Marianne Tenhami
OPPIA IKÄ KAIKKI
Kylläpä edeltäjäni Opas Ninni on päässyt helpolla täällä Lauttasaaressa emäntäämme opastellessaan! Ninnin aikana tuttu ja turvallinen Lauttasaari pysyi samana, eivätkä kerran opitut reitit muuttuneet. Toisin on minun laitani: viime aikoina olemme emäntäni kanssa joutuneet opettelemaan monta reittiä uudestaan ja rakennustyömaat sotkevat jokapäiväistä elämäämme.
Jo Ninnin aikana Lauttasaaressa räjäyteltiin uuden länsimetron louhintojen vuoksi. Kun minä nuorena poikana tassuttelin Ninnin paikalle valjaisiin, räjäyttelyt jatkuivat, mutta enhän minä niistä ollut moksiskaan. Uudenvuodenrakettejakaan en pelkää: haluaisin vain päästä ihmisten bileisiin mukaan ja katselen haikeasti ikkunasta. Alussa kouluttajani opetti emännälleni ja minulle reitin kauppaan, pankkiautomaatille ja Alkoon. Reitit kauppaan ja Alkoon olen viime aikoina voinut sujuvasti unohtaa, koska Lauttasaaren vanhaa ostoskeskusta on alettu purkaa ja sen mukana ovat hävinneet tuttu ja turvallinen kauppa ja Alko.
Liikkumistaidonohjaajamme oli tultava hätiin ja opetettava meille ihan kokonaan uudet reitit ihan kokonaan uusiin kauppoihin Lauttasaaren toiselle puolelle, kauemmaksi kotoamme. Liikkumistaidonohjaajan ja emäntäni oli myös kartoitettava, miten emäntäni saa uusissa kaupoissa apua. Tämä ei käynyt kädenkäänteessä. Emäntäni oli anottava liikkumistaidontunteja jostain sosiaalivirastosta, mikä sitten lieneekään. Sosiaalityöntekijä oli kuulema narissut puhelimessa, että päätöksen tekoon voi mennä kolmekin kuukautta, ellei mitään akuuttia ole.
”Eiköhän ruokakauppa ole sentään aika akuutti juttu”, ärähti emäntäni sille naiselle vähän samalla tavalla, kuin hän ärähtää minulle, jos merkkaan ohimennen jonkin puun tai nuuskin opastaessani. Viimein emäntäni sai liikkumistaidontunnit ja pääsimme lopulta harjoittelemaan uusia reittejä liikkumistaidonohjaajan kanssa. Kaikki on sujunut hyvin. Minä poika opin nopeasti uusia reittejä ja käskyt ”uusi kauppa” ja ”Lidl” ovat minulle jo tuttuja. Löydänpä uuden kaupan vierestä pankkiautomaatinkin ja Lidlin läheltä löytyvät apteekki ja Alko.
Mutta siinä ei suinkaan ole kaikki. Kun vanhaa ostoskeskusta alettiin purkaa, ostoskeskuksen puoleinen kadunpätkä tukittiin suoja-aidoilla ja muilla esteillä niin, ettei siitä pääse kukaan jalankulkija liikkumaan. Niinpä meidän on ylitettävä kahdesti, ihan turhaan, vilkasliikenteinen Lauttasaarentie päästäksemme purkutyömaan ohi ja voidaksemme jatkaa matkaa kiinalaiseen ravintolaan tai metrolle. Varsinkin metroreittiä tarvitsemme todella usein. Opin nopeasti uuden reitin, mutta opaskoirana, täysin sokeaa ihmistä opastaessani minua huolestuttaa ja minusta on todella vaarallista ylittää kahdesti vilkasliikenteistä katua. Sen kun voisi välttää, jos ostoskeskuksen puoleiselle kadunpätkälle rakennettaisiin jalankulkijoille oma kävelysilta, eivätkä työmiehet tukkisi tavaroillaan koko jalkakäytävää. Tosin olen näiden pian neljän työvuoteni aikana oppinut kiertämään työmiesten romuja ja heidän kaivamiaan monttuja. Niitä kun on ilmestynyt myös lenkkiemme varrelle joko länsimetron tai muiden remonttien aiheuttajien vuoksi. Sitä paitsi ne tuoksuvat hyviltä ja välillä minun onkin näin poikakoirana ihan pakko merkata jokin työväline tai suoja-aita.
Olen monta kertaa miettinyt tällä pian neljän vuoden opastuskokemuksellani, miksi näkövammaisten ja meidän opaskoirien elämää halutaan hankaloittaa muuttamalla reittejä, purkamalla ja rakentamalla uudelleen. Selkeät, tutut reitit ovat näkövammaisille elinehto, varsinkin sellaisille näkövammaisille jotka joutuvat kulkemaan ilman meitä opaskoiria. Uusien reittien opettelu voi olla joillekin näkövammaisille todella vaikeaa ja vaikka se ei emännälleni ja minulle vaikeaa olekaan, se tuo kuitenkin lisästressiä emäntäni elämään ja hankaloittaa arkipäiväämme.
Lauttasaari-lehdessä on hehkutettu, miten hieno ja mahtava uudesta ostoskeskuksesta tulee. Ehkä niin, mutta onko ajateltu tätä kolmea vuotta, jonka emäntäni ja minä joudumme käyttämään poikkeusreittejä? Onko ajateltu, saako emäntäni jälleen liikkumistaidontunteja harjoitellakseen käyttämään Lauttasaaren uutta ostoskeskusta ja uutta metroasemaa? Onko meillä Suomessa silloin kolmen vuoden päästä päteviä liikkumistaidonohjaajia? Näitä kysymyksiä ei selkeästi ole ajateltu ja se valitettavasti näkyy meidän jokapäiväisessä elämässämme. Opaskoirana minua huolestuttaa, mutta ei auta! Ei kun vetomars ja matkaan!