Teksti: Olli Lehtinen
Terveisiä Thaimaasta! Olen eksynyt asumaan Bangkokin laitakaupungille. Täällä hankitaan söpöjä koiranpentuja ahtaista ja lämpimistä eläinkaupoista tai ystäviltä. Lemmikkejä kohdellaan kai yleensä hyvin, mutta joskus koira syö liikaa, kakkaa lattialle tai kasvettuaan ei ole enää niin hellyttävä kuin pentuna. Omistaja jättää koiran asunnon ulkopuolelle eikä päästä enää sisään.
Täällä on paljon kulkukoiria. Jokaisella kerrostalolla, hotellilla tai varsinkin nuhjuisella ravintolalla tuntuisi olevan ainakin yksi ei kenenkään omistama koira. Asuinkerrostaloni koirat ovat leikkisiä. Ne työntävät päänsä jalkojeni välistä ja hyppäävät paitaani vasten. Ne ovat likaisia. Kun niitä silittää, kädessä alkaa kihelmöidä. Harva niitä silittelee. Täällä ei ole palloja tai keppejä. Koirat leikkivät tyhjillä vesipulloilla tai betonimurikoilla. Ne kerjäävät ruokaa. Useimmat ravintolat antavat koirille asiakkaiden tähteitä. Täällä pidetään eläinvihaajana, jos ei tiputa koiralle ateriasta jääneitä kananluita. Koirat osaavat pureksia kananluunsa siihen malliin, ettei ruokatorveen kulkeudu siruja.
Ravintola on puinen katos, jonka alla on rähjäisiä puisia pöytiä ja penkkejä. Padat kolisevat ja ruoka on yleensä maukasta. Jos asiakkaista ei irtoa meteliä, henkilökunta pitää huolta äänekkyydestä. Katukeittiön asiakas voi antaa koiralle lihanpalan keitosta tai risotosta. Koirat ovat lähes poikkeuksetta laihoja. Toisaalta parempi olla laiha kuin lihava näissä lämpötiloissa. Koirat nukkuvat tavallisesti kauppojen tai pankkien katoksien alla. Yleensä ne hätistellään matkoihinsa. Jätöksistä ei pidetä. Kulkukoirat nukkuvat koiran unta. Niiden uhkana ovat ihmiset, autot ja toiset koirat, jopa suuret liskot. Monet koirat päätyvät pataan. Juopot uskovat potenssin kasvavan, kun pistää mustan koiran poskeen.
Täällä koiralla on hyvä olla kavereita. Vähintään yksi, jos se yksi on voimakas ja tarvittaessa vihainen. Koirilla on omat reviirinsä. Kortteli tai kaksi. Korttelissa on yleensä paikka, josta voi saada ruokaa. Jos koira menee toisten koirien alueelle, alkaa armoton haukunta. Vierasta koiraa purraan. Jos koiralla ei ole kavereita, voimakkaammat koirat omivat sen ruokintapaikan, ellei ravintolan väki nimenomaan halua ruokkia tätä koiraa. Toiset koirat voivat purra yksinäistä koiraa niin paljon, ettei se uskalla mennä ravintolan luo kerjäämään. Se joutuu etsimään uuden ruokapaikan. Sellaista ei välttämättä löydy.
Tämän kuusikerroksisen, suihkuna saavi ja kippo ja vessana reikä lattiassa -tyylisen talon pihaa ja joutomaata hallitsevat Uan ja Pikajoo. Ne ovat sisaruksia ja voimakkaita. Pihalla on ravintola, josta ne saavat ruoantähteitä. Ehkä myanmarilainen henkilökunta pitää koirista tai haluaa miellyttää talon asukkaita, koska ruokkivat koiria niin hyvin. Myös minuun suhtaudutaan rehdisti. Henkilökunta tuskin veloittaa turistihintaa. Nollaseiska olut ja sopivan tulinen annos paistettua riisiä ja kanaa, 90 bahtia eli 2,30 euroa. Yhteinen kielemme on englanti. Sain risottoannoksen, kun sanoin food. Tänään tilasin munakkaan. Tässä paikassa se oli oikea työmiehen annos. Puurolautasellinen täynnä paistettua riisiä ja päällä paksu munakas. Talon asukkaat ovat enimmäkseen tehdastyöläisiä. Vieressä on terästehdas, kahvitehdas ja puuvillatehdas. Työntekijöistä osa käy täällä syömässä.
Myanmarilaiset naiset kokkaavat ja tiskaavat ja lennättävät välillä kovaäänistä läppää, josta en valitettavasti ymmärrä yhtään mitään. Heidän miehensä jutustelevat ja nautiskelevat kelvotonta paikallista vodkaa, Laokaita. Kai miehistä jotain apuakin ravintolanpidossa on, en ole vielä kyllä huomannut. Mukavia heppuja mutta vähän vaikea jutella, kun osaavat sanoa englanniksi lähinnä I am Myanmar. Olisi kiinnostava nähdä heidät, vaikuttavat jonkin sortin säätäjiltä. Myanmar on Thaimaatakin köyhempi maa, ja he ovat onnistuneet pistämään pystyyn hyvin pyörivän katos, pöydät ja tuolit -ravintolan. Asiakasvessaa ei ole. Kun tarve heittää vedet yllättää, voi lompsia viereiselle joutomaalle hajonneen katukeittiökärryn taakse. Siellä on pahvinpala, jonka reunalta voi lorotella lepikkoon.
Viereisessä korttelissa on hotelli, jonka vastaanotossa ei puhuta englantia. Kortteleita erottavat hiekkatiet tai murentuneet asfalttikäytävät. Hotellin hierojatytöt antavat ruokaa Blackberry-nimiselle vanhalle koiralle. Sen tilanne on kuitenkin sekava. Hotellin matkatoimiston pitäjä hätistelee Blackberryn pois toimistonsa edustalta, ja koira arkailee hotellilla.
Go ja Minaa majailevat Seven elevenin ja viereisen sivukadun katukeittiöiden tienoilla. Go uskaltaa nukkua päivällä melkein Sevenin oven edessä. Tai sitten se vain seuraa, aikooko toi oikeesti kävellä mun päälle. Olen törmännyt Gohon pari kertaa. Ehkä oven edessä rötköttäminen on hyvä tapa kerjätä.
Eilen illalla ravintolasta lähdettyäni minua lähti seuraamaan pieni, vaalea Toolek-niminen koira. Toolek kulki yksin. Kuukausi sitten sillä oli ollut kaksi kaveria. Toinen niistä suuri ja leikkisä. Se kuulemma hymyili katsoessaan ihmisiä. Hymyilevällä koiralla oli tapana pinkaista virkistymään korttelinsa joutomaan altaalle. Kun Bangkokin laitakaupungilla rakennetaan tehdas tai kerrostalo, kaivetaan rakennustarpeiksi maata joutomaalta ja joutomaalle syntyy suuri kuoppa. Vähitellen kuoppa täyttyy sadevedestä ja sen ympärille syntyy kasvustoa. Kuopissa asuu kuulemma suuria liskoja ja käärmeitä. Sadekausi on todellista koiranelämää.
Kun ohitin rakenteilla olevan tehdastyömaan, Toolek hyppäsi betonireunukselle ja siitä keskeneräisen betonipilarin päälle. Sieltä se katseli minua kasvojeni korkeudelta. Pilari oli sen väliaikainen, turvallinen nukkumapaikka. Fiksu, pieni koira. Ehkä se sen takia oli vielä hengissä, vaikka kaksi kaveria olivat luultavasti jo kuolleet.
Korttelin takana kulkee kahdeksankaistainen Kinkeo Road. Jos ihminen tai koira aikoo mennä Kinkeo Roadin yli, panee henkensä peliin. Autot ja rämisevät perävaunulliset rekat paahtavat tuhatta ja sataa, eivätkä kuljettajat riskeeraa jarruttelemalla, jos virhearvion tehnyt ihminen saati koira sattuisi eteen. Jos koira haluaa ylittää Kinkeo Roadin, se odottaa kunnes huomaa ihmisen pyrkivän toiselle puolelle. Sitten koira yrittää pysyä ihmisen rinnalla perille asti. Kun koira haluaa mennä rauhallisen kadun yli, se kuuntelee, kunnes liikenne hiljenee. Kinkeo Road ei rauhoitu koskaan. Paitsi kun viereen avattiin luksusresortti ja avajaisiin saapui kuninkaan siskontytär. Kaikki liikenne pantiin poikki, ja poliisit vartioivat kadunkulmia. Oli siinä ihmettelemistä, mihin ainainen pauhu ja kolina katosivat.
Lähin kävelysilta, jota pitkin Kinkeo Roadin voi ylittää, on puolen kilometrin päässä. Sellainen välimatka on näillä murenevilla ja esteitä täynnä olevilla jalkakäytävillä ja kosteassa 35 asteen helteessä maraton. Ei täällä kukaan kävele kuin sen, mitä on välttämätöntä. Kaikki kulkevat lavataksilla, taksilla tai skootterilla. Bangkok on parinkymmenen miljoonan asukkaan kaupunki, joten autojakin riittää. Tämän hissittömän, kuusikerroksisen, parkkipaikattoman kerrostalon asukkaista noin kolmella tuntuisi olevan auto. Työpaikat ovat vieressä, ja ruokaa saa läheltä. Kenelläkään ei tunnu olevan tarvetta lähteä lähikauppaa kauemmas. Kun täällä kysyy tietä, vaikuttaa yleensä siltä, että vuosia jollain alueella asunut ihminen ei ole kuullutkaan parin kilometrin päässä olevasta ostoskeskuksesta tai basaarista. Tai sitten tietämättömyyteen vaikuttaa kieliongelma. Tai kukaan ei vain halua auttaa tyhmää turistia.
Oli ilta ja halusin kävellä takaisin majapaikkaani. Kun olin puolivälissä, alkoi aggressiivinen haukunta. Kolme tai neljä koiraa ampaisi ihan lähelle ja takaisin sillä meiningillä, että jos tulet yhtään lähemmäs niin varmasti purraan. Niillä koirilla ei tainnut olla ruokintapaikkaa ollenkaan. Luultavasti säikähtivät valkoista keppiäni. Koirapartiot kulkevat silloin tällöin etsimässä kulkukoiria. He käyttävät koiran nappaamiseen sauvaa, jonka päässä olevat leuat tähdätään koiran kaulaan. Kiinni saatuja kulkukoiria ei tapeta. Ne viedään koiratarhaan, jossa niitä pidetään suurissa aitauksissa. Niille heitetään niukasti ruokaa, ja senkin vähän syövät vahvimmat. Koirat tappelevat. Aitaukset ovat saastaisia. Vähitellen koirat kuolevat.
Vilkasta kävelysiltaa ylittäessäni olin törmätä portailla makaavaan koiraan. Paikallisittain suurikokoinen koira lötkötti kävelysillan yläpäässä, ja ihmiset pomppivat portaiden toiseen laitaan. Jossain vaiheessa joku aivan varmasti vahingossa tallaisi koiran päälle tai haluaisi häätää sen tai satuttaa. Mitäköhän koira halusi? Maata viileällä metallijalustalla? Päästä puremaan? Kuolla? Ehkä se oli se kuuluisa hullu koira.