10. IHASTUIN ISTANBULIIN

Teksti: Eija-Liisa Markkula

Rukouskutsut raikuvat minareeteista, mutta niiden vaikutusta ei 18-miljoonaisessa Istanbulissa ainakaan turisti juuri huomaa. Kuitenkin tuo pappien ”joiku” on oleellinen kaupungin äänimaiseman osa ja tekee siitä eksoottisen. Moskeijoita on paljon, vaikka tarkkaan ottaen ne on tarkoitettu vain joka toiselle kansalaiselle, eli miehille. Islamilaisuus näkyy kaupungilla naisten pukeutumisessa täyspitkinä korkeakauluksellisina tummina takkeina, mutta ei juuri muuten. Turkin tasavallan isä Kemal Atatyrk määräsi, etteivät naiset saa peittää kasvojaan. Kaduilla näkyy kyllä niqabiin eli kasvohuntuun sonnustautuneita naisia, mutta he ovat muualta tulleita.

Olimme niin sanotusti Mika Waltarin jalanjäljillä Markku Virtasen ja Tarja Räisäsen opastamina. Joukkomme koostui muutamista näkövammaisista oppaineen ja kavereineen, yhteensä 17 henkeä. Matka tehtiin jo vuosi sitten huhtikuussa, mutta tämäkin teksti osoittaa, miten halu päästä kiehtovaan kaupunkiin uudestaan kytee voimakkaana. Waltarin kirja Johannes Angelos on edelleen yksi parhaista Konstantinopolin eli Istanbulin historian kiehtovuuden nostattajista. Täällä ovat edelleen muurit, joiden sokkeloissa kukoisti mainitun kirjan Johanneksen ja Anna Notaraksen rakkaustarina. Tämä oli Itä-Rooma keisareineen, joiden kruunua koristivat myös sulat, tämä oli Bysantin kukoistavan kulttuurin keskus, elefanteilla ratsastavien sulttaanien ja haaremeiden valtakunta.

Kaupunki rakennettiin alun perin Uudeksi Roomaksi varsinaisen Rooman alettua rappeutua ja kaupungin asukkaat pitivät itseään oikeina roomalaisina. Bysanttilaisuuteen viittaavat sanat ovat saaneet alkunsa pienestä Bosporin salmen suulla sijainneesta ja tulipalon tuhoamasta kaupungista. Nimi Konstantinopoli juontuu sanoista ”in stipolis” = sisällä kaupungissa. Useimmat keisarit olivat Konstantinuksia. Kaupunkilaisten kieli oli kreikka ja he tunnustivat kristinuskoa, joskin syvenevät oppiriidat alkoivat ilmetä läntisen Rooman kirkon kanssa.

Kaikki muuttui Konstantinopolin historiassa vuonna 1453. Aasian puolella olevien osmannien, sittemmin turkkilaisten, sulttaani joukkoineen valloitti kaupungin. Alkoi islamilainen kausi. Nimeksi tuli jo silloin turkinkielinen Istanbul, nimi vahvistettiin virallisesti käytettäväksi myös kansainvälisissä yhteyksissä Atatyrkin aikana. Kieli on vaihtunut vuosisatojen vieriessä turkiksi.

Tuntuu siltä, että Istanbul on parhaimmillaan huhtikuussa; vielä ei ole liian kuuma, puistojen runsaat kukkaistutukset loistavat värikylläisinä ja kaikkialla on yllättävän siistiä. Hotellimme on uudehko ja hyvin siisti. Meille kerrotaan, että siisteys johtuu uskonnon vaatimista puhtausrituaaleista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että katukeittiöiden ruokaa voi turvallisesti syödä.

Ihmiset ovat tavattoman ystävällisiä, joskin yhteinen kieli turistien kanssa puuttuu. Tässä kaupungissa huomaa erittäin selkeästi sen, että kaikki pyörii kohtuullisen hyvin, kiireettömästi ja joka turistikohteeseen on valtavat jonot ilman eurooppalaisia kieliä. Vaikuttaa siltä, ettei kaupungissa edes koeta tarpeelliseksi lisätä länsimaisia yleisön kosiskelumetkuja. Elämänfilosofia on hyvin erilainen.

Kaduilla on paljon väkeä, miehet seuraavat koko ajan katuelämää. Jalkapallo on heille kaikille yhteistä.
Kissa livahtaa jossain katuvilinässä, torkkuu ravintolan terassilla tai kävelee sisälle kaikessa rauhassa poliisiasemalle ovesta, josta me juuri tulimme metallinpaljastimen läpi! Kissat ovat kaupungin erikoissuojeluksessa.

Karttaa ei juuri kannata esittää edes taksinkuljettajalle. Tapana on, että ensin tiedustellaan, osaako kuljettaja viedä johonkin tiettyyn kohteeseen. Hän saattaa hyvinkin vain ravistaa päätään, eikä siinä ole mitään ihmettelemistä. Löytyy toinen, joka sanojensa mukaan osaa reitin, mutta loppupäässä menetellään taas turkkilaisella tavalla, eli kuljettaja avaa ikkunan ja alkaa kysellä kadulla olevilta miehiltä, missä kyseinen kohde on, ja niin ollaan lopulta perillä! Kuulimme, etteivät turkkilaiset käytä katujen nimiä esim. kertoessaan asuinpaikastaan, vaan sanovat sen olevan lähellä jotakin pysäkkiä tai yleisesti tunnettua kohdetta.

Ihmiset ovat erittäin kohteliaita ja täpötäydessä raitiovaunussa on välittömästi vähintään yksi paikka tarjolla sokealle, sana kulkee pienellä ohjaavalla kosketuksella. Valkoinen keppi pannaan heti merkille ja suhtautuminen on luontevaa. Paikallisia kepinkäyttäjiä ei näkynyt, saati opaskoiria.

Iltaisin kadut näyttävät aivan toisenlaisilta; päivällä liikkeet ovat auki, mutta illalla niiden edustoilla myydään jotakin ihan muuta tai niiden edessä on katukeittiöitä, joista tuleva kotiruoan tuoksu leviäälaajalle. Meille kerrottiin, että turkkilainen keittiö on yksi maailman kolmesta parhaasta; muut kaksi ovat kiinalainen ja ranskalainen.

Vesi kuuluu kaupunkiin oleellisena elementtinä. Marmaranmereltä Mustalle merelle johtava n. 30 km pitkä Bosporinsalmi erottaa kaupungin eurooppalaisen ja aasialaisen osan toisistaan. Euroopanpuolinen kaupunki, entinen Konstantinopoli, on rakennettu Bosporista erkanevan, Kultaiseksi Sarveksi kutsutun lahden molemmin puolin.

Vielä muutama vuosikymmen sitten Istanbuliin saattoi matkustaa Englannin Kanaalin rannalta lähtevällä Idän Pikajunalla eli Orient Expressillä. Junayhteyttä ei enää ole, suoralla lennolla kotimaahan idän kertomukset saattavat jatkua, kuten omalla kohdallani kävi. Vieressäni istuva mieshenkilö oli jalokivien tukkukauppias ja oli noutanut spinellejä Dusampesta, Tatsikistanin pääkaupungista saakka.

Artikkelin kuvatekstit, joissa on paljon asiaa:

Hagia Sofia rakennettiin kristilliseksi kirkoksi ja bysanttilaisen rakennustaiteen taidonnäytteeksi 500-luvulla. Osmanien vallattua Konstantinopolin v. 1453 se muutettiin moskeijaksi, johon minareetteja lisättiin vähitellen. Tuona kautena ihmishahmoja esittäneet kuva-aiheet korvattiin ornamentiikalla ja moninaisilla kasveja esittävillä aiheilla. Sininen on moskeijoiden koristeaiheiden yleisin väri. Kuuluisin Istanbulin toimiva moskeija onkin nk. Sininen moskeija. Museoksi Hagia Sofia muutettiin 1930-luvulla, jonka jälkeen kristillisiä kuva-aiheita on restauroitu esiin.

Sulttaanin makuuhuone: (kuva makuukatoksen yläosasta) Tarkoitukseen tarvittiin oikeastaan sali, jossa oli äänekkäästi soliseva suihkulähde ja yleensä aina soittajia. Topkapin palatsin puistoalue on valtava ja siihen kuuluu monia palatseja ja muita rakennuksia. Enimmillään alueella eläneiden ja työskennelleiden määrä oli yli 4000 henkeä. Sulttaanin haaremi sijaitsi myös täällä. Sulttaani ei suinkaan valinnut itse viehättäviä nuoria naisia, vaan sen teki hänen äitinsä, joka myös koulutti tytöt tehtäväänsä ja määräsi heidän elämästään.
Valens-akvedukti kulkee yhä tänä päivänä korkealla Atatyrk-bulevardin yläpuolella. Se on lähes kilometrin mittainen ja antaa kaupungille erikoislaatuisen historiallisen leimansa. Sitä käytettiin lähes 1900-luvun puoliväliin saakka. Jo 300-luvulla Konstantinopoliin rakennettiin ensimmäiset akveduktit. Niiden avulla vuoristopurojen raikas vesi johdettiin ja jaettiin kaupunkilaisten käyttöön. Vettä johdettiin kanavaverkostoon ja suuriin säiliöihin. Parhaimmillaan kaupungissa oli n. 250 kilometrin mittainen akvedukti- ja kanavaverkosto.

Mielestäni kaupungin mielenkiintoisin paikka. Kyseessä on maanalainen vesisäiliö, joka pikemminkin vaikuttaa valtavalta palatsilta; sitä onkin kutsuttu ”Uponneeksi palatsiksi”. Tila on mitoiltaan 138 x 64,6 metriä ja 9 metriä korkea. Kattoa kannattelee 330 korinttilaistyylistä marmoripylvästä 12 riviin aseteltuna. On ilmeistä, että pylväät on jostakin siirretty tänne. Säiliö toimi Topkapin palatsin vesisäiliönä ja vuoristopuroista pulppuava vesi johdettiin kahden akveduktin avulla säiliöön. Tilavuus on 80 000 kuutiometriä ja sinne mahtuisi noin 100 miljoonaa litraa vettä! Turisteja varten säiliön pohjalla on vettä alle metri, mutta kerran James Bond -elokuvaa varten pintaa nostettiin niin, että saatiin kuvattua 007:n soutelu pylväiden lomassa.

Varsinainen Suuri Basaari ei ollutkaan sunnuntaina auki, joten jouduimme tyytymään ns. Maustebasaariin eli egyptiläiseen basaariin, jossa siinäkin myytiin kaikenlaista saippuoista kahviin ja moskeijoiden pienoismalleihin.

Konstantinopolin muuri oli n. 18 km pitkä, kolminkertainen ja siinä oli vartiotorneja. Waltarin kirjassa kolminkertaisuuden edut tulevat hyvin esille; oli helppo hoitaa ja varastoida lisähuolto, järjestää joukot käytännöllisemmin, ja tiukan paikan tullen, mikäli ulkomuuri murtui, oli vielä kaksi muuria vihollista vastassa. Muurin ulkopuolella kulki vallihauta, joka oli täytetty vedellä. Toistaiseksi historiantutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, mikä muurin kohta vallattiin ensimmäisenä v. 1453. Tänä päivänä muuria voidaan seurata pitkiä matkoja. Myös vallihauta on osittain säilytetty siten, että siinä on ihmisten kasvimaita ja kaivoja, joista saadaan kasteluvettä.

Pierre Loti –kahvila: Kahvila sijaitsee erikoisella paikalla sikäli, että se on valtavan laajan hautausmaankupeella. Näkymä Kultaiselle Sarvelle on uskomaton. Täällä ranskalainen kirjailija Pierre Loti kirjoitti romaaniansa ”Aasian Prinsessa” (Aziyadé) 1897. Turkkilaisen kahvin resepti: Kaada tarvittava määrä vettä käyttäen mittana kahvikuppia. Lisää teelusikallinen kahvia kupillista kohden, sama määrä sokeria samoin. Kuumenna sekoittaen kiehumispisteeseen ja kaada siinä syntynyt vaahto kuppeihin, kuumenna loppua kahvia kiehumispisteeseen ja kaada kuppeihin varovasti rikkomatta vaahtoa. Näin Hazer Baba neuvoo kahvipurkissaan. ”Kahvikupilla tarkoitetaan mokkakupin kokoista kuppia.
Näkymä Galatan tornista: Laivat päästetään 12 tunnin jaksoissa Bosporin salmeen, joka on niin kapea, ettei voida turvallisuussyistä sallia niiden kulkea vapaasti molempiin suuntiin samanaikaisesti. Näin Mustalle Merelle meneviä päästetään 12 tuntia, sitten sieltä tulevia seuraavat 12 tuntia.