Teksti: Jukka-Pekka Mattila ja Harri Ivonen
Toukokuun alkupäivinä alkanut ja edelleen jatkuva auringonpaiste, oli sekoittaa kymmenensien Äijäpäivien vieton. Alun perin kesäkuulle Hollolan Lahessa Alasenjärven rannalla, Lepolan lomakodissa pidettäviksi aiotut kymmenvuotiskekkerit eivät ottaneet tuulta alleen äijien joukossa.
Kyllästymisen ja tympääntymisen naamioksi oli keksitty jos jonkinlaisia pikkuserkun poikakaverin kissan kastetilaisuuksia. Vilkkaan nykypostien vaihdon tuloksena löydettiin villi oivallus! Pidetään äijät Villingin saaressa, HUNin luiskalle laittamassa lomaparatiisissa.
Jo viime vuoden kekkerien aikaan, kun persupossu sai paskahalvauksen, pääpuoli muuttui siniseksi ja persupuoli jäi niille sijoilleen, oli joidenkin innokkaimpien äijien mielessä kangastellut kaksipäiväiset jutajaiset. Tänä vuonna ne sitten toteutuivat joidenkin osalta.
Kippari ja Pedagogi olivat hommanneet evästä ja lienee Timpurikin ollut mukana hankematkoilla. Meidän rytmiryhmämme startti tapahtui, mistäpä muualta kuin Käpylästä. Allekirjoittanut, keittiömestari ja ohjaamotarkkailija otimme hieman vauhtia Veräjänmäen korkean paikan pikaleiriltä.
Paikka oli Everest view kippolan terassi. Karttapallon korkeuskäyriä tutkineet tietävät ettei oltu vielä meren pinnan tasolla. Kyytimieheksi saimme töistään karanneen tarvikemyyjän, joka oli estynyt saapumaan varsinaiseen mittelöön.
Laajasalossa kävimme suorittamassa elintarvike- ja juomavarastojen tankkauksen ja saavuimme laiturille hyvissä ajoin. Merikelpoiseksi osoittautuneen paatin lastaus sujui sukkelaan.
Kamat ja äijät siirsivät ahterinsa keulan turkeille pultattuihin penkkeihin. Merenkulku oli vallitsevista tuulista johtuen aika rivakkaa, joten jouduimme irtautumaan laiturista, koska kahta vielä tulevaa äijää jouduttiin odottelemaan.
Juuri kun olimme kääntämässä kaasua täysille, he saapuivat laiturille. Suoritimme uuden rantautumisen ja saimme taskumattimyöhäisetkin mukaan. Merimatka, joka osoittautui lyhyeksi, sujui kipparin hoidellessa ruoria mallikkaasti ja laskimme Villingin laituriin.
Ensikertalaisten suista kuului ihailevia äännähdyksiä – Ah mikä lomaparatiisi! Hetken otettuamme mittaa maisemasta suuntasimme Meripirtille avainten jaolle. Jokaiselle löytyi olkikupo jostain rakennuksesta.
Merimatkan aiheuttaman stressin ja kuivan tuulen aikaansaaman nestehukan korjailtuamme ryhdyimme tositoimiin. Parkkeerasimme urheissa suorituksissa tarvittavat välineet ja kilpailuhenkeä uhkuvat, auringon hiljalleen laskeutuvassa kilossa kiiltelevät vartalomme suorituspaikalle.
Välinekasseista löytyi hyvin kevyttä tavaraa, kuivan kesän, vielä kuivemmaksi saattaneita männyn käpyjä ja pelikortteja. Eipäs nämäkään vielä olleet kaikkein köykäisimpiä tavaroita kun päästiin seuraavaan päivään ja äijäporukka tuli täydeksi löytyi erään äijän repusta a4-arkkeja!
Jep, siinä todellista äijämeininkiä, mutta siitä tuonnempana lisää. Tällaista perhosten nakkelua myötä- ja vastatuuleen oli perjantai-illan ohjelmassa.
Äijämeiningeistä oltiin etäännytty jo lähes hämärän rajamaille. Korjausliikkeitä on luvassa jo tulevan sian vuoden aikana.
Paluu juurille on välttämätön edellytys jatkon kannalta. Toisaalta äijät ovat kohteliaita ja kunnioittavat naapuritonttien rauhaa, ettei linkopallot ja kiekot ynnämuuta keihäät, sinkoudu naapuriparatiisien pihoille.
Tämä vaan vinkkinä paikan myyntiä havitteleville, tarve olisi ostaa lisämaata. Suoriuduttuamme perjantain kilpailullisista toimista siirryimme rennompaan meininkiin.
Saunoimme ja rohkeimmat pulahtivat virkistäytymään vihertävän levän valtaamaan mereen.
Äijäruokaa nautittiin ja pistettiin maailman asiat uuteen ja entistä parempaan uskoon. Vuorokauden vaihduttua jo seuraavan päivän pikku tunneille, alkoi uni saada valtaa joukossamme.
Lauantain muututtua aamuksi, nauttivat äijät aamiaistaan kaikki omalla tyylillään, mutta yhteinen kahvihetki suoritettiin päärakennuksen avarassa salissa. Kahvitteluhetken jälkeen saimme kipparilta esittelykierroksen ja hieman tietoa menneistä ajoista tässä vaikuttavassa rakennuksessa.
Sitten olikin aika valmistautua ottamaan vastaan loput äijät ja aloittaa keskittyminen koitoksiin, joista olimme me paikalla olevat osan kukin parastaan pannen suorittaneet.
Mielessäni oli monia asioita, kun barcelonan punainen Auris lähestyi Villaksen laituria ja kuljettajan sukulaislapset hokivat, että koska ollaan perillä?
Olimme ajanneet 25 minuuttia ja siinä sitten hokasin, että yksi asia ainakin on meiltä äijiltä pois.
Ei ole enään liian pitkää aikaa! Aurinko kilotti ja säätiedotus kertoi vain helteestä ja ehkä sadekuurojen mahdollisuudesta.
Olimme laiturilla kello kymmenen jälkeen lauantaiaamuna ja siinä penkillä istuskellessa, muistelin aiempia Villinki reissujani.
Ensimmäisiä kertoja olin ollut saaressa 1980-luvun alkuvuosina ja yhdellä sanalla kuvailtuna reissut olivat olleet monenmoisia!
Seitsemän äijää oli mennyt jo Villinkiin edellisenä päivänä ja nyt me neljä jälkiviisasta eli myöhäisempää saapumiserää edustavat, ei välttämättä iällisesti, mutta logistisesti, starttaisimme laiturilta kello 11.00.
Mietiskelin myös, mitä saaressa voisi tehdä, millä asenteella ja fiiliksellä äijät olisivat, miten majoitukset, omatoiminen ruokapolitiikka sujuisi ja missä ruumiinvoimissa eli kehon energioissa äijät olisivat?
Porukassa olisi tällä kerralla jo muutamia kertoja passanneita, joten siitä aatokseni. Vaikkei tätä lukija uskoisikaan, alkaa viriilit äijät vanheta ja katabolia vaanii selän takana.
Pera, tuo nestorimme oli arvottu venettä ajamaan. Peralla on vankka kokemus tuon veneen kipparoinnista ja bäkkärinä laivapoika- Jyskyltä myös löytyy laivurin kursseista dokumentteja.
Ei vara venettä kaada, ehkä. Tällä kertaa Jysky oli täysi kapteeni vain muista syistä tai puolikas kuitenkin, kun kippari-Pera rantautti purkkinsa laituriin ja laivapoika Jysky touvasi köydet.
Veneestä purkautui laivatyttö Kaisa ja pojat olivat pitäneet Kaisasta hyvää huolta, koska laivatyttöä nauratti vielä kovin, kun keinahteli parkkipaikan suuntaan.
Ei hetkeäkään, kun minun ja Benin kapslaukut oli roudattu botskiin ja me Benkun kaa tsitattiin penkille paapuurin puolelle.
Siinä me sitten bamlattiin niitä sun näitä ja venattiin kahta puuttuvaa äijää. Laiturilla oli hieman tungosta ja kippari antoi paatin ajelehtia, jotta emme olisi olleet esteenä muille. Sitten pitkämatkalaiset tulivat ja ei kun kohti Viltsua ja Saunalahden laituria.
Laiturilla meitä tervehti viisi auringon, meren ja joron ahavoittamaa urhoa ja miksi valmennus tuulessa tuoksui, johtunee siitä, että nämä vellokset olivat jo edellisenä iltana suorittaneet seitsemän lajia.
Ei eppäilystä. Saunomisen syyksikään ei varmaankaan ilman paksuutta voine syyttää, sillä sieltä ei pitäisi tikua tulla. Eppu Normaalin sanoja hieman muunnellen: Sähköt sain, sähköt kiukaaseen!
Ystävällinen psyykkaus ja tervetuliasmaljojen kohtelias nostelu, majoittuminen ja lounaalle siirtyminen siivittivät meidät 11 uskaliasta kisaamaaan, kannustamaan ja kuuntelemaan toisiamme jo kymmenennen kerran. Keittiömestari Kimmon, superkokki Peran valvovien silmien alla hovimestareiksi naamioituneet Jysky ja Jamppe sukkuloivat keittiön ja pöytien väliä ja keittiön loihtiman kolmen ruuan menu, la salade initiale, Lasagne se vente en gros ja Cafe et chignon teki kauppansa.
Ruokajuomina kirkasta ja sameaa kera kuplien tai without. Kunkin maun mukaan. Tuo baakkelsi jäi minua vaivaamaan, mutta ehkä se oli vaivattu taikinaltaan niin hyväksi, että se oli hävinnyt lähes näkymättömiin?
Mainio kattaus hankintapäälikkö Jussilta, Peralta ja Jampelta. Iso kiitos myös tiskarille, joka löytyi Käpylästä.
Ei toki mistään vastaanottokeskuksesta vaan ihan vapaalla jalalla olevasta herrasmiehestä. Arvokasta työtä, todella arvokasta. Työt ja toimet oli jaettu CV:den mukaisesti ja työkokemus painoi näissä valinnoissa.
Onnistuneita valintoja, sanon minä. Ehkä ensi vuonnakin samat henkilöt voivat jatkaa, koska näyttöjä on taas yksi vuosi lisää?!
Lounaan jälkeen siirryimme Fazerin huvilan edustalle Areena 1.Toinen kilpaestradi oli Meripirtti, Areena 2.
Ryhmämme presidentin Jussin avaussanojen jälkeen kunnioitimme viittä herraa, jotka eivät meidän ryhmäämme fyysisesti kuuluneet, mutta ovat olleet voimakkaasti mukana liikunnassa ja Villinki on ollut heille kovin läheinen.
Börje, Aapo, Janne, Raikka ja Paavo: Jatkukoon matkanne mielissä ja muistoissa! Syvä hiljaisuus.
Sitten säpinä alkoi!
Seitsemän veljistämme olivat jo suorituksensa tehneet ja saaneet tulokset jopa paperille. Pelin henki oli sellainen, että me neljä myöhäisemmässä saapumiserässä tulleet suoritamme ensin nuo seitsemän lajia ja sitten neljä meidän ns. omaa lajia.
No, protestin paikkahan tuon aivan selvästi olisi pitänyt olla, me teemme 11 lajia heti saman tien, kun edellispäivän herrat ovat keskittyneet vain neljään lajiin. Sveitsin frangit olisivat menneet hukkaan, sillä enemmistödemokratiaa noudattaen häviö olisi tullut ja enemmistö olisi heitellyt hattujaan ilmaan, aatuaan päätöksensä perille plus frangit. Päätimme taistella.
Näytimme jo Saunalahden laiturilla yhteisen voimamme, huutamalla taisteluhuudon: Banzai!
Ja ellen väärin asiaa ymmärtänyt, meitä vastaan tulleet äijät hypähtivät puolisen metriä taaksepäin ja laiturikin loksahti paikalleen?!
Helle ja sadepiskut meitä helli, kun suoritimme Areena ykkösellä lajit joissa horjumatta tehdyt suoritukset, olivat voittajasuorituksia. Miksi horjumatta? No siksi, että mittelövälineet olivat niin kevyitä, ne heikensivät jopa tasapainoa ja maaston muodot tekivät suorituksesta labiilin.
Juhlaturneessa oli huomioitu kaikkien osallistujien ominaisuuksia ja siksi lajivalikoima oli sellainen kuin oli.
Mikäli haluatte tietää lajikirjostamme, ottakaa yhteyttä presidenttiimme Jussiin. Hänellä on tuloksia ja sijoitukset käpyjen sinkoamisesta etukautta kävystä varpailla kiinni pitäen, laastikauhalla veden lippoamisesta tulityöhanskat käsissä, silmät peitettyinä, paperilennokin valmistuksesta ja sen pituus- ja ilmassa oloaikojen mittauksesta tai vaikkapa pelikorttien pituusheitoista. Vaikka suorituksia oli vain yksi jokaisessa lajissa, meinasi tulla aikataulullisesti kiire hoitaa iltapesut ennen palkintojen jakoa.
Tällä kertaa tulosten spekulointiin meni yllättävän vähän aikaa, sillä eihän ne koskaan ole ihan oikeassa oorderissa ja siihen äijät ovat jo kovettaneet mielensä.
Tämä vuosi 2018 on Äijä-tapaamisten kymmenes (10) vuosi. Siksi palkintoja oli tällä kertaa hieman enemmän. Sijoitusmitalit ovat aina meidän kisoissa kultaisia soittaaksemme tasavertaisuutta, sijoitus on kuitenkin merkitty roomalaisin numeroin. Mitalin kättely symbolisoi sitä toveruutta, kaveruutta ja reilua peliä, sinivalkoinen nauha meidän kunnioitusta syntymämaatamme kohtaan.
Tällä kertaa oli kunniamitalit kaikille osallistujille. Ne olivat käsityötä ja ne oli tehty 300 vuotta vanhasta koivusta, halkaisijaltaan noin 15 senttimetriä, pyöreitä, tervattuja asianmukaisin tekstein ja juuttinauhalla ranteeseen sopivana tai mihin tahansa ripustettuna, kunhan ei kaulaan. Timpuri-taiteilijamme Jamppe oli nuo suunnitellut ja toteuttanut. Mahtava muisto!
Tällä kertaa erikoispalkintona oli myös 10.v. putkeen-mitali. Mitalissa oli tekstinä 10.v. Äijät 2018 ja symbolikuvana soihtu. Soihtu kuvaa sitä tulenpalavaa halua osallistua tapahtumaan ja antaa toisilleen itsestään, mutta saada myös toisilta. Tästä kilpailivat kaksi henkilöä.
Äijäthän jakavat toisilleen monia asioita; muonaa, juomaa, kaveruutta ja vaikkapa maallista mammonaa, mutta voittaja pitää löytyä. Niin löydettiin nytkin. Voittajaksi tuli Jippo, joka saapui tapahtumaan jo perjantaina ja näin ollen päihitti Ivon, joka rantautui tapahtumapaikalle vasta lauantaina. Onnittelut!
Lähitulevaisuudessa Äijä 24/7h uudistuu nimeltään ja sisällöltään.
Viikonloppumottorunona oli:
Heitä ja heilu,
keitä ja keinu,
ole reilu!