Johdin tänään 24. elokuuta toista kertaa puhetta Näkövammaisten kulttuuripalvelun hallituksen kokouksessa. Sain yhdistyksen puheenjohtajan tehtävät hoitaakseni kesäkuussa koronan vuoksi lykkääntyneessä vuosikokouksessa ja olen nyt jo rahtusen viisastunut työni sisällöstä.
Yhdistys on minulle tuttu ja läheinen jo vuosikymmenten takaa. Liityin Näkövammaisten kulttuuripalvelun, silloisen Näkövammaisten Henkisen Työn jäseneksi nuorena näkövammaisena opiskelijana 1970-luvun puolivälissä ja olin jokusen vuoden myös yhdistyksen hallituksen jäsen.
Kun aloitin työt Näkövammaisten liitossa puolipäiväisenä nuorisosihteerinä syksyllä 1978, jätin Kulttuuripalvelun hallituksen, mutta yhdistyksen ote elämääni säilyi. Kirjoittelin juttuja Kajastukseen ja soittelin bassoa yhdistyksen järjestämissä jamiviikonlopuissa.
Opiskelin töiden ohella Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta ja folkloristiikkaa loppututkintoa vaille valmiiksi maisteriksi. Työt liitossa jatkuivat erilaisissa järjestö- ja tiedotustehtävissä, kunnes syyskuussa 2018 sain valmiiksi tasan neljänkymmenen vuoden urakan, lopulta liiton kansainvälisten asioiden päällikkönä.
Elo eläkkeellä sujui kyllä aivan rattoisasti, mutta jo lapsuudenkodissa saatu tartunta yhdistystoimintaan altisti mieleni ajatuksille käyttää aikaani näkövammaisten järjestötyössä. Lopulta oli helppo suostua pyyntöön asettua ehdolle Kulttuuripalvelun hallitukseen ja tänä keväänä sitten puheenjohtajaksi.
Bassonsoittelu on jäänyt enkä muutenkaan ole mitenkään aktiivinen kulttuurin tuottaja. Sen sijaan lukenut olen ja paljon koko ikäni sekä tietokirjallisuutta että fiktiota laidasta laitaan. Suosikkigenret ovat vaihdelleet runoista dekkareihin. Nykyään mieluisimpia ovat pitkät ja paksut historialliset romaanit ja elämäkerrat. Heikkonäköisenä ihmisenä voin lukea painettuja teoksia, mutta enimmäkseen kuuntelen äänikirjoja. Tämänkesäinen jäsenyys uuden Laurin kirja -äänikirjapalkinnon valintaraadissa on avannut korvani kaupalliseen äänikirjatarjontaan.
Vuosien mittaan olen saanut seurata näkövammaisjärjestöjen toiminnan juurtumista ja kasvua osaksi kansalaisyhteiskuntaa. Puun hedelmistä maukkain on minusta vuonna 2006 toteutunut YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimus. Sen 30. artiklassa Suomen valtio muiden sopimuksen ratifioineiden maiden mukana tunnustaa vammaisten ihmisten oikeuden sekä tuottaa että hyödyntää kulttuuria yhdenvertaisesti muiden ihmisten kanssa. Katsotaan, mitä käytännön tuloksia tällä työkalulla saadaan aikaan. Kansainvälisistä kokemuksista tiedän, että Suomessa tilanne on monella tapaa hyvä, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta tv-ohjelmat, elokuvat, konsertit, oopperat, näyttelyt, museot, festarit, kirjallisuus ja muu kulttuuritarjonta ovat meille yhdenvertaisesti saavutettavia ja että voimme kulttuuria myös tuottaa siinä kuin kuka tahansa taide-, musiikki- tai kirjallisuuspiston saanut.
Edellä oleva ”ohjelmajulistus” kertoo tiivistetysti sen, mitä tahdon tulevana puheenjohtajakautenani edistää. Onneksi minun ei tarvitse toimia yksin. Minulla on apunani yhdistystä kahdeksan vuotta loistavasti luotsannut Eija-Liisa Markkula, nyt varapuheenjohtajana, ja muut hyvät hallituksen jäsenet. Voin myös luottavasti nojata yhdistyksen kokeneisiin ja taitaviin työntekijöihin, kulttuurituottaja Tanja Rantalaiseen ja toimistonhoitaja Airi Lehtoseen. Kajastuksen päätoimittajan tehtävän sain puheenjohtajan pestin myötä. Yhdessä toimittaja Ali Kinnusen ja lehtitoimikunnan kanssa teemme tätä lehteä virein mielin ja ajan ilmiöitä tarkasti seuraten.