POPCORNEJA JA VADELMAVENEPAKOLAISTA
Teksti: Marianne Tenhami
Teitä ihmisiä tunnutaan varoitettavan liiallisesta suolan käytöstä mediassa jos toisessakin. Minulle meinasi tulla Vadelmavenepakolaisessa suolan yliannostus ja emäntäni säikähti pahanpäiväisesti. Meille koirille suola kun on vieläkin vaarallisempaa kuin teille ihmisille. Mutta kun te ihmisetkin syötte elokuvissa popcornia, miksi emme me opaskoiratkin?
Meillä oli ollut tosi hektinen päivä: olin opastanut emäntääni ja olimme rynnänneet paikasta ja tilanteesta toiseen. Lopulta saavuimme bussilla Ateneumin eteen ja kävelimme vapaaehtoisoppaan kanssa Finn Kinoon katsomaan Vadelmavenepakolaista muiden näkövammaisten kanssa. Minä kun en osannut reittiä Ateneumin edestä Finn Kinoon, niin vapaaehtoisopas kertoi emännälleni reitistä ja hän käskytti minua sen mukaan. Olen näin vanhemmiten oppinut, että uusissa paikoissa on mielenkiintoista opastaa ja uusiin paikkoihin on kivaa mennä. Nuorempana tuppasin kovasti vetämään ja koohaamaan uusissa paikoissa, kun minua niin jännittivät uudet tilanteet ja paikat. Vaan nytpä opastin tosi tomerasti emäntäni elokuvateatteriin ja kuljin ryhmän mukana ostamaan hilejuomaa ja popcorneja.
Niin, ne popcornit! Emäntäni tuntui nauttivan elokuvasta, mutta minun nautittua popcorneja ennen elokuvaa hän oli kyllä aika huolissaan minusta ja hänen keskittymisensä meinasi herpaantua aika ajoin. Kävi nimittäin niin, että emäntä laittoi popcornlaatikon syliinsä ja alkoi kaivaa laukustaan jotain.
”Humps”, sanoi kevyt popcornlaatikko lattialle pehmeästi tömpsähtäessään.
”Voi ei!” kauhistui emäntäni tavatessaan kuononi iki-ihanassa, tosi jännältä tuoksuvassa popcornkasassa. Se tylsä emäntä tarttui minua niskasta kiinni ja olihan minun tottelevaisena oppaana nostettava kuononi pois herkuista, mutta tilaisuuden tullen napsin kyllä niitä ihania poppareita ennen kuin elokuvateatterin todella ystävällinen henkilökunta oli ehtinyt siivota kaiken pois. Toivat vielä emännälleni toiset popparit ja emäntääni hävetti tosi paljon. Harmittavan tarkasti se kyllä huolehti, että popparit pysyivät tällä kertaa laatikossaan.
Vadelmavenepakolainen alkoi ja kaikki meni hyvin. Sitten herkuttelu alkoi tuntua ja aloin kuolata. Emäntäni yritti vaivihkaa pyyhkiä kuolaa pois, mutta sitten minua alkoi ihan mahdottomasti kutittaa. Emäntäni yritti hillitä rapsutteluani, ettei muu yleisö olisi häiriintynyt. Onneksi nämä reaktiot eivät kestäneet kauaa, mutta silti emäntäni oli tosi huolissaan. Hän päivitteli ja kauhisteli tapahtumaa Facebookissa ja soitti Opaskoirakoulun päivystysnumeroon. Aina yhtä rauhallinen kennelpäällikkö toppuutteli hänen hysteriaansa, mutta käski seurailla vointiani ja niin emäntäni teki vähän liiankin tunnollisesti: koko ajan oli minua silittelemässä ja tunnustelemassa. Kai se taisi minusta aika huolissaan olla!
Kennelpäällikön ohjeiden mukaisesti emäntäni soitti hänelle vielä seuraavana aamuna ja kertoi minun voivan hyvin.
”Mikäs tässä”, ajattelin hiukan ihmeissäni. Olinhan jo unohtanut syöneeni muutaman popcornin elokuvateatterissa. Emäntäni oli huolissaan olinko saanut liikaa suolaa herkutteluni tuloksena, mutta kennelpäällikkö rauhoitteli häntä, että kun koiraa yritetään oksennuttaa sen syötyä jotain, sen saama suolapallo on paljon isompi kuin se suolamäärä, jonka minä sain syömistäni popcorneista.
”Kokemus tämäkin”, totesivat kennelpäällikkö ja emäntäni yhdestä suusta. Silti kerron teille kollegat ja muut karvaiset hännänheiluttajat, ettei se ehkä kannata: kuolaaminen ja rapsuttelu ei ollut kivaa ja saammehan me koirat näin jouluna ihan vain meille tarkoitettuja koiranherkkuja. Mutta toisaalta, pitäähän kunnon opaskoiran tietää, mitä emäntänsä popsii elokuvaa katsellessaan.