Nuottiöljykriisi ei pelkää pimeää
Teksti: Marianne Tenhami
Neljästä näkövammaisesta koostuva bändi Nuottiöljykriisi esiintyi Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksen pimeässä Valo-tilassa Ethän pelkää pimeää -keikoillaan toukokuussa.
Bändiläisille musisointi on mukavaa vastapainoa päivätyölle. Yleisö oli hyvillään voidessaan kuunnella musiikkia tarkemmin pimeässä musiikin tullessa heitä lähelle. Nuottiöljykriisillä on ollut keikkoja valoisissakin tiloissa.
Pimeästä Valo-tilasta poistui hymyileviä ihmisiä.
– Ihanaa kun pääsin tällä kerralla tulemaan. Minun on jo pitkän aikaa pitänyt tulla kuuntelemaan Nuottiöljykriisiä ja nyt se onnistui, Päivi Ellenberg hehkutti.
– Onpa hyvä, pehmeä olo. Musiikki tuli pimeässä niin lähelle, iloitsivat Venla Puhakainen ja Heidi Tiihonen.
– Kitaran näppäilyt ja soinnut toimivat hyvin pimeässä, kommentoi Markus Tihumäki. Hänen seurassaan ollut Anniina Latikka olisi halunnut musiikin kuuntelun lisäksi tanssia pimeässä ja tanssikin tuolilla istuen käsillään.
– Kuuntelin musiikkia pimeässä tarkemmin, hän totesi.
Mikä nuottiöljykriisi?
Basisti ja laulaja Ville Lamminen, rumpali Jari Mikola, kitaristi ja laulaja Veli-Matti Aittola sekä laulaja Iiris Aittola aloittivat keikkailun bändillään Nuottiöljykriisi vuonna 2015.
– Haaveilin pitkään bändissä laulamisesta. Johonkin tapahtumaan tarvittiin bändi, joka voi soittaa pimeässä. Se oli alkusysäys Nuottiöljykriisille, valottaa Iiris bändin syntyhistoriaa. Nimen nuottiöljykriisi takana on mielenkiintoinen tarina.
– Luin Juha Seppäsen kirjan Selvästi juovuksissa. Kirjan innoittamana halusin kokeilla, miltä tuntuu olla vuosi ilman alkoholia. Vaikka alkoholi ei ole ollut minulle mikään ongelma, kaverit ympärilläni kuitenkin epäilivät, kestänkö bileissä selvinpäin. Kestinpä hyvinkin, mutta tämä oli ilmeisesti jonkinlainen kriisi meille kaikille, koska bändimme nimen osaksi tuli kriisi, Jari selittää.
– Alkoholiahan kutsutaan nuottiöljyksi. Öljykriisin me kaikki tiedämme, mutta meille syntyi Nuottiöljykriisi, kun nuottiöljyä ei voi juoda, Ville lisää.
Enimmäkseen musisointimme kestää päivänvalon
Vaikka Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksen Valo-tila oli pimeänä, bändi soittaa myös valoisissa paikoissa. Keikkapaikat ovat vaihdelleet ravintoloista, syntymäpäiviltä ja kauppakeskusten lavoilta aina maalipallon EM-kisojen avajaisiin ja kisojen loppubileisiin.
– Enimmäkseen musisointimme kestää päivänvalon, kuittaa Jari pilke silmäkulmassa. Valo-tilan keikat haluttiin kuitenkin soittaa ja laulaa pimeässä.
– Löysimme sopivat kappaleet juuri pimeään. Kappaleet edustivat eri tunteita. Esittämämme Prinsessa-elokuvan Prinsessalle-kappale edusti pelkoa, Iiris havainnollistaa.
Kaikilla bändin jäsenillä on lapsia ja joskus lapset leikkivät treenauksen tiimellyksessä. Nuottiöljykriisi harjoittelee säännöllisen epäsäännöllisesti Nurmijärven Metsäkylässä Veli-Matin ja Iiriksen kotona, jossa bändillä on treenitila. Keikan lähestyessä harjoittelutahti tiivistyy. Nuotteja ei käytetä, vaan näkövammaiset bändiläiset soittavat opettelemansa coverbiisit ulkoa.
– Jokainen harjoittelee oman osuutensa kappaleista ensin kotonaan. Tavatessamme meillä sovitamme yhdessä kappaleet, Veli-Matti selittää.
– Transponoinnit sävellajista toiseen ja mahdolliset rytmien muutokset sujuvat tältä porukalta hienosti. Nuotteja lukevilta soittajilta tämä ei välttämättä niin vain onnistukaan, Iiris kiteyttää.
Mukavaa vastapainoa päivätyölle
Pimeässä Valo-tilassa esitetty keikkasetti koostui pääasiassa Suomirockin ja -popin coverbiiseistä 1990-luvulta 2010-luvulle. Bändiläiset esittävät myös englanninkielisiä kappaleita. Taipuupa Nuottiöljykriisi tarvittaessa yleisön toiveista riippuen valssiin, jazziin tai grooveenkin. Veli-Matti soittelee ja herättelee kappaleita eloon juuri heidän bändilleen sopiviksi. Tämän jälkeen hän suostuttelee muut bändiläiset soittamaan ja laulamaan niitä kanssaan.
– Houkuttelen heitä testaamaan kappaleita ja viimeistään parien treenien jälkeen he toteavat biisit hyviksi. Muun muassa tällä Ethän pelkää pimeää -keikalla esitetty Tina Turnerin Private Dancer sai aluksi hurjasti vastustusta, mutta kyllä siihen sitten suostuttiin. Toisaalta on myös mietittävä, mikä biisi sopii kenenkin laulettavaksi. Tänään esittämämme Juliet Jonesin Sydämen Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin on kuin Villelle tehty biisi, Veli-Matti kuvailee.
Nelikolla on takanaan monen vuoden kokemus soittamisesta ja laulamisesta jo ennen Nuottiöljykriisiä. Bändissä soittaminen on heille harrastus varsinaisen päivätyön ohella. Jari ja Veli-Matti työskentelevät hierojina ja Veli-Matti myös virittää pianoja. Iiris on fysioterapeutti ja Ville työskentelee digitalisaation asiantuntijana.
– Jos tätä tekisi leipätyökseen, tämä ei olisi kivaa. Mutta kun saa soittaa silloin tällöin, muun toimen ohella, se on mukavaa vastapainoa, Jari luonnehtii.
– Tämä on käytännön musiikkiterapiaa, Ville pohtii.
– Tässä on niin eri roolissa kuin leipätyössä ollessa, Iiris lisää. Entä mikä heidän esittämistään paristasadasta coverbiisistä on bändiläisten lempibiisi?
– Uudemmista esittämistämme kappaleista Apulannan Valot pimeyksien reunoilla on niin helmi. En ole ennen juurikaan pitänyt Apulannan kappaleista, mutta yhtäkkiä heiltä tulee tällainen, heidän linjastaan positiivisesti poikkeava biisi, Jari ihastelee. Ville ja Iiris ovat samoilla linjoilla ja kehuvat myös Haloo Helsinki! -yhtyeen Kuussa tuulee -kappaletta. Veli-Matti joutuu hiukan miettimään.
– Kun bändi toimii hienosti yhteen ja me kaikki pääsemme sisään soitettavaan ja laulettavaan biisiin ja oikeaan flow’hun, meillä on muutamia bravuureita kuten Lauri Tähkän Polte tai Tina Turnerin Private Dancer. Emme kirjoita omia biisejä. Näin homma pysyy hauskana, eikä kenellekään tule luomisen tuskaa tai pelkoa siitä, että jos ihmiset eivät pidäkään kappaleistamme. Esittäessämme coverbiisejä ne ovat ihmisille tuttuja ja yleisö laulaa mukana.