Teksti: Kari Huuskonen
On varhainen sunnuntai aamu. Itäkeskuksen Tallinnanaukion peittää vielä ohut usvaverho. Riennän rauhallisuutta henkivän aukion halki määränpäänäni Iiris, Näkövammaisten kulttuuripalvelu ja kirjailija Elina Hirvosen vetämän luovan kirjoittamisen kurssin toinen päivä.
Kaikki alkaa henkilöhahmojen rakentamisesta
On pakko seisahtua vielä hetkeksi Tallinnanaukion laidalle, kuunnella ja aistia ympäristön ääniä. Etsin harvalukuisten ihmisten joukosta erityisesti erästä nuhjuista laitapuolen kulkijaa Kallea, jonka kurssikaverini Satu onnistui bongaamaan edellispäivän kenttätyöharjoituksissa. Missä hän on nyt? Häntä ei näy istuskelemassa vakiopaikallaan metroaseman sisäänkäynnin liepeillä. Tunnen melkeinpä pettymystä. Olisin halunnut tavata hänet. Olisin halunnut kysyä: onko todella niin, että sinulle maailma näyttäytyy vain sellaisten epämääräisten hyypiöiden kautta, jotka pettävät yhteiskuntaa, toisiaan ja ennen kaikkea sinua?
En löydä Kallea, enkä liioin muitakaan tuttuja edellispäivän vakoilukeikalta. Ehkä sittenkin. Eikö tuo aamu-unisen oloinen metrovartija ole Jere Kylmänen? Ja tuo nuori teinityttö tuolla on Jenni Kuha. Ja näyttäähän vanha herra Sulanderkin olevan jo jalkeilla. Edellispäivän tapahtumat palautuvat mieleeni takautumina.
– Kaikki alkaa henkilöhahmojen rakentamisella, kirjailija Elina Hirvonen opastaa meitä. Jos et pysty keksimään henkilöhahmoja tyhjästä, lainaa muiden elämiä. Kuka on tarinasi päähenkilö? Millainen on hänen henkilöhistoriansa: ikä, sukupuoli, koulutustausta, perhe- ja rakkaussuhteet, lempiruoka, maailmankuva, ongelmat, intohimot, paheet, pelot ja salaisuudet sekä elämää ylläpitävät vastavoimat?
Elina Hirvonen tietää mistä puhuu. – Kun olet keksinyt päähenkilöllesi identiteetin, luota siihen, että uteliaisuus ja mielikuvitus huolehtivat lopusta. Alat huomaamattasi tutkia päähenkilösi elämään liittyviä kysymyksiä tarkemmin ja syvällisemmin. Kysymällä ja vastaamalla elämän esittämiin konkreettisiin kysymyksiin, alat vähitellen löytää päähenkilösi elämästä erilaisia teemoja, johtoajatuksia ja sivujuonia. Tarinasi ainekset ovat kasassa. Ehkä se on vielä hahmoton savimöykky, mutta sinulla on aihio luomuksestasi olemassa. Loppu on tekniikkaa.
Kirjoittamaan oppii vain
kirjoittamalla.
– Koneet käyntiin! Tänään tutkitaan erilaisia kerrontatekniikoita, Hirvonen aloittaa sunnuntaiaamun lempeän jämäkästi. Aamukaffeet juodaan vasta, kun olemme tehneet ensin pari kirjoitusharjoitusta.
Ajattelen mielessäni hahmotonta savimöykkyä. Niin, eihän se itsestään löydä sisältöä ja muotoa. Sormet näppikselle ja töihin.
Myös luova kirjoittaminen vaatii kurinalaisuutta. Aloittamisen vaikeuksiin Hirvonen neuvoo kokeilemaan kirjoittamisen aloittamista siitä, mihin joku toinen kirjailija on päättänyt viimeisen virkkeensä. Niin ikään tekstin sisäisen rytmiikan, tunnelman ja harmonian löytämiseksi kannattaa hyödyntää ideoita esimerkiksi musiikin saralta. Millainen on tarinastasi avautuvan johtomotiivin tunnelma? Millaiseksi se purkautuu sivuteemoja kehiteltäessä? Patarummut pistävät adrenaalit liikkeelle, sellot antavat harmonian. Flyygelillä rakennetaan jännitteitä.
Hahmoton savimöykky dreijallani etsii, hakee, löytää muotoaan. Nyt olisi vain kyettävä luottamaan siihen, että se todellakin löytää tarkoituksellisen hahmonsa eri tekniikoita yhdistelemällä. -Loppupäivän käytämmekin sitten erilaisten kerrontatekniikoiden harjoitteluun, Elinan ääni keskeyttää sopivasti. – Aloitetaan jäljittelystä. Luen viiden eri kirjailijan teksteistä kohtauksia, jotka teidän tulee kirjoittaa uudelleen samaa muotoa käyttäen. Lopuksi tutkimme dialogia.
Kirje, sähköpostiviesti, uni, runo ja puhelinkeskustelu tarjoavat kaikki oivallisen mahdollisuuden jäsentää hahmoton tekstimössö johonkin tiettyyn formaattiin, muotoon. Aloitimme kurssin ennakkotehtävällä, jossa Elina pyysi meitä kirjoittamaan kirjeen menetetylle. Tehtävän mielekkyys ja merkitys avautuivat minulle iltapäivän kuluessa. Juuri niin. Kirje toimii itsenäisenä luomuksena, mutta sen voi yhtä hyvin sisällyttää jonkin laajemman kertomuskehyksen osaksi. Palaset alkavat loksahdella paikoilleen.
Jäljellä on enää dialogi. Sen rakentaminen tuottaa useimmille kirjailijoille suuria vaikeuksia, Hirvonen lohduttaa. Jatkamme asian tutkimista parityöskentelynä. Kerron työparilleni yhden minua koskettaneen tapahtumakuvauksen lapsuudestani, jonka pohjalta työparini rakentaa siitä uudelleentulkinnan kuvauksen ja dialogin kanssa. Toistimme tehtävän myös toisinpäin. Muodon ja sisällön lyhyt oppimäärä suoritettu.
Kulttuuripalvelun järjestämä kaksipäiväinen luovan kirjoittamisen kurssi on päättynyt. Kaksi päivää, kymmeniä harjoituksia, toistakymmentä sivua luovaa iloittelua kirjallisessa muodossa kotiin vietäväksi, pohdittavaksi, pureskeltavaksi. Kiitos Elina, kiitos kurssikaverit. Yhdessä opimme enemmän.