Teksti: Eija-Liisa Markkula
Meneillään oli mykkäelokuva nimeltä Romu-Mattila ja kaunis nainen, 900 ihmisen yleisö teltassa ja kesäyö Sodankylän filmijuhlilla viime vuonna. Kuvailutulkki kertoi kuulokkeissani, mitä valkokankaalla näkyi. Ykspihlajan Kino-orkesteri oli paikalla ja musiikkia tuli sopiviin kohtiin, mutta en ymmärtänyt, miksi yleisö nauroi joskus mielestäni ”väärissäkin” yhteyksissä, esimerkiksi lehtipuiden havistessa tuulessa.
Ennen esityksen alkamista oli kyllä esitelty joku Heikki Kossi, joka tekee ääniä, joista käytettiin minulle täysin tuntematonta nimitystä ”foulit”. Koska olen täysin sokea, luulin hänen kuuluvan orkesteriin, mutta avustajani supatti, että Kossilla oli pöytä ja siinä tavaroita ja materiaaleja, joilla hän livenä teki elokuvaan äänimaailmaa. Ymmärsin. Romu-Mattilan rattaat lonksuivat ja niillä oleva vanha matkalaukku keikahteli. Tästä puolesta kuvailutulkki ei puhunut mitään.
Päätin heti, että haluan haastatella tuota miestä, koska minua ovat aina kiinnostaneet kuunnelmiin, elokuviin tai teatteriesityksiin rakennetut äänimaailmat. Sokean korva on armottoman tarkka, epätarkkuudet tai virheet äänimaailmassa hoksataan heti. Tässäkin uskallan vielä sivumennen ihmetellä, miksi elokuvia huudatetaan täysille saleille kuin kuulijat olisivat kuuroja! Onneksi haastattelu järjestyi, joskin vasta tämän vuoden puolella.
Heikki Kossin ammattinimike on foley-artisti, suomeksi foley-sana on muovautunut elokuva-alalla arkisesti muotoon ”fouli”, mutta se ei vielä ole Kielitoimiston hyväksymä, vaan virallisesti käytetään termiä foley-tehosteet. Heikki Kossi sanoo, että voidaan myös puhua synkronitehosteista eli äänistä, jotka tehdään erikseen elokuvaan samanrytmisesti liikkuvan kuvan kanssa. Yleensä kuvausten yhteydessä tehtävät äänitykset keskittyvät henkilöhahmojen replikointiin. Foley-äänissä ei käytetä ihmisääntä.
Heikki Kossi kertoo foley-sanan alkuperästä; 1920-luvulla amerikkalainen Jack Foley keksi, että näitä ääniä voidaan livetilanteiden lisäksi tehdä myös jälkikäteen. Silloin äänet tehtiin yhdellä otolla, nykyään voidaan tehdä digitaalitekniikan ansiosta monia ottoja, jopa ääni kerrallaan.
Miten foley-tehosteita konkreettisesti tehdään? Suurin osa äänistä on näyttelijöiden liikkumiseen ja toimintaan liittyviä ääniä. Foley-artisti seuraa koko ajan filmin kulkua ja tarvittava ääni äänitetään. Ääni voidaan tehdä joko luonnollisena, aitona äänenä tai se saadaan aikaan aivan muilla konsteilla, mutta sen on aina kuulostettava aidolta. Aitoja voivat olla portaissa kulkeminen, ovien avaaminen, puhelimen soiminen. Kesällä voidaan aikaansaada pakkaslumisella tiellä käveleminen käyttämällä perunajauhoja. Ja nyt selviää myös, miksi yleisö nauroi tuulen havisuttaessa puiden lehviä: sen Heikki Kossi tekee möyhimällä sekaisin sotkettua kelanauhakasaa! Kaikki tämä on siis omalla tavallaan ääninäyttelemistä, omalaatuinen taiteen laji, joka tapauksessa vaativa taitolaji!
Heikki Kossilla on Kokkolassa ääniä tuottava yritys nimeltä H5 Film Sound Oy Ltd, joka tuottaa päivittäin 300 -400 ääntä digitaalisessa muodossa. Hänen apunaan työskentelee äänittäjä ja äänileikkaaja. Äänittäjällä on tärkeä rooli kommentaattorina. Noin 90 % tuotannosta menee ulkomaille. Nyt 48-vuotias Kossi muutti Kokkolaan vuonna 2005 ja on sen jälkeen omistautunut kokonaan foley-tehosteille, joiden suhteen hän on itseoppinut. Hän kyllä opiskeli radiotyötä ja teki siten kymmenen vuotta ääniä kuunnelmiin. New Yorkissa hän näki ensimmäisen kerran, miten foley-tehosteita tehtiin elokuviin, perehtyi asiaan ja ryhtyi itsekin työskentelemään kuvan kanssa. Itsevaltiaat-televisiosarja, joka tehtiin 2000-luvun alkuvuosina, oli hänelle hyvä harjoittelualusta, etenkin, kun silloin kukaan muu ei vielä Suomessa tehnyt foley-tehosteita.
Heikki Kossi kertoo työn vaativuudesta. Äänien aikaansaaminen vaatii keskittymistä. On tarkkaan päässään kuviteltava kyseinen ääni, se, miltä se todella kuulostaa, ja sitten vasta järkeiltävä, miten se saataisiin aikaan ja tuotettaisiin. Tärkeintä – ja samalla myös suurin haaste – on saada esille oikea ilmapiiri tai tunnetila. Hän antaa esimerkin; jos näyttelijä laskee kirjan pöydälle, siitä syntyvästä äänestä välittyy kuulijalle hänen tunnetilansa; vihainen / surullinen / välinpitämätön.
Työvälineet äänten aikaansaamiseksi saattavat olla mitä mielikuvituksellisimpia. Studio näyttääkin sekalaisten tavaroiden kirpputorilta. Erilaisten kolinoiden aikaansaamiseksi on monenlaisia puisia tavaroita, samoin metallisia. Puhelimia on paljon aikakausien mukaan. Jalkineita – kenkiä, saappaita, miehille, naisille lapsille ja vanhuksille – on toistasataa paria.
Äkkiä katsoen studiossa näyttäisi olevan tosi paljon kaikenlaista romua; tuoleja, astioita, avaimia, painikkeita ja kytkimiä, heinää, olkia, tekokukkia, taskulamppuja… Lukemattomia pahvilaatikoita, joissa lukee sisältö. On myös monenlaisia askelalustoja; hiekkatie, pelto, marmori, asfaltti, monista puualustoista puhumattakaan.
Kysyn, onko jonkin äänen kanssa ongelmaa, mikä pitäisi löytää, ääni, jota hänellä ei vielä ole? Kyllä vain: tulossa on fantasiaelokuva, johon pitäisi päähenkilöä varten löytää hauraalta ja rutisevalta kuulostava ääni.
Suomessa on kaksi foley-artistia, samoin Ruotsissa ja Norjassa, Tanskassa vain yksi. Maailmanlaajuisesti heitä on noin 400 eli vähemmän kuin astronautteja tänä päivänä. Kossin tuotantoyhtiö tekee melko paljon yhteistyötä tanskalaisten kanssa.
Entä esikuvat? Hän luettelee amerikkalaisia nimiä, mutta sanoo, että muilta oppii aina ja kaikkein eniten tarkkailemalla ja itse tekemällä. Lähes sama pätee siihen, miten taito siirtyy nuoremmille. Yhteistyö, tiimit, joissa on mukana kokeneita ja aika-ajoin myös aloittelijoita. Kuluvana vuonna Kossin yhtiössä on tanskalainen harjoittelija.
Lopuksi Heikki Kossi kiteyttää, että työn kantavana voimana on kyky ja herkkyys tunnistaa tunnetiloja. Hän sanoo: ”Jos elokuvan tekijät eivät mitenkään itse kosketu sitä tehdessään, ei elokuva todennäköisesti kosketa katsojaakaan.”