PÄÄKIRJOITUS EIJA-LIISA MARKKULA
Viime Kajastuksen (1/2015) tie tilaajilleen kesti uskomattoman kauan. Tarkoitan paperiversiota, joka oli määrä painattaa Latviassa, kirjapainossa, joka oli suomalaisille tuttu ja laatu tunnettu. Ensimmäiset viivästymisselitykset uskoimme, mutta pian totuus alkoi valjeta. Emme olleet ainoa julkaisu, samoin kävi useille muille. Onneksi saimme Kajastuksen sitä aiemminkin painaneeseen forssalaiseen painotaloon. Kuitenkin jouduimme sielläkin jonoon, ja tästä moninaisten esteiden radasta johtui reilun kuukauden viivästys.
Olen tavattoman pahoillani tapahtuneesta, erityisesti siksi, että kyseisessä lehdessä oli poikkeuksellisen paljon artikkeleita senhetkisistä tapahtumista. Toivottavasti mahdollisimman monet tilaajat ehtivät lukea lehden nettiversion, joka ilmestyi ilmoitettuna ajankohtana.
Kädessäsi olevan lehden taitto on uudistunut. Lehdessä on 56 sivua 48:n sijaan. Huomaat, että Kajastus on hyvin kulttuuripitoinen ja ns. lukulehti, mikä tarkoittaa sitä, että artikkelit ovat asioihin varsin syvälle paneutuvia.
– Mutta, kuten yleensäkin, tie kulki vaikeuksien kautta voittoon!
En voi olla jatkamatta otsikon aiheesta; olin perjantaina 29.5. Design for All -seminaarissa, joka pidettiin Aalto-yliopiston ja Avaavan järjestämänä Otaniemessä. Ohjelma oli tiivis, joten monien eri alojen suunnittelijat ja kehittämishankkeiden vetäjät ehtivät esitellä esteettömyyden ja saavutettavuuden toteutumista tai ongelmia omalla alallaan. Kieli oli englanti. Ohjelma oli hyvin laadittu, samoin hienoa oli se, että osallistujaluettelo oli jaossa etukäteen, joten etenkin sokean kannalta oli helppo suunnitella tapaamisia. Yleisöä oli 60-70 henkeä, suurimmaksi osaksi esteettömyyttä toteuttavien tahojen edustajia, väkeä erityisryhmiä edustavista järjestöistä tai opiskelijoita.
Seminaarin teema yhdellä sanalla sanottuna oli siis inkluusio, vapaasti suomennettuna mukaan ottaminen. Tragikoomista kylläkin, tämäkään seminaari ei sitä ollut sokeiden osallistujien kannalta. Oli induktio ja luiskat, mutta ei kuvailutulkkausta. Näin on toistaiseksi ollut kaikissa kokemissani vastaavanlaisissa tilaisuuksissa! Paikalla oli ainakin neljä tuntemaani sokeata, näkövammaiskentän kärkinimiä esteettömyyden eteenpäinviemisessä ja vaikuttajia. Videot, kalvot, kuvat, persoonallisen näköiset esitelmöitsijät vaihtuivat, ja niiden suhteen olimme, ei nyt ihan, mutta melkein, pihalla – excluded!
”Tulee Frida Kahlo mieleen”, kuiskasi vierustoverini ensimmäisen esitelmöitsijän, Andrea Boteron, nähdessään. Erinomainen aloitus päivälle! Botero laajensi inkluusion ei vain ihmisiin vaan muuhunkin luomakuntaan. Lähtökohta oli filosofinen ja eettinen. Hän korosti kaikkien osapuolten osallisuutta ja yhteistyötä. Hän toivoi, että tulevaisuudessa tajutaan laajemmin keskinäinen riippuvaisuus ja välittäminen. Välittäminen johtaa huolenpitoon, ei vain huolestumiseen. Hän uskoi, että arkielämän ristiriitatilanteita on ratkottava mahdollisimman selkeästi, ja otti esimerkiksi kissojen ja lintujen elämisen kaupunkiympäristössä.
Käyttäjälähtöisyys suunnittelussa oli päivän sana. Ikääntyvien kerrostalojen kasvavan peruskorjausvelan hallitsemiseen haastettiin ideoitsijoita. Kaikki asukkaiden tarpeen mukainen tulisi hoitaa yhdessä peruskorjauksen kanssa. Asukkaiden siirtyminen väistötiloihin voi olla hyvinkin ongelmallista. Toisaalta iltapäivällä esiteltiin asioita, joita on erityisesti ajateltu suunniteltaessa uusia sairaaloita, hoivakoteja tai lasten päivähoitopaikkoja. Paitsi, että ne olisivat tarkoituksenmukaisia, niiden tulisi olla viihtyisiä. Tässä mielessä erittäin mielenkiintoinen oli Antti Pirisen esittelemä My Home -projekti, jossa opiskelijat suunnittelivat yhdessä kehitysvammaisten nuorten ja heidän vanhempiensa kanssa nuorisoryhmälle kodin. Opiskelijat eivät vain keskustelleet kehitysvammaisryhmän kanssa, vaan olivat mukana heidän arjessaan saaden korvaamatonta hiljaista tietoutta. Hanketta toteuttaa Aspa-säätiö.
ICT-aiheet, eli tietokone- ja telekommunikaatioaiheet, olivat tietenkin näkövammaisten joukossa odotetuimpia, puhujatkin jo jotkut entuudestaan tuttuja. Microsoftin Petteri Alinikula ihmetteli sitä, ettei Helsinki Slush -tapahtumassa ole esitelty yhtään saavutettavuutta lisäävää innovaatiota. Hän toi esille myös tarpeen, jota ei juuri edes ajatella; esteettömät sovellukset ja käyttöliittymät on yleensä tarkoitettu perusasioiden hallintaan ja hoitamiseen, ei suinkaan viihteestä saati kulttuurista laajemmin nauttimiseen, mikä taas hyvät atk-taidot osaavalle on vain valinnanteon takana. Tapio Haanperä ja Ilkka Pirttimaa ovat meille monelle jo tuttuja. Tapio korosti loppukäyttäjän välttämättömyyttä suunnittelu- ja testausvaiheessa. Saavutettavista sivuista hän mainitsi esimerkkinä Googlen hakukoneen.
Ilkka Pirttimaa on Blind Squaren kehittäjä ja siitä monilla kansainvälisillä palkinnoilla palkittu. Sovellusta käytetään jo yli 130 maassa. Nyt hän esitteli Blind Square -sovelluksen sisätiloihin. Sisätilana on kauppakeskus Itis. Sovellus pohjaa iBeaconien käyttööön. Ne ovat pieniä patterilla varustettuja ympäristöön kiinnitettyjä täppiä, jotka toistavat jatkuvaa sanomasignaalia, jonka älypuhelin tunnistaa ja ilmoittaa esim. kaupan nimenä.
Mutta, hiiteen seminaarit ja sovellukset! Nythän on kesä! Kaikkein esteettömin vuodenaika!
Toivotan sinulle, hyvä lukija, lämmintä ja aurinkoista kunnon kesää riemastuttavine tapahtumineen ja tapaamisineen!
31. toukokuuta 2015