Teksti: Pasi Päivinen
Ulkomaan matkailun keväällä pysäyttänyt ja sitä edelleen rajoittava koronaviruspandemia on vaikuttanut kotimaan matkailun kasvuun myönteisesti. Suomen kiinnostavat matkailureitit, kuten Kuninkaantie, Pohjanlahden rantatie, Revontultentie, Saariston rengastie, Sininen tie, Taikayöntie, Tervantie, Via Karelia ja Vihreän kullan kulttuuritie, ovat tulleet monille tutuiksi. Matkasin halki Vihreän kullan kulttuuritien idästä länteen Parikkalan Särkisalmelta Mäntyharjun Vihantasalmelle elokuun alussa.
Vihreän kullan kulttuuritie kulkee metsien ja vesistöjen muovaamassa itäsuomalaisessa maisemassa Saimaan rantoja myötäillen. Sen varrella on sykähdyttävän kauniita järvimaisemia, ikimetsää, kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä, viihtyisiä kirkonkyliä ja kauniita rantoja.
Ennen varsinaiselle Vihreän kullan kulttuuritielle suuntaamista poikkesimme aamusta Parikkalan Siikalahdelle. Siikalahti on Simpelejärven itäosan umpeenkasvava lahti. Poikkeuksellisen monimuotoisen pesimä- ja muuttolinnustonsa ansiosta Siikalahti on Sisä-Suomen arvokkain lintukosteikko ja se lintujen liverryksen määrä tekee vaikutuksen jokaiseen kävijään. Siikalahdelta suuntasin Parikkalan Särkisalmelle ja aloitin matkan pitkin Vihreän kullan kulttuuritietä kohti Savonlinnaa ja pysähdyin ensimmäisenä Punkaharjun taajamaan.
Punkaharju, Kerimäki ja Savonlinna
Punkaharjun kansallismaisema on kappale kauneinta Suomea. Venäjän tsaari Nikolai I ihastui Punkaharjuun ja määräsi alueen suojeltavaksi vuonna 1843. Noin seitsemän kilometrin matka harjualueen halki on kiistatta reitin kaunein kohta Puruveden välkehtiessä harjun pohjoispuolella ja Pihlajaveden eteläpuolella. Suomen kaunein tie, Harjutie, on tullut ajettua lukuisia kertoja autolla ja polkupyörällä Punkaharjulla aikaisemmin vieraillessani. Siellä on myös erittäin kiinnostavat kulttuurikohteet: Luston metsämuseo ja Taidekartano Johanna Oras. Upea kallioon louhittu Retretin taidekeskus on aloittelemassa toimintaansa uudelleen Saimaan Taideluolana ja digitaalisena taidekeskuksena.
Luston metsämuseossa selviää metsän merkitys Suomelle ja suomalaisille eri näkökulmista. Suomen pinta-alasta 78 prosenttia on metsätalousmaata. Metsät ovat Suomen merkittävin uusiutuva luonnonvara ja tärkeä osa kansallisvarallisuuttamme. Metsästä puhuttaessa on käytetty usein termiä vihreä kulta. Metsäteollisuus kuuluukin Suomen kansantalouden peruspilareihin vuotuisen liikevaihdon noustessa noin 20 miljardiin euroon, joka on maamme nettoviennistä 27 prosenttia. Lustossakin olen vieraillut useaan otteeseen, sillä näkemistä ja kokemista riittää useiksi vierailukerroiksi, mutta tällä kerralla emme ehtineet aikataulusyistä poiketa sisälle museoon. Luston läheisyydessä harjualueella on kuitenkin mielenkiintoinen metsäntutkimuslaitoksen puulajipuisto, jonne poikkesimme. Se on perustettu 1930-luvulla tarkoituksena tutkia puulajien ominaisuuksia ja menestymistä Suomen oloissa. Puistossa on yli 50 puulajia, joista suurin osa on havupuita.
Punkaharjulla voisi helposti viettää aikaa vaikka viikon, mutta ideamme oli ajaa kulttuuritie läpi vuorokaudessa ja matka jatkui kohti Savonlinnaa pienen koukkauksen kautta Kerimäelle. Vihreästä kullasta rakennettu Kerimäen vanha puukirkko on niin merkittävä kulttuurikohde, ettei sitä voi ohittaa. Maailman suurin puukirkko otettiin käyttöön helluntaina vuonna 1848. Sinne mahtuu yli 3000 sanan kuulijaa istumaan ja tarvittaessa 2000 vielä seisomaankin. Opas kertoi, että kirkko oli juuri maalattu ulkopuolelta ja maalia oli kulunut 4000 litraa. Seuraava kohde, joka vaatii remonttia, on kirkon katto. Kulttuurihistoriallisesti merkittävästä rakennuksesta pidetään Kerimäellä hyvää huolta.
Yksi Suomen kauneimmista kaupungeista on vesistön ympäröimä Savonlinna. Viihtyisällä kauppatorilla on mukavaa flandeerata katsellen laivoja ja vilkasta torielämää. Olavinlinna on kaupungin sydän, joka on reitin merkittävin kulttuurikohde.
Olavinlinnan perusti vuonna 1475 tanskalaissyntyinen ritari Erik Akselinpoika Tott. Päälinna saatiin puolustusvalmiuteen noin 10 vuodessa. Välittömästi päälinnan valmistuttua käynnistettiin saaren itäpuolella kaksitornisen ns. esilinnan rakennustyöt. Kokonaisuudessaan työ saatiin valmiiksi 1400-luvun loppupuolella. Viisitorninen kalliosaaresta nouseva linna edusti aikansa uusinta puolustusarkkitehtuuria pyöreine torneineen ja korkeine kehämuureineen.
Kuten tunnettua Ruotsi menetti Olavinlinnan venäläisille, jotka rakensivat sitä entistäkin vahvemmaksi. Generalissimus Aleksandr Suvorov (1730-1800) lähetettiin Kustaa III:n sodan jälkeen Suomeen, jossa hän asui toista vuotta suunnittelemassa ja johtamassa Turun rauhan rajan linnoitustöitä. Jäljet näkyvät myös Olavinlinnassa, jota vahvistettiin kestämään ankaraakin piiritystä ”pääkaupungin kivikilven” pohjoisena päätepisteenä. Suomalaiseksikin sukujuuriltaan joissain yhteyksissä katsottu ja sujuvaa suomea puhunut Venäjän sotasankari on nyt Itä-Suomessa ajankohtainen myös siksi, että Aleksandr Suvorovin turistireittiä ollaan avaamassa erityisesti venäläisturisteille.
Sulkava, Puumala, Ristiina ja Mäntyharju
Vihreän kullan kulttuuritie kääntyy Savonlinnan länsipuolelta Kallislahdesta etelään päätyen seuraavaksi Sulkavalle. Suursouduistaan tunnettu kunta on rakentunut vanhan uittoväylän varrelle Saimaan Uitonvirrasta nousevaan jyrkkään rinteeseen. Minuun teki Sulkavalla luonnon kauneuden lisäksi vaikutuksen viehättävä puutalomiljöö pittoreskeine mansardikattoisine taloineen. Soutustadion ei autiudessaan näyttänyt juuri miltään, mutta autiolla kirkonkylän torilla oli sentään kivestä veistetty soutajapatsas muistuttamassa soutupitäjästä. Tänä vuonna suursoudutkin peruttiin koronan vuoksi, ja Sulkava vaikutti uneliaalta kylältä.
Matka jatkui itäsuomalaisessa järvi- ja metsämaisemissa Saimaan Gibraltarille Puumalaan. Puumalansalmen silta on vaikuttava rakennelma, jolla on pituutta 781 metriä, ja joka ylittää Saimaan syväväylän 31 metrin korkeudessa. Aivan sillan kupeessa on satamatori. Vilkkaassa satamassa höyrylaivat töräyttelevät merkinantotorviaan ja mieli tekee nousta kyytiin. Edellisen kerran Puumalassa käydessäni nousinkin aidon tervahöyryn, SS Wennon, kyytiin ja seilasin Saimaan aalloilla, mutta nyt siihen ei ollut aikaa. Satamatorilla on mukavaa katsella kaunista järvimaisemaa ja seurata paikallista letkeää elämänmenoa sekä nauttia torin antimista. Päädyin kuten varmasti moni muukin matkailija on tänä kesänä päätynyt maistelemaan näyttelijä Ville Haapasalon georgialaista herkkua nimeltä hatsapuri. Se on täytetty juustoleipä, Georgian kansallisaarre ja suojeltu ruoka, jolle on jopa kansallinen juhlapäivä, 27. helmikuuta. Kauppa hatsapurikojulla kävi kuin siimaa, sillä Ville Haapasalon tunnettuus saa ihmiset hänen kojulleen ja ostamaan kohtuullisen hintavan, 12 €, maksavan hatsapurin. Ville on hyväntuulisuudessaan ja palvelualttiudessaan miellyttävä tuttavuus, joten luultavasti kauppa kävisi, vaikka hän myisi mitä tahansa syötävää tai juotavaa. Ville on ihastunut georgialaiseen keittiöön, ja hän pyörittää Helsingissä georgialaista ruokaa tarjoavaa ravintola Purpuria. Hatsapuri on tuhti rasvainen leipä ja juustotäyte, ihan maistuva, mutta ei kuitenkaan yllä minun suosikkiruokien listalle.
Puumalasta matka jatkui Sahanlahdelle ja edelleen Pistohiekalle. Saimaan alueen ehkä upein hiekkaranta on Pistohiekalla, jota poikkesimme ihastelemassa. Väkeä oli liiankin paljon, joten sekaan ei tahtonut mahtua ja se sai meidät jatkamaan matkaa pian.
Tie Puumalasta Ristiinaan on reitin toiseksi kaunein osuus Punkaharjun harjualueen jälkeen. Saimaa välkehtii paikoittain tien molemmilla puolilla ja Alueelle osuu myös ikimetsäalueita: Puumalan Sielusenmäen Stora Enson aarnimetsä ja Lohikosken valtionmetsä. Arkeologisesti arvokas alue on Ristiina–Hurissalo -tien varrella olevat kalliomaalaukset. Reitin läntistä päätepistettä lähestyttäessä kohdalle osuu vielä historiallinen uittopaikka Miekankoski ennen Mäntyharjun kirkonkylää. Mäntyharjun keskustaan on hieno päättää retki, sillä siellä on poikkeuksellisen hyvin säilynyt, pääasiassa 1800-luvulla rakennettu puutalokokonaisuus. Reitti jatkuu vielä Vihantasalmelle, jonne päätimme retken iltahämärissä ja sieltä jatkoimme edelleen yöllä hiljentyneessä liikenteessä kotiin.