimme myös feminististä räppiä. Jos Kikka oli aikoinaan esikuva naisille, voisivat sitä nykyään olla esimerkiksi rap-duo Sofa tai Adikia. Vaikka Kikka ei suoraan ottanut lauluissaan kantaa naisen asemaan, hän teki sen kuitenkin esiintymällä vapautuneesti ja omana itsenään. Näin hän välitti naisille viestiä siitä, että nainen voi itse määritellä itsensä – tässä tapauksessa seksikkääksi ja kohteena olemisen sijasta toimijaksi. Tänä päivänä naiseudesta ja naisen asemasta puhutaan musiikissakin suoremmin. Esimerkiksi Sofan kappaleessa Puolukoita puhutaan kuukautisista, kun taas kappale Ei tipu on tahdittomaan ja tunkeilevaan flirttailuun kyllästyneen naisen käsky ahdistelijalle painua hiiteen.
Vaikka asiat ovat kiistämättä paremmin kuin Kikan aikana, eikä naispuolista artistia lytätä samalla tavalla esimerkiksi suorassa televisiolähetyksessä niin kuin Kikalle tehtiin, eivät asenteet edelleenkään ole muuttuneet hirveästi. Siitä kertoo sekin, että ylipäänsä täytyy tehdä niin sanottua feminististä musiikkia. Onneksi sitä tehdään, ja tytöille löytyy nykypäivänä monenlaisia roolimalleja, jotka antavat tilaa monenlaiselle naiseudelle.