Teksti: Timo Kuoppala
Nyt pääsemme kahdelle linturetkelle: Helsingin Vanhankaupunginlahdelle ja Pohjois-Nuuksioon.
Varhainen aamu on lintujen kuuntelun parasta aikaa. Vanha totuus mielissämme kokoonnuimme me, vajaa kahdenkymmenen näkövammaisten ja oppaiden joukko viides toukokuuta kello neljältä Helsingin Vanhankaupunginlahden äärelle aistimaan kevään ääniä. Lintumaailmaan meitä oli johdattamassa lintutiedon konkari Porista, tietokirjailija Hannes Tiira. Retken järjesti Näkövammaisten Kulttuuripalvelu.
Jo edellisiltana olimme kokoontuneet juttuhetkeen yhteisen pasta-aterian äärelle kertomaan lintusuosikeistamme ja sykähdyttävistä luontokokemuksistamme. Mielilintuja oli kuhankeittäjästä ja taivaanvuohesta käkeen. Näitä lajeja emme retkellämme kuulleet, mutta pari satakieltä iltasella ihaillut sai varhaisesta ylösnoususta palkinnon, kun kevään ensimmäiset äänitaiturit olivat juuri sinä aamuna ensimmäistä kertaa äänessä.
Aamuhämärissä vietetyn kahvihetken jälkeen suuntasimme kulkumme Pornaistenniemen lintutornille ensimmäisenä äänessä olleita mustarastaita kuulostellen. Itse sokea Hannes kertoili kokemuksiaan kuunteluretkiltään ja tietomme lintumaailmasta karttui. Hannes paljasti meille myös oman suosikkilintunsa, etelän satakielen.
Lintutuornille vievällä metsäpolulla oli muitakin kulkijoita, sillä tornille hiippaili sattumoisin samana päivänä pidettyyn Suomen lintutornien bongauskilpailuun osallistuvia kaukoputkineen. Tornissa tehtiin sitten havaintoja sekä silmä että korva tarkkana.
Aamun vähitellen valjetessa ääneen tuli lisää lintuja. Läheisestä merenlahdesta muistuttivat lokit ja taisipa äänessä olla jo jokunen Arabianrantaa kesäisin vaivaksi saakka kansoittava valkoposkihanhikin. Retkemme reitti kulki Vanhankaupunginlahden ruovikon reunaa. Sieltä tarkkakorvaiset bongasivat ainakin ruokokerttusen. Myös mustapääkerttu havaittiin.
Pilvipoutaisen aamun valossa palailimme hiljakseen kohti lähtöpaikkaamme. Piipahdimme vielä kuuntelemassa Vantaanjoen suulla keväistä kosken kohinaa ja veden solinaa Viikintien sillan kaarien alla. Se mutka kannatti, sillä siellä meitä tervehti rantasipi.
Lintuja on Vanhankaupunginlahdella jonkin verran vähemmän kuin ennen, mutta havaittavaa tarkkakorvaisille kyllä riittää. Ainakin parkkipaikalle palaileva väki oli kuulemaansa tyytyväistä. Tuskinpa monikaan olisi liikkeelle lähtenyt itsekseen, mutta kiitos Hanneksen ja käytännön järjestelyistä vastanneen Rantalaisen Tanjan saimme kokea mieliinpainuvan luonnonäänien maiseman yllättävän lähellä Helsingin keskustaa.