PÄÄKIRJOITUS
EIJA-LIISA MARKKULA
Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot on juuri tänään jaettu. Taivaalta tulee räntää ja pelkkää vettä, tuuli hyytää ihmisten päähinettömiä päitä. Todellista marraskuuta. Marras tarkoittaa kuollutta. Laura Lindstedtin Oneiron kertoo kuolemisen hetkeen siirtyneistä seitsemästä naisesta. En ole lukenut, vasta varannut, mutta Suvi-ompelijani kehui kovasti luettuaan kirjan heti sen ilmestyttyä. Veikkasin Hotakaista, koska ihastuin hänen Palvelija-näytelmäänsä, johon Henkireikä pohjautuu. Nyt on siis viimeinen ja suurin säännöstelevä patoluukku avattu joulun kirjamyyntivirran ryöpytä vaahdoten eteenpäin!
Kirjamyyntien luvuista päätellen jokainen lukee jouluna. On aikaa ja omaa rauhaa. Joulun tunnelma suorastaan houkuttelee kirjojen ääreen. Moni on lapsena joutunut lukemisen pauloihin juuri joululahjaksi saamansa ikimuistoisen kirjan ansiosta. Joulunpyhinä vaativammatkin kirjat vetävät puoleensa; tutkitaan tietokirjoja ja nautitaan arvoituksellisista runoista.
Saan lähipiiristäni sen vaikutelman, että nuoret ostavat kirjoja lahjoiksi vanhemmalle sukupolvelle, mutteivät itse esitä kirjaa ykköstoiveenaan. Kysyvät neuvoa kirjalahja-ostostensa tekemiseen. He toivovat lautapelejä, elokuvia, konsertti- tai lätkämatsilippuja. Sanovat kyllä aikovansa lukea jonkin kirjan jatkaen kysymyksellä ”Mikä nyt olis hyvä?”. …
Pienikin edellä mainittu huomio trendimuutoksesta alkaa jotenkin huolestuttaa. Jokaiselle lapselle pitäisi löytyä kirja, joka veisi hänet loppuiäksi lukemisharrastuksen taivaaseen. Lukeminen kehittää mielikuvitusta ja tunne-elämää, se rakentaa ajattelulle puitteita ja vahvistaa mielipiteenmuodostuskykyä. Juha Hurme sanoo suorastaan, että kulttuuri pohjaa siihen, että ihmisellä on kyky kuvitella. Kari Hotakainen puolestaan sanoo, että mielikuvitus on ihmisen ilmainen internet.
Väitetään, että kuva tappaa mielikuvan. Lempikirjasta tehty elokuva tai teatteriesitys saattaa tuntua mitäänsanomattomalta, tuntuu, että ohjaaja on kuvitellut henkilöhahmot aivan vääränlaisiksi. Mielikuvitus on armelias ja lempeä sikäli, että se ei rajaa mitään tarkasti, kaikki voi jäädä jonnekin mielen sisällön rajaamattomiin ulottuvuuksiin. Tästä syystä sota tai väkivallanteot eivät kirjassa saa yhtä julmia puitteita kuin esim. elokuvassa.
”Lue enemmän luulet vähemmän!” on iskulause vuosien takaa, kaikille tuttu, ja täyttä totta myös kaunokirjallisuuden suhteen. Romaaneja lukevalla ihmisellä tietämys kohentuu epäsuoria teitä polveillen tunteiden kautta, usein jopa sikäli salakavalasti, että lukija ei lue saadakseen tietoa! Lukija kohtaa mielessään kirjan henkilöt suoraan, aidosti ja elämyksellisesti. Tekstien kulttuurisidonnaisuus on vahva.
Näkövammaisten tiedetään olevan eniten kirjoja lukeva kansanosa. Meille kirjat vastaavat elokuvia, teatteria ja televisiota. Kirjojen lukeminen voittaa ne kaikki! Yleisesti ottaen kirjailijat ovat suurenmoisia kuvailutulkkauksen ammattilaisia aiheista ELÄMÄ ja MAAILMA.
On monia, jotka sokeudesta huolimatta haluavat lukea kirjansa itse, ilman lukijan ääntä itsensä ja tekstin välissä, ja lukevat paksut romaanitkin pistekirjoituksella. Enemmistö lukee äänikirjoina, ahneimmat huomattavasti nopeutettuina. Mieltymykset ja tavat ovat uskomattomia; jos kirja on hyvä, ystäväni lukee sitä langattomilla kuulokkeilla suihkussakin! Nykytekniikalla kirjallisuus on varsin kattavasti saavutettavaa, josta on se suuri hyöty, että kirjoista keskusteltaessa olemme varsin yhdenvertaisia näkevien lukijoiden kanssa.
Parhaimmillaan lukeminen on ylellinen, vaativa harrastus, omalaatuinen kaksinpeli lukijan ja kirjailijan välillä. Juha Hurme sanoi juhlapuheessaan Näkövammaisten Kirjastoyhdistyksen 125-vuotisjuhlassa 16.4.2015:
”Parhaan kirjan kourissa lukija joutuu lujille. Hän täyttää aukkoja ja yhdistelee ajatuksia aktiivisena toimijana, kanssataiteilijana, ja tämä on kuntoilua aivoille. Kirja on mäki, kiivetessä tulee hiki, mutta maisemat avartuvat.”
Lukekaa jouluna, rakkaat lukijani!
26.11.2015
Eija-Liisa Markkula