Teksti: Tuula-Maria Ahonen
Metsä on ollut suomalaisten kirkko vuosisatojen ajan. Kun ihmisten maailmassa on henkistä ahtautta, metsä tarjoaa meille vapautta ja avaruutta, hoitaa kehoamme ja mieltämme.
Vuosia sitten eräs Roska päivässä -liikkeen jäsen oli onneton ja surullinen. Hän oli joutunut kokemaan kaksi keskenmenoa. Oli tullut tunne, että raskaus päättyy aina keskenmenoon, eikä pariskunta koskaan saa lasta.
Hän meni metsään itkemään suruaan. Metsän sylissä hänen mielensä alkoi rauhoittua. Hän ryhtyi keräämään roskia eheytyneessä mielentilassa. Tänä päivänä hän on kahden lapsen äiti. Hän kertoi minulle kokemuksensa luvaten ja varmaan myös toivoen, että kokemuksen saa jakaa muillekin. Kun mahdottomalta tuntuva muuttuukin mahdolliseksi, tätä toivoa on todella hyvä jakaa kaikille.
Ihmisten maailmassa on monesti fyysisesti ja henkisesti ahtaita tiloja. Metsä nostaa meidät pois pienen tilan ja pienen mielen maailmasta.
Syksy tekee tuloaan ja menin eilen tutustumaan uuteen jumppapaikkaan käynnistääkseni liikuntaharrastukseni. Näinä korona-aikoina tarkistin kuitenkin ensin tilat. Jumppasalissa oli tyhjänäkin tunkkaisen tuntuinen ilma. Pukuhuone näytti ahtaalta. Olisin voinut osallistua ilmaiseksi kivan tuntuiseen jumppaan, mutta se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä. Epäröin, mitä tehdä. Yhtäkkiä pääni kirkastui. Ehdotin aviomiehelle, että lähdetään kävelemään metsään, ja niinpä ex tempore lähdimmekin.
Tunkkainen jumppasali -kokemuksen jälkeen metsän avaruus ja raikas happi tuntui tavallistakin vapauttavammalta.
Huolenpitoa metsällekin
Takanamme ja edessämme on korona- aikaa. Korona- ajan varmaan eniten mieltä raskauttavin tekijä on pelko. Kuka tahansa voi tartuttaa meihin sairauden, tai me itse voimme tartuttaa, vaikka kantaisimme virusta oireettomasti.
– Kunpa voisin matkustaa jonnekin muualle Suomessa tai maailmassa, pakoon koronaa, olen välillä todella toivonut mielessäni. Mutta onneksi Helsingissäkin pakopaikka, metsä, on lähellä.
Suurten vanhojen puiden katveessa me ihmiset olemme pieniä ja happea riittää kaikille.
Me Roska päivässä -liikkeen ihmiset pidämme myös huolta metsästä, keräämme roskia ja kutsumme muita samaan. Osa roskista on eläimille vaarallisia, muut rumentavat ja tuovat metsään ehdottomasti sinne kuulumatonta henkeä.
Eräs Itä-Suomessa asuva nuori jäsenemme meni avomiehensä kanssa syvälle vanhoihin metsiin keräämään roskia. – Eniten korona-ahdistustani helpotti vanhojen roskien kerääminen pois metsistä. Avomieheni, joka ei aikaisemmin juurikaan kerännyt roskia, innostui poistamaan kanssani metsästä vanhoja piikkilankoja.
Itsestänikin on tuntunut, että kerätessäni vanhoja roskia poistan ikäänkuin vanhoja syntejä pois metsästä. Tuotan eläimille turvallisempaa kotia ja samalla itselleni parempaa mieltä.
Metsän taidenäyttely avartaa ajattelua
Eilen kävellessämme metsässä aloin katsoa ja ihailla puiden erilaisuutta. Kaikki puut, nuoret ja vanhat, lehtipuut ja havupuut ovat omilla tavoillaan kauniita.
Ihmisten maailmassa nykyisin vielä yliarvostetaan nuoruutta, erikoisesti naisten pitäisi olla ikuisia kaksikymppisiä. Naisnäyttelijöiden työt esimerkiksi alkavat loppua, kun he ikääntyvät kolme-nelikymppisiksi.
Metsässä huomasin katselevani ja ihailevani selvästi vanhoja puita.
Mietin, mitä kaikkea ne ovatkaan joutuneet kestämään, mutta jatkaneet kaiken keskellä sitkeästi kasvamistaan kohti taivasta. Metsä opettaa meille myös ikääntymisen arvostusta.