Madridin kaupungilla on hellyttävä vaakuna, siinä karhu tukeutuu etukäpälillään mansikkapuun runkoon yrittäen saada suuhunsa sen hedelmiä. Lokakuun viimeisellä viikolla kaupunki oli aidon espanjalainen, sillä turistikausi oli ohi ja koronatilanne rauhallinen. Tuntui erikoiselta, että olimme lähteneet ”punaisesta” Suomesta! Kirjoittelen tässä muutamista näkövammaisten kannalta huomionarvoisista havainnoistani.
Heti alkuun oli helppo panna merkille se, että niin katuvilinässä kuin ravintoloissakin miesten ääniä kuului selkeästi enemmän kuin naisten. Yleensäkään madridilaiset eivät tunnu säästelevän äänenkäyttöään jutellessaan tai nauraessaan. Espanja kuuluu suuriin maailmankieliin, joten vieraiden kielten taito saattaa monesti rajoittua muutamaan sanaan, pään puistamiseen ja viittilöintiin. Suurimman tavaratalon, El Corte Inglésin infotiskillä oli mielenkiintoinen ratkaisu: puhuttiin vain espanjaa, mutta asiakkaalle annettiin luuri, jonka toisessa päässä oli haluttua kieltä taitava neuvoja. Joissakin ravintoloissa saattoi englanninkielisen menun saada isännän puhelimessa olevan QR-koodin takaa.
Liikennevalojen signaaliratkaisu oli kovin erilainen kuin meillä. Äänet menivät päälle vain silloin, kun valo oli vihreä, ja joka paikassa signaali oli sama lintua muistuttava piipitys. Edessä olevasta kadunylityksestä ei siis voinut etukäteen kuulla, oliko siinä ääniohjaus vai ei. Suojatielle tultaessa jalkakäytävän reuna oli merkitty tiheällä, jaloilla selkeästi tunnistettavalla urituksella. Taaskaan avustajani ei nähnyt opaskoiran kanssa kulkevia tai valkoisen kepin käyttäjiä muualla kuin näkövammaisille tarkoitettujen tilojen lähiympäristössä. Omalle kepilleni tehtiin tietä ja metrossa annettiin heti paikka.
Espanjalainen näkövammaisten kattojärjestö ONCE on maailmankuulu ja ONCEn säätiö jakaa apurahoja pallonlaajuisesti ja tukee kehittämissuunnitelmia ja -hankkeita suurilla summilla. Heidän tuotteitaan myydään myös Aviriksessa. ONCElla on meneillään kunnianhimoinen hanke – tarkoituksena on valmistaa pienoismallit kaikista UNESCOn maailmanperintökohteista. Näitä on jo nähtävillä ja tunnusteltavina ONCEn museossa. Yllätyksekseni käsiini osui Santiago de Compostelan katedraali; pyhän Jaakobin vaellus eli camino päättyy tuohon katedraaliin. Vuonna 2007 nelihenkinen ryhmämme kulki lukuisista eri reiteistä valitsemamme niin sanotun camino inglésin, eli englantilaisten vaelluksen, joka alkaa Biskajanlahden rannalta Ferrolista, Francon kotikaupungista, ja päättyi kohdallamme tuohon katedraaliin puolitoista viikkoa myöhemmin. Nyt, neljäntoista vuoden kuluttua, tuntoaistini kertoi minulle, millainen päätepiste se oli!
Iloinen yllätys oli myöskin se, että sekä näkövammainen että avustaja pääsivät ilmaiseksi niin taidemuseoihin kuin kuninkaanlinnaankin. Ja hienoa, hyvää mieltä syntyi siitäkin, että Cervantes oli kirjoittanut yhden Don Quijoten luvun hotellimme viereisellä tontilla, ja patsaansa sijaitsi lähiaukiolla. Kuuluu lempikirjoihini, ja ostin teoksen neljäsataavuotisjuhlapainoksen matkamuistokseni. Yhtenä aamuista minulla oli NKL:n kansainvälisten asioiden toimikunnan kokous etänä kello 7:30 paikallista aikaa – eikä yhteys pätkinyt kertaakaan! Seuraamamme aamu-TV:n toimittajat kuulostivat rautahermoisilta kakofonian mestareilta. Kerran ymmärsimme uutisista, että jossain oli tapahtunut naisen murha, ja oli saatu selville, että murhamies oli suomalainen!